Koronatilanne Varsinais-Suomessa on pahentunut huomattavasti juuri joulun alla. Maakunnan koronakoordinaatioryhmä suositteli maanantaina useita rajoituksia omikronmuunnoksen takia." /> Koronatilanne Varsinais-Suomessa on pahentunut huomattavasti juuri joulun alla. Maakunnan koronakoordinaatioryhmä suositteli maanantaina useita rajoituksia omikronmuunnoksen takia." />

YLE


Koronatapauksia todetaan Varsinais-Suomessa nyt eniten koko pandemian aikana.

Maakunnan koronakoordinaatioryhmä suositteleekin useita erilaisia rajoituksia koronan omikronmuunnoksen aiheuttaman uhan vuoksi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä toteaa, että valitettavasti joulua päästään viettämään jopa vaikeammassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Joulua on nyt syytä viettää kotosalla.

- Rauhallisesti ja hartaasti, pienessä perhepiirissä lähtökohtaisesti. Tulee hyvin vakavasti suhtautua siihen, että erityisesti kaikkein haavoittuvimmat, iäkkäät ja ihmiset, joilla on perussairauksia, viettäisivät joulua mahdollisimman pienessä perhepiirissä.

Joulumatkoja mummolaan onkin Pietilän mukaan syytä harkita tarkkaan.

- Varsin raskain sydämin täytyy myöntää, että se ehkä olisi se viisain tapa, mutta toisaalta se voi olla varsin kohtuutonta perheille. Mutta jos on oireisia perheenjäseniä, tulisi hyvin, hyvin tarkkaa harkintaa käyttää, kannattaako riskiä mähdollisen vähäoireisenkaan tartunnan leviämisestä ottaa.

  • Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä vastasi kysymyksiin lähetyksämme. Katso koko haastattelu Yle Areenassa. Toimittajana TYKSissä oli Ari Welling, kuvaajana Stefan Granholm.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 21.12. kello 23.

Lue myös:

Varsinais-Suomen koronarajoitukset kiristyvät tuntuvasti - tartuntamäärä tähänastisen pandemian korkein, kuolleita joulukuun aikana 22

Uusimmat koronatiedot Varsinais-Suomesta: Koronarajoitukset kiristyvät tuntuvasti, tartuntamäärä pandemia-ajan korkein

lundi 20 décembre 2021 16:17:12 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.