Ilta Sanoma

Jasmin Kähärä hiihti lauantaina uransa parhaan maailmancupin kisan.

Jasmin Kähärä arkistokuvassa marraskuulta.

Jasmin Kähärä arkistokuvassa marraskuulta. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Jasmin Kähärä, 21, hiihti lauantaina Dresdenissä maailmancupin vapaan tyylin sprintissä välieriin ja oli lopulta kilpailun kymmenes. Sijoitus oli ensimmäistä kauttaan maailmancupissa kilpailevan urheilijan toistaiseksi paras.

Kähärä oli aikoinaan ylivoimainen nuorten ikäluokissaan, mutta hänen väkevä läpimurtonsa aikuisten tasolla on tehnyt suuren vaikutuksen myös Ilta-Sanomien hiihtoasiantuntijaan Harri Kirvesniemeen.

-?Noilla suorituksilla varmaan ollaan vahvasti olympiavalinnoissa mukana, Kirvesniemi arvioi.

Kähärä voisi olla tyrkyllä Pekingiin naisten viestihiihdon joukkueeseen ainakin varasijalle.

-?Etukäteen parhaat mahdollisuudet olisivat viestiin, jossa pitäisi olla yksi tai mielellään kaksikin varahiihtäjää, jos tulee sairastumisia tai muuta.

Kilpailu paikoista Pekingin olympialaduille on edelleen kova, ja Kähärän pitäisi syrjäyttää kovia tekijöitä. Riitta-Liisa Roponen on viestien kokenut olympiamitalisti ja maailmanmestari. Myös Anne Kyllönen saattaa olla yksi Kähärän kanssa varasijoista kilpaileva.

Vaikka olympiapaikka jäisi Kähärälle vielä tänä talvena haaveeksi, Kirvesniemi näkee nuoren hiihtäjän tulevaisuuden valoisana.

-?On todella mukavaa, että tämä lahjakkaana pidetty hiihtäjä alkaa näyttää kyntensä myös aikuisissa. Tuollaiset onnistumiset antavat joka tapauksessa valtavan hyvät lähtökohdat jatkoon, Kirvesniemi sanoi.

Pekingin talviolympiakisat ovat ohjelmassa 4.-20. helmikuuta 2022.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 19:09:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.