Ainakin Irlanti, Tanska, Norja ja Tsekki ovat rajoittaneet ravintoloiden ja baarien toimintaa. Hollanti, Tanska ja Belgia ovat sulkeneet kouluja. " /> Ainakin Irlanti, Tanska, Norja ja Tsekki ovat rajoittaneet ravintoloiden ja baarien toimintaa. Hollanti, Tanska ja Belgia ovat sulkeneet kouluja. " />

YLE


Omikron leviää vauhdilla, ja monet maat haluavat välttää yhteiskunnan täyden koronasulun.

Myös Suomessa paine rajoitusten kiristämiseksi kasvaa. Näin eri maat ovat reagoineet tähän mennessä omikroniin.

Ravintolarajoituksia Irlannissa, Tanskassa, Norjassa ja Tsekissä

Tsekki on rajoittanut ravintoloiden ja baarien toimintaa jo marraskuun loppupuolelta, jolloin maahan julistettiin hätätila yleisen koronatilanteen takia. Ravintoloiden, baarien ja yökerhojen on suljettava ovensa klo 22. Tsekki on rajoittaunut myös muun muassa kulttuuri- ja urheilutapahtumien yleisömääriä.

Myös Irlanti pyrkii suitsimaan tartuntoja ravintoloihin ja baareihin kohdistuvin rajoitustoimin. Eilisestä alkaen ravintoloiden ja baarien on mentävä kiinni klo 20 seuraavien kuuden viikon ajan.

Tanska puolestaan on laajentanut ravintoloita ja baareja koskevia rajoituksia eilisestä alkaen. Alkoholin myynti loppuu baareissa ja ravintoloissa klo 22. Lisäksi kaikki kulttuurikohteet kuten elokuvateatterit, teatterit ja galleriat on suljettu. Rajoitukset jatkuvat 17. tammikuuta saakka.

Norjassa alkoholin myynti ravintoloissa kiellettiin jo viime viikolla. Kielto on voimassa neljä viikkoa.

Koulut suljettiin Hollannissa, Norjassa, Tanskassa ja Belgiassa

Hollannissa alkoi lähes koko yhteiskunnan kattava, joulun yli kestävä sulkutila eilen sunnuntaina. Osana sulkutoimia koulut pidetään tästä päivästä alkaen kiinni. Koulut avaavat tämän hetkisten tietojen mukaan ovensa 9. tammikuuta.

Tyhjä kauppakatu Rotterdamissa Hollannissa.
Hollannissa on voimassa tiukka koronasulku tammikuun puoleenväliin asti. Kuvassa tyhjä kauppakatu Rotterdamissa.Marco de Swart / EPA

Norjan pääkaupungissa Oslossa koulut siirtyivät etäopetukseen perjantaina. Etäopetus jatkuu tämän hetkisen tiedon mukaan joululomaan asti, kertoo Oslon kaupunki tiedotteessa.

Tanskassa koululaiset lähetettiin etäopetukseen jo viime viikolla, ja Belgia aikaisti koululaisten joululomaa.

Britanniassa lukuisat koulut varautuvat etäopetuksen alkamiseen koululaisten joululoman jälkeen, kertoo BBC. Opetusministeri Alex Burghartin mukaan tavoite on kuitenkin palata normaaliin opetukseen joululoman päätyttyä.

Ranska kieltää koronapassin niiltä, jotka eivät ota tehosterokotusta ajoissa

Useat maat ovat kiristäneet koronapassien käyttöä.

Esimerkiksi Ranska on evännyt viime viikosta alkaen koronapassin yli 65-vuotiailta, jotka eivät ole ottaneet kolmatta tehosteannosta seitsemän kuukauden kuluessa toisesta rokoteannoksesta.

Disneyland Parisin lakkoilevia työntekijöitä huvipuiston sisäänkäynillä.
Disneyland Parisin työntekijät lakkoilivat koronarajoitusten takia.Christophe Petit Tesson / EPA

Sama alkaa koskea kaikkia yli 18-vuotiaita tammikuun puolivälissä, kertoo ranskalainen uutiskanava France24.

Ranska ottaa myös käyttöön uuden koronapassin. Vuoden alusta muun muassa ravintoloihin tai pitkän matkan julkiseen liikenteeseen ei pääse ilman rokotustodistusta.

Britannia otti koronapassin käyttöön viime viikosta alkaen. Passia vaaditaan suurissa yleisötilaisuuksissa, kuten jalkapallo-otteluissa tai yökerhoissa. Britannia on halunnut välttää uudet laajat yhteiskunnan sulkutoimet, mutta terveysministeri Sajid Javidin mukaan uusia mahdollisia toimia ei voi täysin sulkea pois, jos tartuntatilanne heikkenee merkittävästi.

Maskin käytöstä kertova kyltti metroasemalla Lontoossa.
Lontoon julkisessa liikenteessä on voimassa maskipakko.Vickie Flores / EPA

Ruotsi vaatii sen sijaan koronapassia huomisesta alkaen muista Pohjoismaista saapuvilta matkustajilta.

Italia vaatii koronatestiä myös rokotetuilta EU-matkailijoilta

Italia otti viime viikolla käyttöön tiukat maahantulorajoitukset. Se vaatii myös rokotetuilta EU-kansalaisilta negatiivista koronatestiä. Rokottamattomat puolestaan joutuvat viiden päivän karanteeniin.

Myös Saksa on tiukentanut matkustusrajoituksia. Viime yöstä alkaen Britanniasta saapuvat matkustajat on luokiteltu riskialueelta saapuviksi. Myös kahden rokoteannoksen saaneet britit joutuvat Saksassa kahden viikon karanteeniin.

Saksa on jo aiemmin määrännyt karanteeniin myös Ranskasta ja Tanskasta saapuvat rokottamattomat matkustajat.

Lue lisää:

Päivittyvä koronaseuranta

Anniskelukielto, pakkorokotuksia, jopa tuhansien puntien sakot maskittomille - näin Euroopassa varaudutaan koronaepidemian kiihtymiseen (15.12.)

Rokottamattomille sakkoja ja pääsyrajoituksia - tällaisia rokotuspakkoja on säädetty ympäri Eurooppaa (12.12.)

Koululaisille pikatestit, maskipakko ja joululomalle jo ensi viikolla - Tanska, Viro ja muut maat estävät lasten tartuntoja järeämmin kuin Suomi (11.12.)

lundi 20 décembre 2021 20:59:07 Categories: YLE koronapandemia

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.