75-vuotias potilas puristui hengiltä Kaunialan sairaalan hississä Kauniaisissa viime toukokuussa. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kiint" /> 75-vuotias potilas puristui hengiltä Kaunialan sairaalan hississä Kauniaisissa viime toukokuussa. Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kiint" />

YLE


Onnettomuustutkintakeskus Otkes on saanut valmiiksi Kaunialan hissiturman tutkinnan.

75-vuotias nainen menehtyi jäätyään puristuksiin hississä Kaunialan sairaalassa viime toukokuussa. Henkilö oli sairaalan potilas. Tilanteessa loukkaantui lievästi yksi hoitaja.

Otkesin mukaan onnettomuus johtui siitä, että hissin jarru oli jumiutunut auki-asentoon. Tämän vuoksi hissi lähti uudelleen liikkeelle, vaikka se oli jo saapunut kerrokseen.

Tutkinnassa havaittiin puutteita vanhojen hissien ylläpidossa.

Kaunialan hissi oli valmistunut 1970-luvun lopulla ja sitä oli modernisoitu 2000-luvulla. Hissiä, ja erityisesti vanhaa tekniikkaa olevaa jarrua, oli kuitenkin Otkesin mukaan huollettu selvästi alkuperäistä huolto-ohjelmaa harvemmin.

Puutteita huollossa, kiinteistöhallinnassa ja pelastusohjeissa

Otkesin mukaan hissien turvallisuudesta vastaavien viranomaisten käytännöt eivät tällä hetkellä varmista kunnolla, että huolto-ohjelmat ovat riittävän kattavia.

- Suositamme sen varmistamista, ettei hissien huolto-ohjelmia supistettaisi liikaa ja tarvittavia peruskorjauksia viivytettäisi. Huolto-ohjelmat täytyy pystyä tarkastamaan ja niiden epäkohtiin täytyy voida puuttua, Otkesin hallintopäällikkö Hannamari Helke sanoi tiedotteessa.

Tutkinnassa havaittiin myös puutteita kiinteistöhallinnassa. Kaunialan sairaalan vuokrasopimuksessa monet kiinteistöhuollon asiat oli jätetty myöhemmän sopimisen varaan.

Kiinteistöhallinnan henkilöstöllä ei ollut riittävää teknistä osaamista. Otkes peräänkuuluttaa hyvää kiinteistöjohtamista ja teknisiä valmiuksia sairaalakiinteistöjen ylläpidossa.

Otkes antoi tapahtuman johdosta uusia turvallisuussuosituksia. Hissien hoito-ohjelmien ja kiinteistöhallinnan parantamisen lisäksi Otkes suosittaa, että pelastusalan koulutukseen lisätään ohjeet hissien jarruvian tunnistamiseen ja hissin liikkeen estämiseen.

Otkesin mukaan onnettomuuden jälkeisessä pelastustoiminnassa jarrun juuttuminen auki-asentoon tuli pelastajille yllätyksenä ja aiheutti lisäonnettomuuden vaaran.

Otkes julkaisi heinäkuussa onnettomuusuhkailmoituksen, missä se varoitti iäkkäiden hissien jarruja koskevasta vaarasta.

- Jarru on hissin turvallisuuden ja sitä kautta myös huollon kannalta hissin olennainen osa, jonka on toimittava moitteettomasti. Hissin jarrut täytyy huoltaa niin, että hissi pysyy paikallaan pysähtyessään kerroksiin, sanoi Otkesin johtaja, professori Veli-Pekka Nurmi tiedotteessa.

Lue myös:

75-vuotias potilas puristui hengiltä sairaalan hississä - Otkes varoittaa: Iäkkäiden hissien jarruissa vakava vaara

75-vuotias potilas puristui hengiltä hississä Kaunialan sairaalassa

Hissitarkastaja saa turhia hätäsoittoja - Esa ja Seppo tarkastavat puolen Suomen hissit

Rukalla 20 ihmistä jäi jumiin hissiin jopa tunniksi - pelastuslaitos turvautui köysiin

lundi 20 décembre 2021 16:06:37 Categories: YLE onnettomuudet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.