Ilta Sanoma

Musiikin tahdissa vilkkuva pihavalaistus, kymmeniätuhansia led-valoja, joulumieltä koko naapurustolle. Kolme perhettä esittelee loisteliaasti valaistut talonsa.

Etelä-Suomen sysimustan talven keskellä moni kaipaa hieman valoa elämäänsä. Joillekin riittää muutama kynttelikkö ja pihapuuta kiertävä valonauha, toiset suunnittelevat ja rakentavat jouluvalaistusta koko vuoden.

Ilta-Sanomat kävi tutustumassa kolmeen näyttävästi valaistuun joulutaloon.

Porvoolaisten Teija ja Pekka Simonssonin taloa lähestyessä leuka loksahtaa auki.

Taloa ympäröivät 18?000 led-valoa vilkkuvat Gwen Stefanin ja Blake Sheltonin You Make It Feel Like Christmas -biisin tahdissa. Viereisellä kävelykadulla pieni lapsi katsoo näkyä haltioituneena ja tanssii isoäitinsä kanssa.

Simonssonien talossa jouluvalot välkkyvät maltillisella volyymilla soivan musiikin tahdissa.

Simonssonien talossa jouluvalot välkkyvät maltillisella volyymilla soivan musiikin tahdissa. Kuva: Terhi Ylimäinen

Simonssonien harrastus alkoi vuonna 2017, kun Suomi täytti sata vuotta ja perhe halusi valaista pihansa sen kunniaksi. Nälkä kasvoi syödessä, ja sittemmin sähköasentaja ja yrittäjä Pekka on asentanut valtavan määrän valoja pihalle, ja Teija on opetellut ohjelmoimaan niitä. Pihalla kulkee Pekan mukaan noin kolme kilometriä johtoa.

Valojen laittaminen aloitetaan elokuussa, jotta ensimmäinen show saadaan halloweeniksi. Valot eivät välky musiikin tahdissa automaattisesti, vaan yhden kappaleen ohjelmoiminen vie noin 60-80 tuntia.

- Jos kappale on nopeatempoinen ja siinä on selkeä rytmi, se on hieman helpompi tehdä, Teija kertoo.

Teija ja Pekka Simonsson hyödyntävät paljon kierrätysmateriaalia jouluvalaistuksessaan. Esimerkiksi viemäriputkiin saa kätevästi upotettua led-valoja. Lähes kaikki tehdään alusta asti itse.

Teija ja Pekka Simonsson hyödyntävät paljon kierrätysmateriaalia jouluvalaistuksessaan. Esimerkiksi viemäriputkiin saa kätevästi upotettua led-valoja. Lähes kaikki tehdään alusta asti itse.

Ohjelma, jolla pihan valoja ohjelmoidaan, on ilmainen, mutta kappaleet, joita Simonssonien pihalla soitetaan, on ostettu.

Ohjelma, jolla pihan valoja ohjelmoidaan, on ilmainen, mutta kappaleet, joita Simonssonien pihalla soitetaan, on ostettu.

Talon keittiöstä löytyy ohjelmointikeskus, ja kaikkiaan pihalla kulkee yli kymmenen kilometriä sähköjohtoa.

Talon keittiöstä löytyy ohjelmointikeskus, ja kaikkiaan pihalla kulkee yli kymmenen kilometriä sähköjohtoa. Kuva: Terhi Ylimäinen

Simonssonit ovat mukana pääasiassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Australiassa toimivassa yhteisössä, jossa yhteisenä harrastuksena on pihavalaistuksen ohjelmoiminen. Yhteisössä päätetään porukalla, mitkä yhteiset kappaleet milloinkin taloihin ohjelmoidaan.

Perhe on julkaissut myös Youtube-kanavallaan teoksiaan sekä videoita siitä, miten ne tehdään.

Simonssonit tekevät valaistusta ennen kaikkea omaksi ilokseen, mutta talon ihastelijoita on tiellä riittänyt - välillä vähän liikaakin.

- Vierekkäiset naapurit ovat onneksi olleet ihan iloisia tästä hommasta, mutta naapureitakin varmasti rupeaisi häiritsemään, jos alkaisimme jotenkin mainostamaan tätä, Pekka miettii.

Simonssonit aloittavat valojen kiinnittämisen syksyllä elo-syyskuun vaihteessa, mutta valaistusta suunnitellaan koko vuosi. Pekka kiipeää itse korkealle puihin viemään valot paikoilleen.

Simonssonit aloittavat valojen kiinnittämisen syksyllä elo-syyskuun vaihteessa, mutta valaistusta suunnitellaan koko vuosi. Pekka kiipeää itse korkealle puihin viemään valot paikoilleen. Kuva: Terhi Ylimäinen

Jouluaattona Simonssonien pihassa soivat tasatunnein uudet kappaleet, joita ei etukäteen paljasteta. Varsinkin Teija tunnustautuu jouluihmiseksi.

- Tykkään joulusta tosi paljon. Kyllä tämä on ihan lempivuodenaika.

- Stressiä ei tule, sillä olen yrittänyt ajatella niin, että tämä on harrastus, niin ei meidän tarvitsekaan olla tässä kaikkein parhaita. Riittää, että olemme itse tyytyväisiä.

Ihaninta Teijan ja Pekan mielestä on se, että kaiken syövä pimeys väistyy valojen ansiosta.

- Tärkein juttu on tähti, joka on korkealla koivussa: sen näkee jo kaukaa. Kun pimeällä tulee kotiin, on kivaa, että siellä on valo. Pimeys ei sovi meille.

Espoolaisten Ari ja Sonja Etelävuoren pihamaalla ikkunaan on heijastettu videotykillä Lumiukko-elokuva. Kymmenet tuhannet valot reunustavat pihaa ja taloa, sähköjohtoa kulkee ulkona yli kilometri.

Pihamaalla saapastelee tonttuasuun pukeutunut Sonja, joka kertoo olevansa "syntymäjouluhullu". Joululauluja voi kuunnella ympäri vuoden, ja Sonja teki tänä vuonna jopa opinnäytetyön autenttisesta suomalaisesta joulukokemuksesta.

- Suomalaisille joulun ehdoton sydän on se tunnelma, rauhoittuminen ja ihmisten tapaaminen, Sonja tietää.

Jo suunnitteluvaiheessa kausivalot otettiin Etelävuorten talossa huomioon, sillä rakennussopimukseen oli merkitty räystäiden alle tulevat kausivalojen kiinnityskoukut.

Jo suunnitteluvaiheessa kausivalot otettiin Etelävuorten talossa huomioon, sillä rakennussopimukseen oli merkitty räystäiden alle tulevat kausivalojen kiinnityskoukut. Kuva: seppo solmela / IS

Tänä vuonna Etelävuoret jättivät Yhdysvalloista hankitun joulupukin helikoptereineen aluksi varastoon. Yleisön toiveesta se kuitenkin laitettiin esille.

Tänä vuonna Etelävuoret jättivät Yhdysvalloista hankitun joulupukin helikoptereineen aluksi varastoon. Yleisön toiveesta se kuitenkin laitettiin esille. Kuva: seppo solmela / IS

- Itse elän joulusta jouluun. Seuraavan joulun suunnittelu alkaa jo tapaninpäivää seuraavana päivänä. Minulla on taustalla se, että meillä on kotona aina laitettu joulua tosi paljon: äiti on tehnyt kotiin jouluisen tunnelman ja isä on opettanut valitsemaan joulukuusta.

Sittemmin Ari on saanut Sonjalta "vakavan joulutartunnan", ja nyt kaksikkoa ei pysäytä enää mikään.

- Ari on kyllä nykyään vähintään yhtä hullu kuin minäkin, Sonja sanoo ja nauraa.

Sonja ja Ari Etelävuoren taloa ympäröivien valojen väriä voi vaihtaa kännykällä. Itsenäisyyspäivänä ne olivat sinivalkoiset.

Sonja ja Ari Etelävuoren taloa ympäröivien valojen väriä voi vaihtaa kännykällä. Itsenäisyyspäivänä ne olivat sinivalkoiset. Kuva: seppo solmela / IS

Etelävuorten mukaan sähköön meni viime talvena valojen takia noin 10-15 euroa kuukaudessa normaalia enemmän.

Etelävuorten mukaan sähköön meni viime talvena valojen takia noin 10-15 euroa kuukaudessa normaalia enemmän. Kuva: seppo solmela / IS

Viime vuonna Etelävuorten näyttävää pihaa kävi katsomassa yli 1?500 ihmistä. Perhe pitää Muolaanpuisto 8:ssa sijaisevaa Portti Jouluun -joulupihaa auki joka päivä kello 17-19.

Toiveena on, että ihmiset saisivat Etelävuorten valoisasta pihasta mukaansa pienen palan joulumieltä.

- Ei ole kyse siitä, että meillä olisi mahtavimmat jouluvalot tai jotain muuta, vaan ennen kaikkea siitä, että voisimme viedä eteenpäin sitä joulun sydäntä ja fiilistä, Sonja Etelävuori toivoo.

Runsas. Se on Satu Pudaksen mielestä hyvä sana kuvaamaan hänen kotinsa jouluista sisustusta.

On kultaa, hopeaa, havuja, valoja sekä ihanaa, kotoisaa joulun punaista. Pudas ei itsekään tiedä, miten hän on hurahtanut jouluun niin pahasti, mutta jostain syystä hän vain rakastaa joulun tunnelmaa.

- Asuin Turkissa kahdeksan vuotta, ja eihän siellä joulua vietetä. Olin suorastaan jouluton. Mutta kun muutin sieltä takaisin vuonna 2003 ja vuonna 2005 tähän taloon, niin tämä alkoi ihan heti, Pudas sanoo ja nauraa.

Satu Pudas on koristellut taloaan sekä valkoisilla että värillisillä valoilla. Hän toivoo, ettei kukaan menisi talon metsikköön kulkemaan, sillä sinne on vedetty satoja metrejä johtoa, joita on pimeällä vaikeaa nähdä.

Satu Pudas on koristellut taloaan sekä valkoisilla että värillisillä valoilla. Hän toivoo, ettei kukaan menisi talon metsikköön kulkemaan, sillä sinne on vedetty satoja metrejä johtoa, joita on pimeällä vaikeaa nähdä. Kuva: Juha Tamminen

Pudas tykkää sisustaa ja purkaa luovuuttaan sekä sisällä että pihalla. Hän sanoo, ettei ole uskaltanut laskea, paljonko harrastukseen on vuosien varrella mennyt rahaa.

Pudas tykkää sisustaa ja purkaa luovuuttaan sekä sisällä että pihalla. Hän sanoo, ettei ole uskaltanut laskea, paljonko harrastukseen on vuosien varrella mennyt rahaa. "Onneksi on mies, joka vähän jarruttaa", hän sanoo ja nauraa. Kuva: Juha Tamminen

Joulupukki ja poro ovat tämän vuoden uusi viritelmä.

Joulupukki ja poro ovat tämän vuoden uusi viritelmä. Kuva: Juha Tamminen

Vuodesta 2005 asti Satun ja hänen miehensä kotitalo on ollut Janakkalassa nähtävyys, jota tullaan katsomaan jopa satojen kilometrien päästä. Noin 50?000 valolla koristeltu tupa loistaa pimeän metsän keskeltä kuin satumainen piparkakkutalo.

Pudas itse nauttii pihan maisemassa erityisen paljon puihin ja pensaisiin kiinnitetyistä valoista ja niiden keskellä olevista eläinhahmoista.

- Kun ne saan laitettua valmiiksi, niin se kruunaa kaiken. Se on minulle sellainen vau-juttu.

"Sitten kun tämä homma on tehty, pistän valot päälle, istun ja huokaisen. Kyllä tämä luo sellaista tunnelmaa", Satu Pudas sanoo. Kuva: Juha Tamminen

Pihan koristamisen Pudas aloittaa jo lokakuussa, ja talo valaisee maisemaa ainakin tammikuun loppuun saakka. Keväällä kun valot puretaan pois, on tärkeää, että sen tekee järjestelmällisesti, Pudas sanoo. Muuten seuraavana syksynä edessä on järkyttävä piuhasotku.

- Pyöritän ne systemaattisesti ja sidon sitten kiinni, muuten ne menevät ihan sekaisin.

Pudas kertoo nauttivansa sisustamisesta ja pihan koristelemisesta kovasti. Ensi vuodelle hänellä on jo suuret suunnitelmat valaistuksen suhteen, mutta sitä ennen on aika nauttia täysin rinnoin joulun taiasta.

Valot ovat päällä tänä vuonna arkisin noin kello 17-22 ja viikonloppuisin 17-23 tai hiukan myöhempään.

Valot ovat päällä tänä vuonna arkisin noin kello 17-22 ja viikonloppuisin 17-23 tai hiukan myöhempään. Kuva: Juha Tamminen

- Meillä on jo vuosia käynyt aina paljon väkeä kylässä jouluna, ja tykkään laittaa kaikki laatikot ja kaikki itse. Tykkään tästä ajasta kaiken kaikkiaan, minusta tunnelma on jotenkin sanoinkuvaamattoman ihana, Pudas miettii.

- Kyllä tämä on mun juttu ihan täysin, enhän minä tätä muuten tekisi.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 19:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.