Nimimerkillä bell hooks kirjoittanut Gloria Jean Watkins on toiminut esikuvana monelle feministiselle ja antirasistiselle liikkeelle." /> Nimimerkillä bell hooks kirjoittanut Gloria Jean Watkins on toiminut esikuvana monelle feministiselle ja antirasistiselle liikkeelle." />

YLE


Amerikkalainen professori, kirjailija ja aktivisti Gloria Jean Watkins, joka tunnetaan paremmin kirjailijanimellä bell hooks, nukkui pois keskiviikkoiltana.

Watkins oli kuollessaan 69-vuotias. Hän kuoli pitkään jatkuneen sairauden seurauksena, kertoo kirjailijan perhe. Watkins kuoli kotonaan perheensä ja ystäviensä ympäröimänä Yhdysvaltain Kentuckyn osavaltiossa.

Inspiroiva ajattelija

Watkins toimi elämänsä aikana muiden muassa kirjailijana, opettajana ja aktivistina.

Hänen tutkimukset rodun, sukupuolen, talouden ja politiikan kietoutumisesta toisiinsa tekivät hänestä aikansa vaikutusvaltaisimpia ajattelijoita.

Bell hooks -nimimerkki julkaisi urallaan 40 kirjaa, jotka on käännetty 15 eri kielelle. Tieteellisten tekstien lisäksi Watkins kirjoitti runoja, lastenkirjoja, muistelmia ja kirjallisuuskritiikkiä.

Watkins pohti teoksissaan paitsi feminismiä, rasismia ja epäoikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä, myös rakkautta ja romantiikkaa.

- Meillä on kyky rakastaa tavalla, joka voi muuttaa poliittisen todellisuutemme, hän sanoi amerikkalaisen radiokanavan NPR:n haastattelussa vuonna 2000.

Muiden muassa historioitsija Ibram X Kendi ja feministikirjailija Roxane Gay ovat kertoneet, että Watkins toimi heidän esikuvanaan.

- Teos Rakkaus muuttaa kaiken muutti minua, kiitos hooks. Lepää rauhassa, Kendi tviittasi.

Muistetaan erityisesti feminismin ja rasisminvastaisen työn uranuurtajana

Watkinsin vuonna 1981 julkaistu teos Ain't I a Woman: Black Women and Feminism nosti hänet aikansa feminismin ja rasisminvastaisen työn uranuurtajaksi.

Teoksessaan Watkins pohtii yhteiskunnan sortorakenteita rodun, sukupuolen, luokan ja etnisyyden näkökulmasta.

Viime vuosina Watkinsin teokset ovat nousseet jälleen suosioon erityisesti amerikkalaisen Black Lives Matter -liikkeen ansiosta.

Muita Watkinsin tunnettuja teoksia ovat Talking Back: Thinking Feminist, Thinking Black (1989), All About Love (suom. Rakkaus muuttaa kaiken) (2000) ja We Real Cool: Black Men and Masculinity (2004).

Vuonna 2004 Watkins sai professorin arvonimen.

Watkins käytti kirjailijanimimerkkiä bell hooks. Edesmennyt professori on kertonut, että nimimerkillään hän halusi tehdä kunniaa isoisoäidilleen Bell Blair Hooksille.

jeudi 16 décembre 2021 13:28:33 Categories: YLE tasa-arvo

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.