ABB avasi tänään 3,5 miljoonan euron investoinnin eli uuden kytkinten robottilinjaston Smart Power Vaasan tuotantoyksikössään. Ensi vuonna tehtaaseen on t" /> ABB avasi tänään 3,5 miljoonan euron investoinnin eli uuden kytkinten robottilinjaston Smart Power Vaasan tuotantoyksikössään. Ensi vuonna tehtaaseen on t" />

YLE


Mitä saa kolmella ja puolella miljoonalla eurolla? Tuotantolinjan, joka työllistää kahdeksan työntekijää ja puskee vuodessa maailmalle 300 000 erityisesti aurinkoenergiasovelluksiin tarkoitettua kytkintä.

ABB Smart Powerin Vaasan liiketoimintajohtaja Tero Talvitie esittelee ylpeänä Vaasassa kehitettyä kytkintä.

- Täällä tehdään niin sanottuja DC-kytkimiä eli tasavirtakytkimiä. Niitä käytetään paljon uusiutuvissa energialähteissä esimerkiksi aurinkokennovoimaloissa. Kytkintä tarvitaan, että aurinkokennojen energia saadaan käyttäjille sopivaksi.

Lähikuva kytkimestä, jota käytetään aurinkoenergiasovelluksissa.
Vaasalaisten kehittelemä kytkin.Jarkko Heikkinen / Yle

Talvitie on erityisen tyytyväinen kytkimen pieneen hiilijalanjälkeen. Se on saatu aikaan pienellä koolla ja vähäisillä tehohäviöillä.

Vaasalaiset ovat kehitelleet kytkimen yhdessä loppuasiakkaansa kanssa, mutta Talvitie ei suostu paljastamaan, mistä asiakkaasta on kyse.

ABB Suomen toimitusjohtaja Pekka Tiitisen mukaan vuonna 2022 Vaasaan on tulossa yli kymmenen miljoonan euron satsaus, jolla saadaan rakennettua huomattavasti laajempi eli kolmentoista robotin solu.

Vaasalaiseen osaamiseen luja luotto

ABB:llä on Vaasan tehtaan kaltaisia kytkintuotteita valmistavia yksiköitä eri puolella maailmaa puolen kymmentä. Vaasa vastaa maailmanlaajuisesti kytkintuotteiden valmistuksesta ja tuotekehityksestä.

- Vaasaan investoiminen johtuu siitä, että täällä on oman alansa huippuosaamista maailmassa. Hyvää tuotekehitystä ja automaatio-osaamista ja hyvä tuotannon suunnittelu, hän kehuu.

ABB käyttää Vaasassa myös paljon omia kumppaneita. Robotit ovat omaa tuotantoa, mutta solut ovat kumppaniden tekemiä.

Pekka Tiitinen ja Tero Talvitie kertovat, että Vaasassa on ulotettu ympäristöajattelu myös pakkauksiin. Tuotantoyksikössä on käytössä bulkkipakkaus, jonka on laskettu säästävän pakkausmateriaalia 250 kytkimen tilauserässä jopa 45 kiloa.

- Isoja määriä tilaavat asiakkaat saavat vain yhden paketin sen asemesta, että kaikki pakattaisiin erikseen, Talvitie kertoo.

Kuvassa toimitusjohtaja Pekka Tiitinen ja paikallisyksikön johtaja Tero Talvitie, ABB
ABB Suomen toimitusjohtaja Pekka Tiitinen (vasemmalla) ja Vaasan liiketoimintajohtaja Tero Talvitie esittelivät medialle uutta robottilinjastoa.Jarkko Heikkinen / Yle

ABB avasi äskettäin Porvoon asennuskalustostehtaallaan maalämpövoimalaitoksen, joka syöttää lämpöä tehtaaseen. Energiaa saadaan myös aurinkovoimatehtaasta, kun se valmistuu.

- Meille tulee siellä nollapäästötehdas, Tiitinen toteaa esimerkkinä konsernin ympäristöajattelusta.

ABB Smart Power -liiketoimintalinjan Vaasan tehdas valmistaa erilaisia kytkimiä, esimerkiksi kuorma- ja vaihtokytkimiä, turva- ja nokkakytkimiä sekä kytkinvarokkeita.

Kytkintuotteita käytetään sähköenergian tuottamiseen ja siirtämiseen liittyvissä sovelluksissa. Käyttösovelluksia ovat muun muassa aurinkovoima-, varavoima ja IT-konesalien sekä teollisuuden sähkönsyötön varmistuksen järjestelmät.

ABB työllistää Vaasassa kaikkiaan 1 500 työntekijää.

jeudi 16 décembre 2021 19:30:00 Categories: YLE muuntajat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.