Ilta Sanoma

Perussuomalaiset kysyi hallitukselta, miten se aikoo turvata joulupukin työmahdollisuudet ja lasten lahjat.

Riikka Purra (vas.) ja Annika Saarikko.

Riikka Purra (vas.) ja Annika Saarikko. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Perussuomalaiset pääsi tänään torstaina esittämään hallitukselle perinteisen vuoden viimeisen kyselytunnin loppukevennyskysymyksen.

Puolueen puheenjohtaja Riikka Purra tivasi hallituspuolueilta, miten nämä turvaavat joulupukin toimintamahdollisuudet jouluna.

- Me olemme huolissamme siitä, että valitettavasti tänä vuonna joulupukki ei kykene ehkä jakamaan lahjoja kaikille lapsille.

Reki pitää tankata ja polttoaineen hinnat ovat korkealla. Samaan aikaan pohjoisessa ei ole vielä sähkölatauspistokkeita sähkörekiin.

- Korvatunturin kassa alkaa olla tyhjä. Joulupukki ei tykkää esimerkiksi jakeluvelvoitteen kiristymisestä tai muista matkan hintaa nostavista toimista. Olen kuullut, että jos hallitus on tuhma ja tekee tällaisia toimia, niin pukki tuo sille vain risuja ja puuhaketta Venäjältä, Purra sanoi.

- Arvoisa hallitus, ettehän te tahdo joutua joulupukin epäsuosioon?

Purra kysyikin hallitukselta, miten se aikoo turvata joulupukin työmahdollisuudet ja lasten lahjat.

Vastauksen antoi pääministeriä tuurannut valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk).

- On aivan totta, että näinä aikoina on syytä pohtia, miten kilttinä on tullut oltua. Kysymys on jokaisen meistä syytä esittää itselleen.

- Mutta jouluna tarvitaan myös ripaus taikaa. Ja oppositiollakin on syytä riittää sen verran mielikuvitusta, että kyllä joulupukki poroillaan lentää, Saarikko vastasi.

Joulupukin tulo ei hänen mukaansa jää kiinni polttoaineesta.

- Joulupukki on tässäkin löytänyt ilmastollisesti kestävän ratkaisun, Saarikko sanoi.

Saarikko toivotti vielä hyvää joulumieltä ja joulurauhaa sekä oppositiolle että hallitukselle.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 20:21:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.