Ilta Sanoma

Sosiaali- ja terveysministeriö ohjeistaa alueita tekemään pahimmista koronamaista saapuville testejä rajalla. Myös suomalaismatkustajille suositellaan koronatestejä sekä ulkomailta Suomeen lähtiessä että kotiin palaamisen jälkeen.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön koronaepidemian uusia torjuntatoimia koskevassa tiedotustilasuudessa.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön koronaepidemian uusia torjuntatoimia koskevassa tiedotustilasuudessa. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) on tänään ohjeistanut alueita siitä, että resurssien mukaan testattaisiin Britanniasta, Tanskasta, Norjasta ja Nigeriasta saapuvat matkustajat. Asiasta kertoi perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) tiedotustilaisuudessa.

Testistä voi vapautua, jos on esittää negatiivinen ennakkotestitulos, joka on otettu kahden vuorokauden sisällä.

Samalla STM on suosittanut kaikkia Suomeen saapuvia matkustajia tekemään ennakkotestin ja lisäksi kotitestin matkan jälkeen. Tämä koskee myös Suomen kansalaisia ja maassa vakituisesti oleskelevia. Kyse on suosituksesta, ei velvoittavasta määräyksestä.

Jo aiemmin päätettiin, että EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilta täyden rokotussarjan saaneilta matkustajilta vaaditaan jatkossa alle 48 tuntia vanha negatiivinen covid-19-testitulos rokotustodistuksen lisäksi. Vaatimus tulee voimaan ensi tiistaista 21. joulukuuta alkaen.

Sote-asioista vastaavat ministerit kokoontuvat vielä torstai-iltana pohtimaan mahdollisia lisärajoituksia EU-Schengen-alueen sisältä saapuville.

Uusien toimien tarkoituksena on estää koronaviruksen herkästi tarttuvan omikron-muunnoksen hallitsematon leviäminen rajan yli Suomeen. Sisäministeri Krista Mikkonen (vihr) kertoi tiedotustilaisuudessa, että suurin osa Suomen tartunnoista on edelleen delta-varianttia, mutta tähdensi että tilanne voi muuttua nopeasti.

-?On tehtävä kaikki mahdollinen, jotta voimme varautua hyökyaaltoa vastaan, joka on tulossa, Kiuru totesi.

Kiurun mukaan on iso kysymys, miten Suomi pystyy suojautumaan omikronmuunnosta vastaan.

- Jos me otamme tämän rähmällään vastaan, tarkoittaa se että omikron vyöryy Suomeen sillä vauhdilla, että tartuntojen määrä saattaa jopa kaksin- tai kolminkertaistua hyvin lyhyessä ajassa, Kiuru varoitteli.

Tiedotustilaisuudessa Kiuru kertoi myös valtioneuvoston hyväksyneen tänään rokoteasetuksen muutoksen, jonka myötä työterveyshuolto pyritään saamaan nykyistä vahvemmin mukaan rokotusten antamiseen.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 18:33:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.