Hallitus miettii uusia keinoja hillitä koronaviruksen leviämistä tiistaina." /> Hallitus miettii uusia keinoja hillitä koronaviruksen leviämistä tiistaina." />

YLE


Pääministeri Sanna Marin (sd) arvioi, että on olemassa vielä muita rajoitustoimia ennen niin sanotun hätäjarru­mekanismin käyttöönottoa.

Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa hän pitää ensisijaisena, että hallitus ja alueelliset viranomaiset käyttävät muita kiristystoimia ennen hätäjarrua.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Markku Tervahaudan Ylelle antaman haastattelun mukaan hätäjarrusta tulisi vetää, jos alueilta näyttää ote lipeävän rajoitusten määräämisessä eikä välttämättömiin toimiin ryhdytä tarpeeksi nopeasti. Hätäjarrun avulla tiukempia ohjeita pystyttäisiin antamaan sairaanhoitopiireittäin tai yliopistosairaaloiden vastuualueille.

- Sote-ministerityöryhmä valmistelee hallitukselle toimia epidemian hillitsemiseksi. Hallitus käsittelee esityksiä neuvottelussaan tiistaina. Hallituksen ja alueellisten viranomaisten on mahdollista kiristää toimia myös ilman hätäjarrumekanismin käyttöönottoa. Pitäisin tätä ensisijaisena, Marin kirjoitti Helsingin Sanomille.

- Kovempiakin toimia voidaan ottaa käyttöön, jos se on välttämätöntä, pääministeri jatkoi.

samedi 18 décembre 2021 15:33:40 Categories: YLE koronavirus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.