Ilta Sanoma

Aivotutkija löysi kuusi ihmistä ja itsensä tappaneen entisen NFL-pelaajan aivoista paljon yhteistä toisen NFL:ssä pelanneen murhamiehen aivovamman kanssa.

Phillip Adamsin NFL-ura käynnistyi San Francisco 49ersissa.

Phillip Adamsin NFL-ura käynnistyi San Francisco 49ersissa. Kuva: Darren Hauck / Reuters

Entinen NFL-pelaaja Phillip Adams nousi huhtikuussa otsikoihin traagisella tavalla. Hän tappoi kotiseuduillaan Etelä-Carolinassa ensin kuusi ihmistä ja seuraavana päivänä itsensä.

Adamsin perhe suostui luovuttamaan tämän aivot Bostonin yliopistolle tutkittavaksi, ja nyt aivoista on löytynyt merkkejä erityisen vakavasta CTE:stä eli kroonisesta traumaattisesta enkefalopatiasta. Asiasta uutisoi muun muassa Calgary Herald.

Bostonin yliopiston CTE-keskuksen johtajan Ann McKeen mukaan Adamsin aivovammassa on paljon samaa kuin toisen entisen NFL-tähden, Aaron Hernandezin vastaavassa. Hernandez hirttäytyi vankilassa huhtikuussa 2017 istuessaan elinkautista, jonka sai murhattuaan ystävänsä.

-?Vakava etulohkon poikkeama on saattanut edesauttaa Adamsin poikkeavaan käytökseen fyysisten, psykiatristen ja psykososiaalisten tekijöiden lisäksi. Teoriassa on mahdollista, että aivovamman aiheuttama yhdistelmä väkivaltaisia taipumuksia, vainoharhaisuutta ja muita ongelmia voi johtaa siihen, että kynnys tappamiseen madaltuu, McKee sanoi lehdistötilaisuudessa.

Adamsin perheen sanoi tiedotteessaan, ettei ole yllättynyt tutkimuksen tuloksista.

-?Käytyämme läpi hänen potilastietojaan jenkkifutisuran ajalta, tiedämme että hän etsi epätoivoisesti apua NFL:ltä. Kaikki hänen pyyntönsä kuitenkin hylättiin, koska hän ei muistanut asioita eikä pystynyt hoitamaan näennäisesti yksinkertaisia asioita, kuten matkustamaan tuntikausia lääkäriin ja käymään läpi vaativia arviointeja, tiedotteessa ruodittiin.

Adams ampui kuoliaaksi häntä hoitaneen tohtori Robert Lesslien, 70, tämän vaimon Barbara Lesslien, 69, heidän lapsenlapsensa Adah Lesslien, 9, sekä Noah Lesslien, 5, sekä Lesslien pihalla töissä olleet James Lewisin ja Robert Shookin.

KULMAPUOLUSTAJAN paikkaa pelannut Adams pelasi NFL-urallaan 78 ottelua. San Francisco 49ersin varaus ehti edustaa myös New England Patriotsia, Seattle Seahawksia, Oakland Raidersia, New York Jetsiä ja Atlanta Falconsia.

Hän oli kuollessaan 32-vuotias.

Ilta Sanoma
vendredi 17 décembre 2021 08:50:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.