Ilta Sanoma

Huijari lähetti tekaistuja laskuja terveydenhuoltoon liittyvistä suojavälineistä, joita ei koskaan toimitettu.

Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Lahtelainen 44-vuotias yrittäjä huijasi noin 100?000 euroa hoiva-alan yrityksiltä, kunnilta ja laitoksilta lähettämällä tekaistuja laskuja terveydenhoitoon liittyvistä suojavälineistä, joita hän ei koskaan toimittanut.

Pääosa tekaistusta laskutuksesta liittyy korona-aikaan. Osa ajoittuu vuoden 2019 lopulle ja tuoreimmat ovat kuluvalta vuodelta.

Yrittäjällä on kaksi nimissään olevaa yritystä. Toinen oli miehen omistama virolaisen yrityksen suomalainen sivuliike ja toinen hänen omistamansa osakeyhtiö. Sivuliikkeen päätoimialana olivat sairaalakalusteet ja osakeyhtiö toimi kiinteistöalalla.

Mies tuomittiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa 44 petoksesta ja petoksen yrityksestä vuoden ja kymmenen kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Osa teoista oli törkeitä petoksia.

Kaupparatsun tapa päästä käsiksi isoihin rahoihin perustui pääasiallisesti tekaistuihin laskuihin. Osassa tapauksista hän ei ole ollut yrityksiin minkäänlaisessa yhteydessä. Hän vain lähetti laskut, mutta ei tuotteita - ja rahaa kilisi tilille.

Yrityksissä laskujen syynäämisessä ei aina aikailtu eikä niiden sisältöä läheskään aina epäilty.

Laskut pantiin maksuun ja myyntitykki sai rahat olemattomista suojavälinetoimituksista kuten maskeista ja käsidesistä muista suojavarusteista. Muutaman kerran teot jäivät yrityksen asteelle, kun yrityksissä tutustuttiin laskujen sisältöön perusteellisemmin.

Menetelmä tuntui toimivat hyvin, sillä kymppitonninkin laskut menivät läpi. Laskun vastaanotossa ei sen kummemmin selvitetty olivatko tavarat tulleet koskaan perille ja kuka oli mahtanut ne tilata.

Korona-aikaan liittyen laskuilla vaadittiin kunnilta, hoitoalan yrityksiltä ja esimerkiksi urheilun ja liikunnan parissa toimivilta yhteisöiltä maksuja suojavälineistä, käsineistä, käsidesitoimituksista ynnä muista.

Jotkut laskut myyntitykki lähetti jopa kahteen kertaan ja yritykset maksoivat ne kahdesti ilman minkäänlaisia mutinoita.

Syytteiden mukaan yksi suurimmista huijauslaskuista koski Mehiläinen Oy:tä, jolle yrittäjä lähetti 17 laskua, yhteismäärältään lähes 16?500 euroa. Mitään perusteita laskuihin ei ollut, mutta saaja maksoi kaiken.

Jotain Mehiläisessä kuitenkin muuttui, kun jonkin ajan kuluttua myyntitykiltä lähti vielä 12 laskun nippu, joilla hän laskutti yli 11?000 euron olemattomia toimituksia. Mehiläinen jätti tällä kertaa maksamatta.

Esperi Care Oy:ssa oltiin tarkkoja. Yritys sai lähes 80?000 euron maksumääräyksen, joka perustui 145 laskuun. Laskujen perusteettomuus kuitenkin paljastui eivätkä rahat lähteneet eteenpäin.

Mehiläisen ja Esperi Caren tapaukset ajoittuivat vuoden 2019 lopulle.

Lauttasaaren Yhteiskoulun kannatusyhdistys maksoi viime vuonna lähes 11?500 euron laskut lahtelaisyrittäjälle ilman mitään perusteita. Yhtä surullisesti kävi Ryhmäteatterin kannatusyhdistykselle, joka maksoi 806 euroa ei mistään.

Vipuun meni Oulun kauppakamarikin maksaessaan 1?200 euron laskut vaikkei ollut tilannut eikä saanut minkäänlaisia toimituksiakaan lahtelaisyrittäjältä.

Suomen Palloliitto oli yksi harvoja toimijoita, joka oli tilannut yrittäjän verkkosivuston kautta tuotteita ja maksanut lähes 2?000 euron laskun etukäteen kuten oli toivottukin. Tavaroita ei kuitenkaan koskaan tullut. Yrittäjällä ei ollut vähäisintäkään tarkoitusta lähettää tavaroita. Yrityksen verkkosivuja ei enää löydy netistä.

Yritys operoi isolla alueella ja laskuja lähti eri puolille valtakuntaa. Kangasalan Jäähalli Oy sai perusteettoman noin 8?300 euron laskun ja rahat lähtivät yrittäjän tilille. Huijauslaskun maksoivat muun muassa Pyhärannan kunta (1?100 euroa), Pohjois-Karjalan sote-palvelujen kuntayhtymä (8?830 euroa), Keski-Savon Vesi Oy (7?511 euroa) ja Laitilan kaupunki (4?009 euroa).

Rautalammin kunnan laskutus huomasi kolme saamaansa maksumääräystä aiheettomiksi eikä maksanut 2?700 euron laskuja. Hereillä oli myös Hartolan kunnan taloustoimiston väki, joka ei maksanut vajaan 1?500 euron laskua.

Kaupparatsu kiisti esitutkinnassa syyllisyytensä tekoihin, joista hänelle vaadittiin tuomiota. Syyttäjä oli varautunut pitkään istuntoon, mutta oikeuteen marssikin valaistunut syytetty ja hän tunnusti kaikki 44 syytekohtaa, joista hänet tuomittiin.

Mies selvisi ehdollisella tuomiolla, koska hänellä ei ollut rikosrekisteriä. Ehdollisen vankeuden lisäksi tuomitun on tehtävä 40 tuntia yhdyskuntapalvelua. Hänen on maksettava saamansa noin 100?000 euron taloudellinen hyöty rahansa menettäneille.

Noin 3?800 euron oikeudenkäyntikulunsa tuomittu saa valtion piikkiin.

Käräjäoikeuden keskiviikkona antama tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 15:08:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.