Jyväskylän Kirittäret tiedotti lauantaina vapauttaneensa Petri Kaijansinkon valmennus- ja pelinjohtotehtävistä. Seuran puheenjohtaja Henna Virkku" /> Jyväskylän Kirittäret tiedotti lauantaina vapauttaneensa Petri Kaijansinkon valmennus- ja pelinjohtotehtävistä. Seuran puheenjohtaja Henna Virkku" />

YLE


Pesäpalloseura Jyväskylän Kirittäret tiedotti lauantaina vapauttaneensa Petri Kaijansinkon valmennus- ja pelinjohtotehtävistä.

Seuran mukaan seksuaaliseen häirintään aiemmassa seurassa syyllistyneellä Kaijansinkolla ei ollut edellytyksiä jatkaa seuran valmentajana tai pelinjohtajana jatkossa.

- Taustalla oli ennen kaikkea se, että tämän tilanteen pitkittyminen alkoi tulla kohtuuttomaksi joukkueelle. Meidän pitää kuitenkin luoda mahdollisimman hyvät olosuhteet joukkueelle ja pelaajille kehittyä omassa lajissa, Kirittärien puheenjohtaja, europarlamentaarikko Henna Virkkunen kertoo Yle Urheilulle puhelimitse.

Kaijansinkko pyysi julkisesti anteeksi toimintaansa Kirittärien tiedotteessa tiistaina. Tuolloin Virkkunen kommentoi asiaa Yle Urheilulle.

Miten tilanne on muuttunut muutamassa päivässä? Saitteko tietää jotain uutta tilanteesta?

- Ei sinänsä, jos ajatellaan Kirittärien toiminnan osalta, mitään uutta ei ole tullut esille. Tietenkin nämä julkisuudessa esiin tulleet tiedot kymmenen vuoden takaisista tapahtumista on tosi iso pettymys. Ja toisaalta se, että tämä prosessi pitkittyy ja se alkaa tulla kohtuuttomaksi pelaajiemme kannalta myös.

Julkisuudessa esiin on tullut toinenkin urheilija, joka kertoi Ilta-Sanomille Kaijansinkon häirinneen häntä seksuaalisesti. Onko Kirittäret saanut tästä tietoa?

- Siitä meillä ei ole tietoa. Oli pettymys, että toinenkin tapaus kymmenen vuoden takana oli, mutta meillä ei ole lisätietoa muusta.

Mikä on päällimmäinen syy sille, että hänet nyt vapautettiin tehtävästä?

- Hänet on vapautettu valmennuksen ja pelinjohdon tehtävistä. Hänhän toistaiseksi on vapautettu seurajohtajan tehtävästä. Hänellä on kaksi tehtävää meidän seurassamme. Kyllä syy ennen kaikkea oli se, että prosessin pitkittyminen alkoi käydä kohtuuttomaksi pelaajien kannalta. Heidän pitää saada parhaat mahdolliset olosuhteet kehittyä omassa lajissaan. Tälläinen ei ole sille edullista.

Voiko hän siis palata seurajohtajan tehtävään?

- Se jää nähtäväksi. Tämä ratkaisu on tältä osin se. Valmennuksesta ja pelinjohdosta hän tulee olemaan poissa.

Millaisia reaktioita pelaajilta on tullut?

- Kyllähän tämä on tietenkin ollut todella vaikea asia meille kaikille.

Voitko avata, miten pelaajat ovat asiaan reagoineet?

- En ehkä halua pelaajien puolesta kommentoida, mutta tietenkin hän on pelinjohtajana ja valmentaja siinä ollut. Sitten tälläisiä asioita tulee menneisyydestä esiin. Onhan tämä sillä tavalla ollut vaikea prosessi koko seuralle.

Julkisuudessa pesäpallossa tapahtuneesta häirinnästä on tullut esiin muitakin avauksia. Minkälaista viestiä haluaisit Pesäpalloliitolle viedä?

- Mielestäni äärimmäisen tärkeä asia on se, että kynnystä pitää madaltaa, että näistä asioista uskalletaan kertoa. Se, että ihmiset tietävät omat oikeutensa ja tunnistavat häirinnän ja on myös tavat määritelty seurassa, miten näistä asioista kerrotaan, miten näihin puuhutaan.

- Näissä tapauksissa yleensä ikävää on, että ne otetaan esille vasta vuosia tapahtumien jälkeen. Kilpaurheilijat kertovat näistä tapahtumista usein vasta kun ovat lopettaneet uransa. Olisi hirveän tärkeää, että nämä asiat nostettaisiin esiin heti, jotta niihin voitaisiin puuttua.

Vyyhti alkoi Urheilulehden selvityksestä

Urheilulehti kertoi viime viikolla tunnetun pesäpallovalmentajan syyllistyneen nuoren pelaajan seksuaaliseen häirintään vuonna 2014. Valmentaja irtisanottiin tuolloisesta seurastaan. Urheilulehden mukaan valmentaja lähestyi pelaajaa useasti urheiluun tai joukkueeseen liittymättömillä tekstiviesteillä, jotka olivat sävyltään intiimejä ja flirttailevia.

Tiistaina ilmeni, että kyseinen valmentaja on urallaan lukuisia SM-mitaleja voittanut Petri Kaijansinkko. Kaijansinkko myönsi Kirittärien sivuilla julkaistussa tiedotteessa syyllistyneensä seksuaaliseen häirintään ja pyysi anteeksi epäasiallista käytöstään.

Kirittäret tiesi Kaijansinkon menneisyydestä, mutta palkkasi hänet silti. Virkkunen perusteli päätöstä tiistaina Yle Urheilulle.

Pesäpalloliitto aloitti Kaijansinkon tekemästä seksuaalista häirinnästä selvityksen tänä vuonna. Kaijansinkko siirrettiin jo aiemmin selvityksen ajaksi lomalle tehtävästään.

Lue myös:

Menestynyt pesäpallovalmentaja Petri Kaijansinkko pyytää anteeksi seksuaalista häirintää - Kirittäret kertoo, miksi palkkasi hänet, vaikka tiesi asiasta

Pesäpallotähti Janette Lepistö avautui häirinnästä ja vaikenemisen kulttuurista urheilussa - pian hän alkoi saada järkyttäviä yksityisviestejä

Urheilulehti: Superpesisvalmentaja syyllistyi nuoren pelaajan seksuaaliseen häirintään - jatkaa yhä lajin parissa, vaikka liitto aloitti selvityksen

samedi 18 décembre 2021 20:09:32 Categories: YLE pesäpallo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.