Ilta Sanoma

Sirly Ylläsjärvi ja Heidi Seikkula luulivat jo menettäneensä unelmansa, jonka eteen olivat tehneet vuosia ilman vapaapäiviä töitä.

Sirly Ylläsjärvi ja Heidi Seikkula luulivat jo menettäneensä unelmansa, jonka eteen olivat tehneet vuosia ilman vapaapäiviä töitä. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Tv-kokki Sirly Ylläsjärvi uskaltaa vihdoin hengittää syvään, sillä korona ei kaatanut hänen ja yhtiökumppani Heidi Seikkulan Aurora Estate -hotellia Ylläsjärvellä, vaikka lähellä se oli.

Kaikki oli mennyt. Niin ajatteli kotinsa rappusilla epäuskoisena istunut tv-kokki, keittiömestari ja yrittäjä Sirly Ylläsjärvi, 34, kesällä 2020.

- Tiedättekö mitä? Me mennään nurin eikä avata enää ikinä, hän sanoi tyynesti miehelleen Aleksille ja käymään tulleelle appiukolleen.

Korona oli kaatamassa hänen ja Heidi Seikkulan Ylläsjärvellä sijaitsevan Aurora Estate -hotellin, joka oli valittu vuoden 2018 Euroopan parhaaksi uudeksi boutique-hotelliksi. Yrittäjät alkoivat valmistautua konkurssiin ja luopumaan henkisesti koko paikasta. Samalla heidän puuhaamansa hotellihanke Inarissa meni jäihin sijoittajien vetäytyessä.

Elämäni Lapissa -podcastia pitävä Sirly Ylläsjärvi uskaltaa vihdoin hengittää syvään.

Elämäni Lapissa -podcastia pitävä Sirly Ylläsjärvi uskaltaa vihdoin hengittää syvään. Kuva: Aleksi Jalava

- Olimme tehneet viisi vuotta töitä sen paikan eteen. Olimme olleet Heidin kanssa aamusta iltaan ilman mitään vapaapäiviä, kun tiedettiin sen palkitsevan joskus. Me rakennettiin tulevaisuutta, ja siinä kärsii parisuhteet ja ystävyyssuhteet ja kaikki.

Sirly Ylläsjärvi ja Heidi Seikkula perustivat hotellinsa vuonna 2015.

Sirly Ylläsjärvi ja Heidi Seikkula perustivat hotellinsa vuonna 2015. Kuva: Aleksi Jalava

Soitto Ely-keskukselta toi toivoa. Naiset saivat pienen summan ja päättivät ottaa avun vastaan. Ylläsjärvi lähti takaisin Masterchef Suomeen kilpailemaan ja teki Kokkisodan. Seikkula puski myyntiä eteenpäin. Molemmat naiset perustivat omat firmat, joissa Ylläsjärven keskittyi markkinointiin ja private chefin työhön ja Seikkulan konsultointiin.

Suomalaiset matkaajat tulivat ulkomaalaisten tilalle ja olivat jopa hivenen vaativampia kuin ulkomaalaiset matkaajat. Viikko viikolta asiat alkoivat näyttää paremmilta. Yhtäkkiä töitä oli niin paljon, että Ylläsjärvi työllisti assistentikseen siskonsa Hennan.

Nyt Ylläsjärvi voi hengittää syvään. He pinnistivät itse suon pohjalta ja onnistunevat takomaan kuluneella tilinpäätöskaudella uransa parhaimman tuloksen.

Koko Lapin matkailussa on hyvä odottava fiilis. Turistit ovat tulleet takaisin. Buukkauksia Aurora Estatelle on Yhdysvaltoja ja Australiaa myöten.

- Me tehdään ennätysvuosi. Brändi on entistä vahvempi ja selvittiin itse tuosta suosta, Ylläsjärvi iloitsee.

Hän ei kertaakaan itkenyt tai menettänyt uniaan, vaan suhteutti tilanteen isompaan kuvaan.

- Vaikka meidän koko elämä olisi kiinni tästä, se ei ole sama kuin menettää läheiset tai sairastuu.

Keväällä hotelliin saapuu asiakkaita Australiasta ja Yhdysvalloista asti.

Keväällä hotelliin saapuu asiakkaita Australiasta ja Yhdysvalloista asti. Kuva: Aleksi Jalava

Aamiainen tuodaan erikseen joka pöytään.

Aamiainen tuodaan erikseen joka pöytään. Kuva: Aleksi Jalava

Eräs brittiasiakas muutti hotellin tarinaa visiitillään kesällä 2018. Ylläsjärvi oli ilmoittanut Aurora Estaten kansainväliseen kilpaan, Boutique Hotel Awardsiin. He pääsivät ehdolle ja saivat kuulla saavansa arvovaltaisen tuomarin tulevan visiitille.

Mies ajoi pitkän matkan Pohjois-Ruotsista. Hän ei tehnyt mitään numeroa itsestään, vaan käyttäytyi kuin kuka tahansa muu asiakas.

- Miehen yllätti se, että hän oli ajanut pitkään keskellä ei-mitään, oli hiljaista ja rauhallista eikä hän tiennyt, mihin oli edes tulossa. Hän saapui meille, ja vastassa olivat maailmanluokan viinit, fine dining ja henkilökohtainen palvelu. Hän koki, että oli niin tervetullut ja turvallisessa paikassa, Ylläsjärvi selittää.

Kuukausia myöhemmin Ylläsjärvi ja Seikkula kutsuttiin Lontooseen hienostogaalaan, jossa voittajat kerrottiin. Ylläsjärvi ei ole koskaan kokenut vastaavanlaista tapahtumaa. Kun uusien hotellien voittaja kerrottiin, he eivät uskoneet silmiään.

- Muut paikat olivat paratiisikohteita, ja yhtäkkiä sinne ruudulle tulee luminen kuva, jossa on meidän punainen tupa! En muista siitä hetkestä yhtään mitään.

Naiset saivat seitsemän kilon pronssipalkinnon tittelin ohella. He lähtivät juhlimaan, mutta joutuivat palaamaan yöllä lentokentällä, koska olivat ottaneet aamukolmelta lähtevän yölennon Suomeen. Samoilla silmillä Ylläsjärvi ja Seikkula kävivät myös MTV3:n Aamu-tv:ssä kertomassa voitostaan.

Sveitsistä tulee perinteisesti eniten ulkomaalaisia asiakkaita ylläsjärveläiseen hotelliin, jossa on vain seitsemän huonetta. Alppimaan hillityt ja korrektit kansalaiset tykkäävät käydä Ylläksellä. He eivät kaipaa bailausta, vaan pikemminkin rauhoittumista.

Sirly Ylläsjärvi koiransa Viivin kanssa.

Sirly Ylläsjärvi koiransa Viivin kanssa. Kuva: Aleksi Jalava

- He arvostavat juuri sellaista, mitä meillä on. Kyseessä on yleensä varakkaampia pariskuntia. He ottavat yhden lasin viiniä, syövät kolme ruokalajia ja tykkäävät hiihtää - ei niillä ole tällaisia latuja, mitä meillä on. Ylläksellä on yli 300 kilometriä latuverkostoa. Meillä lähtevät ladut melkein pihalta.

Asiakkaat eivät välttämättä tajua ulkoilevansa 25-30 asteen paukkupakkasessa. He pelkäävät kylmää vasta siinä vaiheessa, kun lämpötila kerrotaan heille.

"Herranjumala, meidän lapset on ulkona!", eräskin turisti huudahti. Seikkula ja Ylläsjärvi rauhoittelivat, ettei heillä ole mitään hätää, onhan heillä tarpeeksi päällään.

- Yksi ranskalainen monsieur meni aika kovaan sokkiin, kun olivat täällä kuvaamassa. Hän oli pyörtyä, kun oli niin kova pakkanen. Hän ei ollut tajunnut, kuinka kylmä on, Heidi Seikkula muistelee.

Mies otettiin sisälle lämmittelemään ja rauhoittelemaan oloaan.

Avanto ihmetyttää ulkomaalaisia hotelliasiakkaita.

Avanto ihmetyttää ulkomaalaisia hotelliasiakkaita. Kuva: Aleksi Jalava

Molemmat yrittäjät ovat kuulleet asiakkailtaan erikoisia kysymyksiä, mutta suhtautuvat niihin ymmärtävästi. Se, mikä on meille itsestäänselvyys, ei ole välttämättä muille. Suomalaiset eivät ajaudu esimerkiksi ajelemaan vuokra-autoillaan hiihtoladuille.

- Joku kyselee, että missä se järvi on. No se on tuolla jään alla. Joku taas kysyy, saako mennä metsään, kun siellä on koskematonta lunta.

Aurora Estatessa vaalitaan henkilökohtaista palvelua. Esimerkiksi aamiaisella ei ole buffetpöytää, vaan aamiainen fetamunakkaasta tyrnijogurtteihin ja suklaatuulihattuihin tarjoillaan suoraan pöytään. Kerran paikalle oli tulossa vaikutusvaltainen rikas liikemies. Matkanjärjestäjä soitti perään ja vannotti, että katsokaakin, että kaikki menee hyvin! Yrittäjät ovat ylpeitä siitä, miten heidän vastaanottovirkailijansa hänelle vastasi:

- Kyllä, hän on meille ihan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muu asiakas.

Lue Sirly Ylläsjärven joulureseptit viikonvaihteen Ilta-Sanomista

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 14:19:00 Categories: Ilta Sanoma Matkat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.