Suljetussa sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisten ryhmässä kuohutaan "rokotuspakosta" ja siitä, että koronarokotteiden haittoja salaillaan tai väh" /> Suljetussa sosiaali- ja terveydenhoitoalan ammattilaisten ryhmässä kuohutaan "rokotuspakosta" ja siitä, että koronarokotteiden haittoja salaillaan tai väh" />

YLE


Kansanedustaja Ano Turtiaiselle on viime päivien aikana tullut niin paljon kukkalähetyksiä, että ne eivät enää edes mahdu kunnolla hänen eduskunnan työhuoneeseensa. Turtiainen on joutunut pyytämään eduskunnasta lisää maljakoita kukkatulvalle.

Soittamalla selviää, että monet kukkalähetyksistä ovat tulleet hoitajilta ympäri Suomen.

Ano Turtiainen on entinen perussuomalaisten kansanedustaja, joka erotettiin puolueesta toistuvan törkeän somekommentoinnin ja huonon eduskuntakäytöksen vuoksi. Sittemmin hän on perustanut oman Valta kuuluu kansalle -puolueen. Eduskunnassa Turtiaisen puheenvuoroissa on korostunut koronakriittisyys.

Kukkapuskien korteissa hoitajat kiittävät Turtiaista hoitajien puolesta taistelemisesta ja koronapassin vastustamisesta. Turtiainen itse arvelee, että kukkalähetysten taustalla ovat suorasanaiset puheenvuorot eduskunnassa.

On kuitenkin todennäköistä, että kukkatulvaan on vaikuttanut koronarokotekriittisten hoitajien suljettu keskusteluryhmä Telegram-viestisovelluksessa. Ryhmä on nimeltään "Sinun puolella".

Monille ryhmän jäsenille Ano Turtiainen on sankari. Kun ryhmässä jaettiin hiljattain kehotusta lähettää Turtiaiselle kukkia, ei mennyt kauaa, kun kansanedustaja joutui pyytämään Twitterissä, että jatkossa yhteydenotot olisivat sähköisiä.

Ano Turtiainen on saanut kukkia ja kortteja hoitajilta, joita puolusti puheessaan.
Kansanedustaja Ano Turtiainen on saanut runsaasti kukkia ja kortteja koronarokotuspakkoa ja koronapassia vastustavilta hoitajilta.Silja Viitala / Yle

Yle on seurannut keskusteluryhmän viestittelyä parin viime viikon ajan. Ryhmään on tähän mennessä liittynyt melkein 2 500 sosiaali- ja terveysalan työntekijää.

Ryhmä on ollut olemassa ainakin kesästä asti, mutta suurin ryntäys tapahtui pari viikkoa sitten.

Sisään päästetään ylläpidon mukaan vain todellisia sote-alan työntekijöitä. Yle pyrki tarkistamaan lukuisien omalla nimellään kirjoittavien taustan. Mukana on selvityksen perusteella lähihoitajia, sairaanhoitajia, lääkäreitä ja muillakin terveydenhuollon alalla työskenteleviä.

Tässä jutussa siteerataan yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vain henkilöitä, joiden taustan Yle on voinut selvittää.

Ryhmään mahtuu rokotekriittisten koko kirjo - heitä yhdistää kuitenkin muutama asia

Telegram-ryhmä ei vaikuta millään tavalla yhtenäiseltä. Kaikkia yhdistää kiukku siitä, että hallitus edistää "koronarokotuspakkoa" terveydenhuollon henkilökunnalle.

Osa kirjoittajista korostaa, että he eivät ole yleisesti rokotekriittisiä, vaan ovat ottaneet itse ja sallineet lapsilleen kaikki normaalit rokotusohjelman mukaiset rokotteet.

Mukana on silti myös henkilöitä, jotka levittävät koronarokotteista puutteellista tietoa tai syöttävät keskusteluun hyvin mielikuvitukselliseltakin vaikuttavia salaliittoteorioita.

Kun eräs kirjoittaja esimerkiksi väitti, että hänen läheisilleen on tullut hormonihäiriöitä vain siksi, että he ovat oleilleet koronarokotteen saaneiden lähellä, seuraavissa kommenteissa kyseenalaistettiin väite nopeasti.

Useat kirjoittajat vakuuttavat irtisanoutuvansa, jos "rokotuspakko" toteutuu.

Näin kirjoittaa esimerkiksi henkilö, jolla on ylläpitäjän oikeudet keskusteluryhmässä:

"Sote-ammattilaiset ovat työskennelleet nyt kohta kaksi vuotta pandemian tulilinjalla. Mitä saimme siitä hyvästä? Valoja ja itse tulostettavia kiitoskortteja? Ja nyt vielä kirsikkana kakun päällä emme enää kelpaa työhömme? Tässäkö se kiitos seisoo vuosien työstä?

Tilanne on nyt muuttunut niin vaikeaksi, että yhä useampi sote-ammattilainen valitsee uuden ammatin ja lähtee alalta lopullisesti."

Viime aikoina ryhmässä on keskusteltu paljon myös kirkosta eroamisesta. Kirkosta siksi, että kirkon tilaisuuksissa kysytään nyt koronapassia ja myös siksi, että piispa Teemu Laajasalo kirjoitti Helsingin Sanomissa pitävänsä rokotteesta kieltäytymistä vastuuttomana.

Ano Turtiainen on saanut kukkia ja kortteja hoitajilta, joita puolusti puheessaan.
"Kiitos, kun taistelet hoitajien puolesta", lukee yhdessäkin kortissa, jonka kansanedustaja Ano Turtiainen sai työpaikalleen eduskuntaan.Silja Viitala / Yle

Muutama päivä sitten erään keskisuuren suomalaisen kaupungin sairaalassa työskentelevä lääkäri kirjoitti ryhmässä:

"Käytännössä lähes jokaisessa työvuorossa kohtaan tai ainakin näen listoilla potilaita, jotka ovat hakeutuneet [lääkärin työpaikka] rokotehaittojen vuoksi. Minun aikanani tällaisia potilaita on ollut enemmän ja pahemmilla oireilla kuin itse koronan takia. Työmäärä [lääkärin työpaikka] on lisääntynyt selvästi rokotehaitoista kärsivien ihmisten vuoksi."

Yle otti yhteyttä yksikköön, jossa lääkäri työskentelee. Kaksi siellä työskentelevää ylilääkäriä vahvisti, että he tosiaan näkevät yksittäisiä rokotehaitoista kärsiviä potilaita.

Tyypillisin tilanne on, että rokotteesta on tullut kuumetta, jonka vuoksi potilas hakee lääkäriltä sairauslomatodistusta. Joillakin kuumereaktio on ollut niin vahva, etteivät he ole pärjänneet pelkästään kotona lepäämällä.

- Sellaista ei ole, että rokotehaittojen vuoksi olisi potilaita jonossa, sanoo toinen ylilääkäreistä.

Kuume on yleisesti tunnettu koronarokotteiden sivuvaikutus.

Ylilääkärit kertovat, että on luonnollista, että heidän yksikössään on enemmän rokotehaitoista kärsiviä potilaita kuin koronaan sairastuneita, sillä varsinaiset koronapotilaat hoidetaan muualla.

Rokotekriittisten väitteiden tueksi esitetään asiayhteydestä irrotettuja faktoja

Lääkärin ryhmään kirjoittama silminnäkijähavainto on tyypillistä puhetta ryhmässä. Useat siellä kirjoitetut väitteet saattavat olla ainakin osittain totta - mutta kokonaiskuvan ymmärtämistä helpottavia tietoja on jätetty pois.

Eräs keskustelija kirjoitti:

"THL:n tutkimuksen mukaan elokuuhun mennessä lähes 1 700 suomalaista oli kuollut(!) kolmen viikon kuluessa ensimmäisen piikkiannoksen saamisesta."

Yle ei saanut vahvistettua kirjoittajan henkilöllisyyttä, mutta kommentissaan hän viittaa Seura-lehdessä olleeseen juttuun.

Kirjoittaja ei kuitenkaan siteerannut juttua kunnolla. Kommentissa ei mainittu, että Seuran jutussa lääkealan turvallisuuskeskus Fimean lääketurvallisuusyksikön ylilääkäri Maija Kaukonen kertoo, että kun koronarokotukset aloitettiin kaikkein vanhimmista, on luonnollista, että heidän jäljellä oleva elinaikansa on lyhyt.

- Koronarokote suojaa ainoastaan koronavirusinfektiolta, ei perussairauksilta, Kaukonen sanoo jutussa.

- THL on tutkinut rokotettuja ja verrannut heidän kuolleisuuttaan samanikäisiin ja yhtä sairaisiin rokottamattomiin. Rokotettujen kuolleisuus rokottamisen jälkeen oli rokotteesta riippumatta pienempää kuin heidän kaltaisillaan rokottamattomilla vastaavana ajanjaksona.

Ryhmässä lietsotaan uskomusta, että viranomaiset piilottelevat rokotehaittoja

Kun ryhmän keskustelua selaa taaksepäin, keskustelussa toistuu usein väite siitä, että koronarokotteiden haittoja peiteltäisiin.

Ryhmässä pyydettiin esimerkiksi allekirjoituksia kansanedustajille osoitettuun adressiin, jonka tekstissä luki:

"Rokotusten ja sairauksien syy-yhteyksiä ei selvitetä, eikä rokotehaittoja haluta tunnustaa, vaikka näemme niitä päivittäin sekä omassa elämässämme että työssämme.

Rokotteista ei ole pitkän aikavälin tutkimustietoa, joten kukaan ei perustellusti pysty väittämään, että ne ovat turvallisia."

Yle kysyi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin infektiosairauksien ylilääkäriltä Asko Järviseltä rokotehaittojen yleisyydestä.

Sairaalahoidossa on ollut koronarokotteesta aiheutuvien haittojen takia vain muutamia tapauksia, Järvinen toteaa ykskantaan. Vakavimmat ja merkittävimmät haitat koronarokotteesta tulivat Astra Zeneca -rokotteesta viime keväänä.

Astra Zenecasta aiheutui joillekin sillä rokotetuille ensin verenhyytymisen ongelmia ja myöhemmin veritulpan. Jos se vaikeutui, tuli verenvuoto-ongelma, joka liittyi Astra Zenecan aiheuttamaan verihiutaleen toiminnan muutokseen, Järvinen selventää.

Sen jälkeen sairaalahoidossa ei kuitenkaan ole ollut rokotehaitoista kärsiviä potilaita ainakaan HUSin alueella.

- Olen kuullut huhuja, että neurologian osastolla olisi paljon näitä rokotehaitoista kärsiviä potilaita, mutta se ei pidä paikkansa, hän sanoo.

Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen Ylen Ykkösaamussa.
Infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen HUSista sanoo, että huhuista huolimatta koronarokotteen haitoista kärsiviä potilaita on ollut sairaaloissa vain yksittäisiä tapauksia.Benjamin Suomela / Yle

Toinen sitkeä väite on, että Fimeaan ilmoitetaan jatkuvasti koronarokotteen haittavaikutuksista, mutta niitä ei saada ruuhkan takia käsiteltyä.

Näin kirjoittaa ryhmän ylläpitoon kuuluva henkilö:

"Fimean haittavaikutusten käsittely laahaa pahasti jäljessä. Käsittelemättömiä ilmoituksia on 15 400 ja kaikkiaan jo yli 21 950. Ilmoitetuista haittavaikutuksista vakavia on 4 467."

Yle tarkisti Fimeasta, miten se käsittelee haittavaikutusilmoituksia.

Järjestelmä on tosiaan ruuhkautunut, koska ilmoituksia on tehty aktiivisesti. Julkinen keskustelu vaikuttaa kansalaisten tekemien ilmoitusten määrään kasvattavasti, Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen sanoo.

Maija Kaukonen kuvattu thl:n ulkotiloissa
Fimean ylilääkäri Maija Kaukonen sanoo, että koronarokotteen haittailmoituksia tulee paljon. Kun ilmoitukset on vastaanotettu, jonon kärkeen nostetaan vakavaksi arvioidut ilmoitukset.Jouni Immonen / Yle

Esimerkiksi viime keväänä Astra Zeneca -uutisoinnin takia ihmiset ilmoittivat ahkerasti mustelmista ja muista verenkiertoon liittyvistä haitoista, jotka eivät olleet vakavia, hän kertoo.

Tällä hetkellä yli puolet ilmoituksista on kansalaisten tekemiä, ja kansalaisten tekemissä ilmoituksissa vakavuusarvio on jokaisen itsensä tekemä. Terveysalan ammattilaiset käyttävät kansainvälistä, yhdenmukaista kriteeristöä.

- Kaikki ilmoitukset luetaan kun ne tulevat, ja niille tehdään kiireellisyysarvio. Vakavat ilmoitukset menevät aina edelle, minkä takia tilastot voivat näyttää vääristyneiltä, koska ne käsitellään heti, ja ei-vakavat ilmoitukset jäävät odottamaan jonoon.

Lääkärit seulovat haittavaikutusilmoituksia päivittäin ja laittavat ei vakavat ilmoitukset jonoon odottamaan myöhempää käsittelyä. Kun jonon saa purettua, tilasto tasaantuu vastaamaan todellisuutta, Kaukonen huomauttaa.

- Vakavien haittojen selvittämisessä menee enemmän aikaa, kun joudutaan tilaamaan esimerkiksi sairauskertomuksia lisäselvitysten takia. Myös joissain ei vakavaksi ilmoitetuissa haitoissa lääkäri voi todeta sen vakavaksi, jolloin se otetaan lisäselvitykseen.

Voit keskustella aiheesta 22.12. klo 23:een saakka.

Korjattu 21.12. klo 8.42: Jutussa oli kirjoitusvirhe kohdassa, jossa kerrotaan nimettömän lääkärin työpaikasta. Ylilääkärien mukaan kyseisessä yksikössä hoidetaan yksittäisiä rokotehaitoista kärsiviä potilaita. Jutussa kirjoitettiin aiemmin koronahaitoista kärsivistä potilaista.

mardi 21 décembre 2021 09:05:13 Categories: YLE koronarokote

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.