Ilta Sanoma

Anita Korvalla oli kova urakka perjantaina.

Anita Korva kuvattuna lokakuussa 2020.

Anita Korva kuvattuna lokakuussa 2020. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Maastohiihtäjä Anita Korva esitteli voimiaan perjantaina Instagramin tarinat-osiossa julkaisemillaan videoilla.

22-vuotias kuopiolainen kertoi osallistuneensa entisen painijan Rami Hietaniemen leuanvetohaasteeseen. Hietaniemi haastoi aiemmin joulukuussa Instagram-seuraajansa vetämään leukoja ja katsomaan, kuka on kunnossa jouluaattona. Hän itse suunnitteli vetävänsä joka päivä 20 leukaa.

Korva vei voimailun seuraavalle tasolle. Hän raportoi tehneensä perjantaina hurjat 130 leukaa.

- Kymppejä 80 asti ja viimeiset 20 vitosia ja palautuksista ei puhuta, Korva kirjoitti videon yhteyteen.

Hiihtäjä vitsaili korvaavansa leukojen laadun niiden määrällä. Suoritukset ovat kyllä pesunkestäviä leukoja, mutta Korva käyttää kroppaansa "heilurina", mikä helpottaa hikistä urakkaa hieman.

- Pääasia, että vetää vaan pirusti, Hietaniemi on tsempannut omissa tarinoissaan.

Korva on kolminkertainen alle 20-vuotiaiden MM-pronssimitalisti vajaan kolmen vuoden takaa.

Sen jälkeen on ollut vaikeaa. Korva on kertonut kärsineensä erinäisistä terveysmurheista ja motivaatiovaikeuksista. Koko hiihtoura on nyt vaakalaudalla.

- Se on vielä auki, pääsenkö enää takaisin ammattimaisen tekemisen puolelle vai mitä tapahtuu. Jos tulokset ovat surkeita ja on paha olla, niin ei tätä silloin pysty jatkamaan täyspäiväisesti. Sitten joudun miettimään, mikä on paras ratkaisu, kuopiolaisessa urheiluliikkeessä osa-aikaisesti työskentelevä Korva totesi Ilta-Sanomille lokakuussa.

Lue lisää: Anita Korva, 22, teki yllättävän ratkaisun - kertoo nyt uudesta työstään

Korva ilmoittautui Vuokatin Suomen cupin osakilpailuun marraskuussa, mutta ei ilmestynyt lähtövaatteen alla. Samoin kävi viime viikonloppuna Pyhäjärven FIS-kilpailuissa.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 23:13:00 Categories: Ilta Sanoma Maastohiihto

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.