Ilta Sanoma

Epäillyt tekijät pidätettiin vain päiviä toteutetun murtosarjan jälkeen.

Rikoksesta epäiltyjen haltuun päätyi noin 50?000 euron arvosta esimerkiksi koruja ja elektroniikkaa.

Rikoksesta epäiltyjen haltuun päätyi noin 50?000 euron arvosta esimerkiksi koruja ja elektroniikkaa. Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen järjestäytynyttä omaisuusrikollisuutta tutkiva tutkintaryhmä on selvittänyt Espoon ja Kirkkonummen alueella tapahtuneen neljän asuntomurron rikossarjan. Asuntomurrot tapahtuivat loka-marraskuun vaihteessa vajaan viikon aikana.

Murrot kohdistuivat poliisin mukaan hieman syrjässä sijaitseviin omakotitaloihin. Rikoksesta epäiltyjen haltuun päätyi noin 50?000 euron arvosta esimerkiksi koruja ja elektroniikkaa.

Poliisi tunnisti pian murtosarjan tapahduttua rikoksista epäillyiksi kaksi albanialaista keski-ikäistä miestä, jotka olivat saapuneet Suomeen lokakuussa 2021. Miehet olivat majoittuneet Helsingissä sijaitsevaan vuokra-asuntoon, jonka lähistöltä heidät otettiin kiinni 6. marraskuuta. Miehet ovat olleet pidätettyinä ja tutkintavankeudessa tästä lähtien.

Rikosten tekotapa oli kahden murron osalta poikkeuksellinen.

- Näissä rikoksissa taloon päästiin kattorakenteita rikkomalla ja talon katon ryömintätilan kautta yläkerroksien asuintiloihin tunkeutumalla. Anastettu omaisuus oli pakattu asunnoista löydettyihin laukkuihin ja reppuihin, missä omaisuus kuljetettiin pois rikospaikoilta. Epäillyt käyttivät Suomesta vuokrattua vuokra-autoa rikospaikoille siirtymiseen, kertoo rikoskomisario Ilmari Hallamaa tiedotteessa.

Murroista kahdessa epäillyt murtautuivat taloon katon ryömintätilan kautta rikkomalla kattorakenteita.

Murroista kahdessa epäillyt murtautuivat taloon katon ryömintätilan kautta rikkomalla kattorakenteita. Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Tekoja on tutkittu törkeän varkauden rikosnimikkeellä. Varkausrikosta pidetään törkeänä, jos rikoksentekijä murtautuu asuttuun asuntoon, ja teko on kokonaisuutena arvioiden törkeä. Törkeästä varkaudesta saa Suomessa neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta.

Rikoskokonaisuus siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan esitutkinnan päättymisen jälkeen. Syytteen nostamisen määräaika asiassa on 11.1.2021, ja rikosasia käsitellään aikanaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Poliisille on ilmoitettu vuosina 2020 ja 2021 tavallista vähemmän asuntomurtoja. Tapahtuneissa murroissa rikoksentekijät ovat melko usein ulkomaalaisia, joiden maahantulon tarkoitus on omaisuusrikosten tekeminen.

Murtojen välttämiseksi esimerkiksi joulun aikaan tapahtuvien lomamatkojen ajaksi tulisi varmistaa kodin lukitus. Poliisin mukaan myöskään huomattavan arvokasta omaisuutta ei kannata säilyttää kotona.

Tekoja on tutkittu törkeän varkauden rikosnimikkeellä.

Tekoja on tutkittu törkeän varkauden rikosnimikkeellä. Kuva: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Rikosten ennaltaehkäisemiseksi ja tapahtuneiden rikosten mahdollisimman nopean havaitsemisen kannalta olisi myös hyvä pyytää joku läheinen ajoittain tarkistamaan tyhjillään oleva talo.

? Yleisesti ottaen asuntomurtoja tapahtuu onneksi harvoin, ja riski tämänkaltaisen rikoksen uhriksi joutumiselle on pieni, Hallamaa muistuttaa.

Ilta Sanoma
samedi 18 décembre 2021 23:04:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.