Ilta Sanoma

Suomalaisilla oli poikkeuksellisen ankeaa MM-uinneissa.

Fanny Teijonsalolla oli karmeaa MM-uinneissa. Arkistokuva.

Fanny Teijonsalolla oli karmeaa MM-uinneissa. Arkistokuva. Kuva: Lehtikuva

Laura Lahtinen ja Fanny Teijonsalo eivät yltäneet alkueristä jatkoon Abu Dhabissa järjestettävien lyhyen radan MM-uintien toisena kisapäivänä.

Lahtinen oli 200 metrin perhosuinnissa ajalla 2.09,30 aamun alkuerien 18:s.

-?En pystynyt kauheasti miettimään uintia itsessään, kun ensimmäisessä käännöksessä toisen käden sormeni muljahtivat jotenkin ihmeellisesti. Ikinä ennen ei ole käynyt näin, ja säikähdin todella paljon, että onko jokin lähtenyt sijoiltaan. Sen jälkeen en pystynyt keskittymään hetkeen, ja sitten mitään ei ollut enää tehtävissä, vaikka yritin vielä kiristää, eikä tuntunut pahalta.

-?Ärsyttää, koska uinti tuntui niin hyvältä, mutta tämä vei kokonaan keskittymisen, Lahtinen sanoi Uimaliiton tiedotteessa.

Lahtisen sormet venähtivät käännöksessä, mutta hän pystyy jatkamaan MM-urakkaansa.

Teijonsalo avasi MM-urakkansa 100 metrin vapaauinnilla. Teijonsalo ui ajan 54,39 ja oli alkuerien jaetulla 25. sijalla.

-?Ei se hyvä uinti ollut. Vaikka ei päässä tuntunut, että olisi jännittänyt, kropassa oli hirveä stressi päällä. Minua tärisytti kaikkialta ja mahassa kiersi, ja juuri ennen kuin nousin starttikorokkeelle meinasi tulla oksennus. Mietin siinä juuri ennen starttia, että menenkö edes uimaan vai jätänkö tähän. Ei se ole sellainen lähtökohta, mistä on hyvä uida. Aika on yli sekunnilla kauden huonoin, mutta ehkä tällä kertaa se oli itsestä riippumattomista tekijöistä kiinni, Teijonsalo avaa.

Teijonsalolla on ohjelmassa vielä 100 metrin sekauinti sekä 50 metrin selkäuinti ja vapaauinti. Lisäksi Teijonsalo kisaa Suomen sekauinnin sekaviestijoukkueessa.

Ida Hulkko ja Veera Kivirinta kisaavat myöhemmin tänään naisten 50 metrin rintauinnin finaalissa. MM-finaali uidaan kello 16.42 Suomen aikaa.

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 13:26:00 Categories: Ilta Sanoma Uinti

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.