Ilta Sanoma

Toiveet NHL-pelaajien saamisesta mukaan Pekingin olympialaisiin romahtivat tällä viikolla.

Juuse Saros on ollut jälleen kovassa iskussa NHL:ssä. Nashvillen joulutauko alkoi kuitenkin etuajassa.

Juuse Saros on ollut jälleen kovassa iskussa NHL:ssä. Nashvillen joulutauko alkoi kuitenkin etuajassa. Kuva: Christopher Hanewinckel / Reuters

Kuluva viikko on ollut NHL:ssä synkkä. Koronatilanne on räjähtänyt käsiin, ja joukkueidensa toiminnasta eristettyinä olevien pelaajien määrä nousi lauantaina jo sataan.

Jo 27 ottelua on jouduttu siirtämään, ja määrä kasvanee entisestään lähipäivinä. Edes kauden keskeyttäminen toviksi ei vaikuta tällä hetkellä mahdottomalta ajatukselta.

Viiden joukkueen pelit on pantu tyystin jäihin. Lauantaina tämän kohtalon koki Nashville Predators, jolta siirrettiin ainakin kolme seuraavaa ottelua.

- Piti lähteä Chicagosta Carolinaan, mutta tulimmekin kotiin, kun tuli taas yksi positiivinen testi tänään. Yhdeksän pelaajaa ja kuusi valmentajaa kun on jo sivussa, niin meilläkin tuli raja vastaan, Nashvillen tähtivahti Juuse Saros kertoo IS:lle.

- Onhan tämä todella harmi, että tilanne on levinnyt näin pahasti käsiin.

NHL reagoi kaoottiseen tilanteeseen tiukentamalla säännöstöjään. Koronatestejä otetaan nyt päivittäin, kun vielä alkukaudesta tahti oli kolmen päivän välein.

- Tällä viikolla on testattu päivittäin, pelipäivinä kahdesti, Saros sanoo.

Viime päivinä pelaajia on joutunut koronaprotokollaan jopa kesken otteluiden, kun testituloksia on valmistunut.

Kulunut viikko on ollut myös kova isku toiveille saada NHL-pelaajat mukaan Pekingin olympialaisiin. Sarosta on kaavailtu jo pitkään Leijonien ykkösvahdiksi turnaukseen.

- Näyttäähän tämä nyt vähän huonolta. Ensimmäisenä tulee mieleen, että kunhan saataisiin nyt koko NHL:n runkosarja edes pelattua. Minne muualle näitä pelejä voitaisiin siirtää kuin olympiatauolle?

- Kaupan päälle on vielä sen Kiinan tilanne, josta ei kuulu mitään. Vähän sekavaa on.

Kiinan tilanteella Saros viittaa karanteeniuhkaan, joka on kisojen lähestyessä ja asian konkretisoituessa alkanut hirvittää isoa osaa NHL-pelaajista.

Pahimmillaan Kiinassa joutuisi olemaan viikkoja eristyksessä vielä kisojen jälkeenkin. Mahdollisesti sairaalassa tai kenties karuissa parakkikopeissa, jollaisiin Finnairin miehistö teljettiin hiljattain Kiinan erityishallintoalueella Hongkongissa.

- Kyllähän sielläkin varmasti tulee positiivisia testejä. Ei haluaisi tietenkään missata oman joukkueen pelejä tai jäädä ilman palkkaa sen takia, että olisi jossakin Kiinassa jumissa.

- Totta kai se mietityttää. Varsinkaan, kun ei tiedä minkälaiset karanteenitilat siellä monen tuhannen kilometrin päässä on.

Saroksesta oli kaavailtu Leijonien ykkösvahtia Pekingiin, mutta nyt tilanne näyttää huonolta.

Saroksesta oli kaavailtu Leijonien ykkösvahtia Pekingiin, mutta nyt tilanne näyttää huonolta. Kuva: Christopher Hanewinckel / Reuters

Jos NHL-pelaajat jollakin ihmeen kaupalla pääsisivät lopulta osallistumaan Pekingiin, luvassa olisi varmasti kieltäytymisvyöry.

Kiinaan ja maan armottomiin koronasäädöksiin liittyy monenlaisia epävarmuustekijöitä, joita iso osa NHL-pelaajista tuskin haluaisi lähteä kokeilemaan - varsinkaan nyt kun moni saa maistaa eristyselämää jo kotipuolessa Pohjois-Amerikassakin.

- Esimerkiksi pelaajat, joilla on nyt korona. Testihän voi näyttää sen jälkeen monta kuukautta positiivista tulosta. Jos siihen ei tule mitään poikkeusjuttuja, niin onhan se aika erikoista, Saros päivittelee.

Suurin innostus olympiaturnausta kohtaan on karissut viime aikoina paitsi faneilla myös monilla NHL-pelaajilla.

- Vähän eri fiilis oli vielä kuukausi sitten. Silloin näytti vielä ihan positiiviselta, että pääsisimme hyvin pelaamaan. Nyt tilanne on vähän muuttunut, Saros sanoo.

Nyt positiivisilta näyttävät vain NHL:n koronatestit.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 09:00:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.