Ilta Sanoma

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Työt pitävät Karita Mattilan kiireisenä joululomallakin. Twitterissä sopraano on aktiivinen edelleen.

Sopraano Karita Mattila saapui kotoaan Floridasta Suomeen itsenäisyyspäivän tienoilla. Normaalisti puhuttaisiin joululomasta, mutta Mattilan kohdalla varsinainen lomailu supistuu pariin päivään joulunpyhinä.

-?Olen kuusi viikkoa reissussa. Neljässä eri hotellissa, kolmessa eri maassa ja laulan neljä erilaista ohjelmaa. Ei tämä ole mikään huvireissu, mutta olen onnellinen, että saan Suomessa nähdä ystäviäni, Mattila toteaa.

Heti saavuttuaan hän harjoitteli Kaartin soittokunnan kanssa nyttemmin jo pidettyä joulukonserttia. Tämän jälkeen oli vuorossa treenit pianisti Iiro Rantalan kanssa tänään lauantaina Turussa pidettävää joulukonserttia varten.

-?Iiron kanssa on kiva tehdä töitä. Kun kaksi raskaansarjan ammattilaista on yhdessä, olo on turvallinen ja kunnioitus molemminpuolista. Iiro on innostava ja treeneissä on hauskaa.

Luvassa on jouluilottelua, jazzsävyjä ja klassista tunnelmointia.

Karita Mattila ja Iiro Rantala esiintyvät yhdessä joulukonsertissa.

Karita Mattila ja Iiro Rantala esiintyvät yhdessä joulukonsertissa. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Viime vuoden keväällä Mattila jäi pitkäksi aikaa jumiin Suomeen, kun korona vei työt ja matkustamista rajoitettiin. Kahdeksaan kuukauteen Mattila ei päässyt esiintymään.

Laulajan on treenattava, jotta ääni pysyy kunnossa, oli esiintymisiä tai ei. Turussa kerrostaloasunnossa tuolloin majaillut Mattila herätti hilpeyttä laittamalla ilmoitustaululle lapun, jossa pahoitteli häiriötä, joka syntyy päivittäisestä harjoittelusta.

Moni pohti somessa, ettei kai sitä voi häiriöksi kutsua, jos Karita Mattila laulaa, vaikka sitten treenimielessä.

Tänä vuonna Mattila jää Suomeen ystäväpariskunnan luokse vuodenvaihteen yli. Sinäkin aikana hän harjoittelee tulevaa varten. Jo 7. tammikuuta Mattila konsertoi Pariisissa, jossa esittää venäläissäveltäjä Modest Musorgskin lauluja venäjäksi. Pariisista matka jatkuu Lissaboniin.

-?Ennen suurta konserttia ei ole varaa pitää kahta viikkoa lomaa. Ei, ei! Jouluaaton ja -päivän pyhitän joululle, mutta sitten on jatkettava harjoittelua. Luen tekstejä, vaikka en joka päivä laula ääneen.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Mattila on 61-vuotias, mutta ei mieti eläköitymistä.

-?Olin aikoinaan aina porukan nuorin, nyt olen usein vanhin. Nykyään nautin erityisesti nuorten kanssa tekemisestä. He jäävät toisinaan katsomaan omia harjoituksiani ja ottavat oppia. Olen siitä hyvilläni.

Mattilalla todellakin on annettavaa. Hän on tehnyt urallaan töitä maailman ykköstaloissa, ykkösohjaajien ja huippukapellimestareiden kanssa. Ja tekee edelleen. Mattila on parhaillaankin Grammy-ehdokkaana. Kahdesti hän on Grammyn saanut.

-?Menestys ei ole tullut ilman työtä ja isoja uhrauksia. On pitänyt tehdä valintoja, mutta tunnen siitä kaikesta kiitollisuutta. Olen ylpeä siitä, että olen pysynyt huipulla näin pitkään.

Menestyksestä huolimatta Mattila ei leiju pilvissä.

-?Työ pitää nöyränä, hän sanoo.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Kotona Floridassa Mattilalla ei ole esillä kuvia itsestään. On kuitenkin yksi poikkeus, maailmankuulun valokuvaajan Richard Avedonin New Yorkissa ottama kuva, jossa on kuvaajan nimikirjoitus.

-?Avedonin kuollessa 2004 laitoin kuvan raameihin, ja se on ainut kuva minusta kotini seinällä.

Liityttyään Twitteriin Mattila opetteli ottamaan selfieitä. Jokainen Mattilan Twitter-tiliä seurannut tietää, että hän postaa mielellään selfieitä, milloin laulutreeneistä, kuntosalilta, uima-altaalta tai ruokapöydästä, meikattuna tai meikeittä.

-?Ajattelen, että se ei ole huono asia. Ainakin ihmiset näkevät, miltä näytän. Jos kyllästyy katsomaan, ei ole pakko seurata Twitter-tiliäni. Jokainen tekee, kuten hyväksi näkee.

Moni seuraa, sillä seuraajia on yli 18?000. Pari vuotta sitten Mattila oli New York Timesin Euroopan-painoksen kulttuuriosion kannessa osittain Twitter-julkisuutensa takia.

-?Ne ihmetteli, kun twiittaan kaikesta. Yleensä kai mainostetaan lähinnä levyjä ja esiintymisiä. Menin Twitteriin omana itsenäni avoimin kortein. En ole siellä oopperadiivana, vaikka minussa on sekin puoli.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Kaikkea Mattila ei Twitterissä jaa. Ja minkä jakaa, sitä hän ei halua myöhemmin medialle selittää. Kaikki on sanottu twiiteissä, piste.

-?Olen 61-vuotias nainen ja nautinnonhaluinen. On yksityisyyttä, joka on minulle pyhää. Olen valikoidusti avoin, mutta haluan olla silti itseni näköinen. En tietoisesti valitse, mistä aiheista twiittaan. Ne tulevat spontaanisti, koska minua kiinnostaa muukin kuin musiikki.

-?Olen kiinnostunut ihmiskontakteista ja kommunikaatiosta. Rakkaus ja rakastuminen ovat henkilökohtaisia asioita, mutta kauniita. Ehkä sinkkuna puhun niistä enemmän kuin muut. Nyt pandemian aikana se saattaa johtua silkasta seurankipeydestä, Mattila nauraa.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 11:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.