Suomeen hiljattain rajumyrskyn lailla rantautunut wokeismi on hyvä esimerkki siitä, miten vieraalta Yhdysvalloissa vellova yhteiskuntakeskustelu voi erilaisessa kontekstissa tuntua.

Sosiaalinen media on keskeisessä roolissa amerikkalaisessa aateviennissä. Myös Suomessa on nykypäivänä melkein mahdotonta olla törmäämättä journalistisesti patalaiskaan uutisointiin siitä, mistä nettikansa on milläkin hetkellä sattunut raivostumaan. Päätoimittajan asettaman deadlinen häämöttäessä houkutus tehdä naseva nosto vaikkapa Prinssi Charlesin kaljuuntumisen tai Dave Chappellen uusimman stand-up shown ympärillä kytevästä nettiraivosta on varmasti suuri, mutta lukijana toivoisin tunnereaktion hakemisen sijasta syvempää analyysiä.

Sekä toimittajien että lukijoiden olisi hyvä muistaa, että vaikka Twitterin ja Instagramin toreilla käytävä keskustelu voi olla äänekästä, se on harvoin huomionarvoista ja vielä harvemmin yhteiskunnallisesti rakentavaa.

Profiilikuvia vaihdetaan ja infograafeja jaetaan, mutta aidosti aktiiviseen poliittiseen vaikuttamiseen Yhdysvalloissa osallistuu vain prosentti väestöstä.

Otetaan lähtökohdaksi vaikkapa kysymys siitä, keitä Twitterissä käytävä arvokeskustelu oikein edustaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa maan noin 260 miljoonasta aikuisesta vain 22 prosenttia ovat Twitterin käyttäjiä. Heidän joukkoonsa kuuluu enemmän nuoria, korkeasti koulutettuja ja kaupungeissa asuvia demokraatteja kuin maaseudun republikaaneja. Trumpin kauden jälkeen konservatiivien joukko Twitterissä lienee vielä aiempaakin pienempi.

On myös hyvä tiedostaa, että Twitterin käyttäjistä vain kymmenesosa tuottaa jopa 80 prosenttia koko Twitterin sisällöstä ja viimeisimpien tutkimusten mukaan suurin osa heistä on poliittisista asioista twiittaavia naisia. Harva meistä taitaa tiedostaa sen, miten pienen ryhmän ajatuksia keskitymme yhdessä perkaamaan Suomessa asti.

Yhdysvaltalaista aatekeskustelua vaivaa kuitenkin paljon demografista ja puoluepohjaista edustavuutta vakavampi ongelma: aatteiden taustalla olevat oletukset yhteiskunnan nykytilasta eivät aina ole totta.

Esimerkiksi republikaanien äärisiipeä vauhdittaneet väitteet Trumpin kohtaamasta vaalivilpistä on jo kauan sitten todettu perusteettomiksi. Tällä tosiasialla on kuitenkin turha vaivata heitä, joiden maailmankuvassa keskusvaltio ja demokraattinen puolue ovat sodassa yksilön oikeuksia vastaan. Republikaanien salaliittoteorioille osataan toki nauraa Lapualla saakka, mutta demokraattien aatteiden taustalla oleviin harhakuvitelmiin puututaan valta-mediassa harvemmin.

Kuten Steven Pinker uudessa kirjassaan Rationality muistuttaa, kovinkaan monella meistä arvoliberaaleista ei ole todenmukainen kuva ympäröivästä maailmasta sekä sen sisältämien vaarojen mittasuhteista. Vai kuinka moni meistä Black Lives Matterin mukana marssineista olisi osannut lonkalta sanoa, että Yhdysvalloissa ammutaan poliisin toimesta "vain" 23 aseetonta afroamerikkalaista ihmistä vuosittain samalla, kun 7,500 tulee murhatuksi muilla tavoin, kuten Pinker huomauttaa.

Fysiikan kaltaiseen 'kovaan tieteeseen' sekä yleiseen laadukkaaseen ajatteluun kuuluu se, että totuutta etsitään avoimesti yhdessä. Faktoihin perustuvat vasta-argumentit ja todisteet oman ajatusketjun puutteellisuudesta ovat aiemman tietämyksen todistelua arvokkaampaa, eikä kukaan pääse ilman niitä ajattelussaan eteenpäin.

Twitterin tarjoaman 280 merkin kanssa ei paraskaan argumentoija tee ihmeitä kenenkään puolesta. Yhdysvaltalaisessa sosiaalisessa mediassa käytävä aatekeskustelu onkin kovaa vauhtia typistymässä karkkipäiväaktivismiksi, missä helpoiten pureskeltavat herkut poimitaan ensin ja oikeasti kovat pähkinät sekä kriittistä ajatustyötä vaativat mietteet jätetään pussin pohjalle.

Tuntuu siltä, että yhteiskuntavaikuttamisesta on tullut aiempaa yksiulotteisempaa ja pintapuolisempaa yksinpuhelua älypuhelimen kanssa. Profiilikuvia vaihdetaan ja infograafeja jaetaan, mutta aidosti aktiiviseen poliittiseen vaikuttamiseen Yhdysvalloissa osallistuu vain prosentti väestöstä.

Maailman suurimmat ongelmat eivät lopulta ole tietoisuuden puutteesta kiinni eikä me-vastaan-muut tyyppinen moralisointi sosiaalisessa mediassa auta löytämään ratkaisua vaikkapa kodittomuuteen, alkoholismin murtamiin perheisiin tai rasismin nykymuotoihin.

Päinvastoin, kaikista vaikeimpia ongelmia on mahdoton ratkaista, jollemme pyri ymmärtämään niitä kattavasti jokaisesta näkökulmasta sekä jokaisen toimesta.

Alexander Puutio

Kirjoittaja on mielipiteitään uuden tiedon valossa korjaava New Yorkista käsin kirjoittava arvoliberaali, joka toivoo myös konservatiivien kokevansa olonsa tervetulleeksi tekemään aatteistamme sekä ajatuksistamme aiempaa vahvempia keskustelun kautta.

Kolumnista voi keskustella 19.12. klo 23.00 saakka.