Ilta Sanoma

Haluatko, että joulukuusesi säilyy kauniina useiden viikkojen ajan? Älä sorru näihin virheisiin!

Kuusi tarvitsee kuusenjalan, jossa on riittävä säiliö vedelle. Sahauspinta on tärkeä, jotta kuusi saa heti vettä. Kuorta sen sijaan ei kannata poistaa, sillä ehjä kuori on tärkeä puun vedensaannin kannalta.

Kuusi tarvitsee kuusenjalan, jossa on riittävä säiliö vedelle. Sahauspinta on tärkeä, jotta kuusi saa heti vettä. Kuorta sen sijaan ei kannata poistaa, sillä ehjä kuori on tärkeä puun vedensaannin kannalta. Kuva: Joonas Salo

Joulukuusi on iso osa joulutunnelmaa! Joulumieliset haluavatkin saada kuusen pysymään kauniina pidempään kuin vain pyhien ajan.

Miten sitten saada joulupuu kestämään hyvinvoivana ja tuuheana?

Joulupuuseuran puheenjohtaja Juha Ruuska kertoo, että joulukuusen säilyminen riippuu usein siitä, onko kyseessä tuore vai ulkomailta tuotu kuusi.

- Tuore, kotimainen kuusi on jo aika varma perusta säilymiselle. Tavallinen metsäkuusi voi pysyä kauniina useita viikkoja oikealla hoidolla, Ruuska sanoo.

Kokosimme Ruuskan ja Joulupuuseuran ohjeet, joilla kuusen saa säilymään kauniina.

Mikäli toiveissa on kestävä ja kaunis kuusi, joulupuuta ei kannata kuljettaa auton katolla pitkiä matkoja.

Yli kymmenen kilometrin matkoilla kuusi tulee pakata muoviin, pressuun tai pussiin. Peräkärryssä kuusta kuljetetaan pressun tai kuomun alla.

Kaadettua kuusta tulee säilyttää tuulelta suojattuna esimerkiksi autotallissa tai parvekkeella.

Jäisen kuusen sulattamisen tulee tapahtua hitaasti ennen jalkaan asettamista ja tyven tulee olla sulatuksen ajan kylmässä vesiämpärissä.

Kuva: Joana Lopes

- Jos puu on jäässä pakkasen johdosta, se pitää sulattaa nollan asteen paikkeilla noin vuorokauden ajan ennen kuin se tuodaan lämpöön. Jos kuusi tuodaan jäisenä 22 asteen sisätiloihin, vaikuttaa se kestoon negatiivisesti, Ruuska ohjeistaa.

Mikäli viileä tila puuttuu, voi kuusen tuoda myös pesuhuoneeseen sulamaan muutamaksi tunniksi. Tällöin avuksi kannattaa ottaa suihkepullo.

Ennen jalkaan asettamista joulukuusta on syytä muistaa lyhentää useamman sentin verran.

Kuorta sen sijaan ei kannata poistaa, sillä ehjä kuori on tärkeä puun vedensaannin kannalta. Tyven pitää mahtua kuusenjalkaan ohentamattomana.

- Sisään tuotaessa kuusen kannasta on sahattava pois kiekko, jotta kuusi saa tuoreen imupinnan. Se on todella tärkeää, Ruuska sanoo.

Myös metsäomistajayhtiö Finsilva muistuttaa tiedotteessaan, että tyven sahaaminen on erityisen tärkeää silloin, kun joulupuu on ostettu kuusimyynnistä, jossa se on saattanut seistä pitkäänkin.

Finsilva suosittelee jopa hieman reippaampaa sahausta.

- Sahauspinta kuivahtaa helposti, mikä saa huoneenlämmössä puun kuivumaan ja varistamaan neulasia. Siksi kannattaa sahata tuore leikkauspinta ennen kuin puu laitetaan kuusenjalkaan. Kun tyvestä sahaa pois 5-10 senttiä, puu alkaa taas imeä vettä, Finsilvan metsien hoidosta vastaava Lauri Kinnunen kertoo.

Jos katto tulee vastaan ja liian korkeaa joulukuusta joutuu lyhentämään ylhäältä, kannattaa muistaa yksi niksi.

- Suosittelen valuttamaan steariinia latvan katkaisukohtaan, jotta siihen syntyy tulppa. Se saattaa vaikuttaa kestoon, Ruuska sanoo.

Kauniin joulukuusen salaisuus on loppujen lopuksi yksinkertainen: Vettä, vettä ja vettä.

Tyven leikkauspinnan on oltava vedessä koko ajan. Jos vesi pääsee loppumaan, tyven solukko kuivuu eikä pysty enää imemään vettä, mistä seuraa neulasten ennenaikainen variseminen.

Yksi varsin yleinen moka voi kuitenkin estää vedensaannin.

- Oikean kokoinen kuusenjalka on tärkeä, jotta kuusi saa vettä. Iso kuusi imaisee varsinkin alkuvuorokausina kaiken veden. Nyt markkinoilla näyttää olevan tyylikkäitä kuusenjalkoja, joissa on kuitenkin valitettavasti liian pieni vesitila. Olen huomannut, että se on monelle selkeä haaste. Vesitilaan kannattaa kiinnittää siis huomiota.

Joulukuusi on asetettava myös mahdollisimman kauas takoista ja muista lämmönlähteistä.

- Joulukuusta ei saa asettaa patterin viereen, sillä se kärsii liian kuumasta ilmasta, Ruuska muistuttaa lopuksi.

Artikkeli on julkaistu Ilta-Sanomissa alun perin 20.12.2019.

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 14:32:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.