Ilta Sanoma

Mitkä ovat 14 yleisintä puheenaihetta, miettii Suvi Kerttula.

Kirjailija Miki Liukkonen ihmetteli Kirkko ja kaupunki -lehdessä, mistä ihmiset oikein puhuvat kahviloissa, kun puheenaiheita on hänen mielestään olemassa suurin piirtein vain 14.

"Kaikilla on koko ajan hirveästi asiaa ja hirveä into päällä. Itse en useinkaan tiedä, mistä puhua muiden kanssa", hän sanoi.

Ryhdyin miettimään, mitkä voisivat olla ne 14 yleisintä puheenaihetta. Liukkonen ei niitä maininnut.

Nopeasti mieleen tuli seuraava lista.

- Sää. Se on joko väärin ennustettu tai käsittämättömän oikein.

- Terveys, sairaudet ja kuntoilu. Nuoret puhuvat treeneistään ja matkoistaan, vanhat krempoistaan.

- Korona.

- Sanna Marin ja Krista Kiuru. Onko hallituksessa edes muita?

- Ihmissuhteet. Lapset, lapsenlapset, suku, ystävät. Mitä joku on tehnyt tai jättänyt tekemättä. Ja kenen kanssa. Tähän kategoriaan kuuluu vanhojen aikojen muistelu. Ja toisten ihmisten käytös - varsinkin huono.

- Ruoka. Siihen liittyvät olennaisesti oma paino, ulkonäkö, lihominen ja dieetit.

- Raha. Esimerkiksi bensan tai sähkön hinta. Toisten rahat kiinnostavat. Miten jollain voi riittää rahaa vaikka talon rakentamiseen. Kaikesta mikä liittyy rahaan puhutaan paljon: Tampereen ratikka, asuntojen hinnat, valtion varat, Business Finlandin koronatuet, vanhustenhoito, mitä hävittäjät maksoivat jne.

- Maskit, maskittomuus ja rokottamattomat.

- Seksi ja alkoholi.

- Harrastukset.

- Kirjat, tv-ohjelmat, kulttuuririennot, populaarikulttuuri.

- Työelämä. Ja mikä työpaikalla ottaa päähän.

- Lemmikit ja muut eläimet. Kaupungissa puhutaan valkoposkihanhista, maalla susista.

- Unelmat ja niiden toteuttaminen.

Listan tehtyäni päätin vakoilla kahvilassa, mistä ihmiset puhuvat.

Viereen istui kolmen hengen seurue. He alkoivat puhua hiusmuodista. Harmaatukkainen nainen pohti, ettei ole koskaan tohtinut muuttaa kampaustaan, joka on ollut sama vuosikymmenet. Hän syytti aviomiestään, joka ei ole antanut tehdä muutoksia hiuksiin.

Toisessa pöydässä nuori nainen päivitteli, miten leipiintynyt hän oli työhönsä eikä jaksaisi enää millään.

Sitten tiskille pelmahti mies, joka kieltäytyi ottamasta hanakaljaa, kun tynnyrit oli juuri vaihdettu. Hän ei kuulemma koskaan halua ensimmäistä olutta, vaan ottaa sitten mieluummin pullon.

Huvitti. Mieleen tulivat Miki Liukkosen sanat: "Kaikilla on koko ajan hirveästi asiaa." Niinhän se on.

Samalla huomasin, että listastani jäi pois tärkein. Arki.

Elämä on arkea. Arjen sattumukset ja pettymykset puhuttavat.

Tärkeintä ei ole kuitenkaan aihe, josta puhutaan.

Tärkeintä on olla valppaana, elämässä kiinni.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.