Ilkka Herola nappasi kauden ensimmäisen palkintokorokesijoituksen Ramsaussa. Herola nousi hiihto-osuudella 19. sijalta kolmanneksi. " /> Ilkka Herola nappasi kauden ensimmäisen palkintokorokesijoituksen Ramsaussa. Herola nousi hiihto-osuudella 19. sijalta kolmanneksi. " />

YLE


Ilkka Herola nousi kolmanneksi yhdistetyn maailmancupissa Ramsaussa lauantaina. Herola pesi loppusuoran kovassa kiritaistelussa Itävallan Johannes Lamparterin. Palkintokorokesijoitus on Herolalle kauden ensimmäinen.

Norjan Jarl Magnus Riiber voitti kisan täysin ylivoimaisesti. Saksan Vinzenz Geiger oli kisan toinen.

Herola lähti hiihto-osuudelle 19. sijalta, puolitoista minuuttia kärkeä perässä ja sai pitkän letkan kiinni jo 3.3 kilometrin kohdalla.

Herola latasi kaiken loppusuoralle ja voitti lajin maailmanmestarin Lamparterin niukasti. Herola oli hiihto-osuuden nopein.

Herola sanoo, että olisi voinut vastata toiseksi sijoittuneen Geigerin nykäykseen, jos edellä olevat hiihtäjät olisivat reagoineet paremmin.

- Kyllä tähän sijoitukseen voi olla tyytyväinen. Mutta meinasi hermot mennä viimeisellä kierroksella. Oletin, että äijillä edessä olisi ollut enemmän poweria vastata Geigerin vauhdinlisäykseen. Oli latu niin tukossa, etten päässyt sieltä takaa mihinkään. Vauhti tuntui välillä ihan kävelyltä, Herola kommentoi Yle Urheilulle.

- Oli nopea ja mutkainen rallirata. Nyt tiedän, että kun saan tavallisen hypyn tehtyä mäessä, niin voin taistella podiumista.

Ilkka Herola pääsi palkintokorokkeelle Ramsaussa
Palkintokorokkeella Vinzenz Geiger (vas.), Jarl Magnus Riiber (kesk.) ja Ilkka Herola.EPA-EFE/All Over Press

Kisa sujui suomalaisilta mainiosti kauden aiempiin kisoihin nähden. Eero Hirvonen oli 17:s ja myös Arttu Mäkiaho nousi pisteille ollen 26:s.

Yhdistetyn päävalmentaja Petter Kukkonen oli tyytyväinen suomalaisten kokonaispanokseen.

- Nyt tuli meidän pesään ensimmäisiä valonsäteitä tällä kaudella. Ilkalla oli totutun vahva hiihto. Näin tänään paljon hyvää.

Kukkosen mukaan Riiberin voittaminen on tällä hetkellä todella kiven allla, koska norjalainen on niin huippuiskussa.

- Rehellisyyden nimissä Riiberin haastaminen on vaikeaa kaikille, Kukkonen myöntää.

Päivitetty juttua 18.12.2021 klo 15.48: lisätty Herolan kommentit.

Lue myös:

Tommi Nikunen nostaa esiin yhden tutun nimen Petter Kukkosen korvaajaksi - "Pitäisi ottaa vakavasti harkintaan"

samedi 18 décembre 2021 17:26:09 Categories: YLE Yhdistetyn maailmancup

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.