Ilta Sanoma

Herola onnistui venyttämään hyppynsä 93,5 metriin. Hän sai pisteisiinsä reilusti tuulivähennystä.

Ilkka Herola kuvattuna Rukalla marraskuun lopussa.

Ilkka Herola kuvattuna Rukalla marraskuun lopussa. Kuva: Vesa Moilanen/ Lehtikuva

Suomen Arttu Mäkiaho ja Ilkka Herola pääsevät hyviltä sijaluvuilta hiihtoladulle yhdistetyn maailmancupin kisassa Itävallan Ramsaussa, mutta ero mäkiosuuden kärkinimiin venähti jälleen pitkäksi. Mäkiaho sijoittui kovan tuulen sävyttämällä mäkiosuudella 11:nneksi ja Herola 14:nneksi.

Mäkiosuuden ykkönen oli lajin hallitsija, Norjan Jarl Magnus Riiber. Mäkiaho pääsee hiihto-osuudelle 1.27 minuuttia norjalaisen jälkeen, ja Herola hyökkää ladulle 12 sekuntia Mäkiahoa myöhemmin.

Mäkiaho hyppäsi Ramsaun HS98-mäestä 89,5 metriä. Herola onnistui venyttämään hyppynsä 93,5 metriin, mutta suomalainen sai pisteisiinsä reilusti tuulivähennystä. Lisäksi Herola horjahti alastulossaan.

-?Siinähän oli paikka laukoa, mutta se (hyppy) vähän yllätti, kun koko viikonloppu on hypätty navakkaan takatuuleen. Arvioin, että se olisi suunnilleen K-pisteelle tulossa, mutta kun aloin tehdä alastuloa, olinkin vielä todella korkealla. Siinä olisi ollut monta metriä vielä otettavissa ja hyvä paikka tehdä nätti alastulo, Herola summasi Ylen tv-haastattelussa.

-?Kyllähän tuo vähän harmittaa. Tuskin tuo yhtään on sen parempi paikka kuin eilenkään, Herola arvioi hiihtoasetelmia.

Lauantaina Herola nousi huippuhiihdolla 19:nneltä sijalta kolmanneksi. Palkintopallipaikka oli suomalaiselle kauden ensimmäinen maailmancupissa.

Muista suomalaisista Otto Niittykoski oli mäkiosuuden 35:s ja Eero Hirvonen joukon viimeinen eli 43:s.

Hiihto-osuus alkaa Ramsaussa kello 16.35.

Ilta Sanoma
dimanche 19 décembre 2021 14:52:00 Categories: Hiihtolajit Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.