Ilta Sanoma

Jake Paul voitti Tyron Woodleyn.

Jake Paul (oik.) poistui kehästä voittajana.

Jake Paul (oik.) poistui kehästä voittajana.

Ammattinyrkkeilijäksi ryhtynyt YouTube-tähti Jake Paul jatkoi voittosarjaansa sunnuntain vastaisena yönä Floridassa.

Mahtipontisista lausunnoistaan tunnettu yhdysvaltalainen pudotti Tyron Woodleyn kanveesiin yhdellä iskulla.

Kuva: Mike Ehrmann / AFP

Ottelun kuudetta erää oli käyty tuossa vaiheessa kaksi minuuttia ja 12 sekuntia. Paul oli kamppailussa niskan päällä jo ennen ratkaisevaa iskua.

Paul, 24, päihitti entisen UFC-mestarin Woodleyn, 39, jo toisen kerran. Aiemmin tänä vuonna hänet julistettiin voittajaksi hajaäänin.

Äänekäs somehahmo Paul jakoi Instagramissa videon kamppailun ratkaisusta yli 17,9 miljoonalla seuraajalleen.

- Olen pudottanut jokaisen, jota vastaan olen otellut, hän kirjoitti.

Showtime Boxing julkaisi Twitterissä hieman pidemmän pätkän kuudennen erän tapahtumista. Videolta on nähtävissä, miten Paul hehkuttaa itseään yleisölle.

- Tämä on niin totta kuin olla ja voi - ihan kuin oikea käteni. Sanoin teille, että pudotan hänet, Paul julisti CBS:n mukaan ja viittasi oikeaan suoraansa.

Paul kehui vastustajaansa ja heitti piikin Tommy Furyn suuntaan. Paulin piti nyrkkeillä raskaansarjan maailmanmestarin Tyson Furyn velipuolen kanssa ensi lauantaina, mutta tämä vetäytyi loukkaantumiseen vedoten.

- Tämä kaveri (Woodley) on legenda. Kunnioitan miestä, joka otti haasteen vastaan kahden viikon varoitusajalla, koska Tommy Fury on ämmä.

Kuva: Mike Ehrmann / AFP

Paul huuteli seuraavien mahdollisten vastustajiensa perään heti ottelun jälkeen -ainakin show-mielessä.

Kuva: Kim Klement

UFC-tähdet Jorge Masvidal ja Nate Diaz seurasivat nyrkkeilyottelua aitiopaikoilta. Paul pullisteli heidän suuntaansa ottelun jälkeen ja yllytti kumpaakin hankkiutumaan eroon ottelusopimuksistaan UFC:n presidentin Dana Whiten kanssa.

Kuva: Mike Ehrmann / AFP

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 11:21:00 Categories: Ilta Sanoma Nyrkkeily

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.