Ilta Sanoma

Lain mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä jo haudatusta vainajasta. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi asiassa ristiriidassa pe­rus­tus­lais­sa tur­va­tun yksityiselämän suojan kanssa.

Korkein oikeus päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun.

Korkein oikeus päätyi poikkeukselliseen ratkaisuun. Kuva: Lehtikuva

Korkein oikeus on tehnyt poikkeuksellisen ratkaisun ja mää­rän­nyt kuol­leen mie­hen edes­menn­ei­den van­hem­pien hau­dan avat­ta­vak­si isyys­tut­kimuk­sen tekemistä varten.

Avioliiton ulkopuolella syntynyt kuusikymppinen henkilö halusi tehdä isyystutkimuksen sen selvittämiseksi, oliko isäksi oletettu mies hänen isänsä. Isäksi oletettu mies oli kuollut ja tuhkattu, eikä hänestä ollut saatavissa kudosnäytettä.

Oletetulla isällä ei ollut sisaruksia, ja hänen avioliitossa syntynyt lapsensa oli kuollut lapsettomana. Miehen vanhemmat olivat kuolleet vuosina 1967 ja 1984. Myöskään miehen jo kuolleista lapsesta ja vanhemmista ei ollut saatavissa heidän elinaikanaan otettuja kudosnäytteitä, joiden avulla isyys­tut­ki­mus olisi pystytty tekemään.

Ainoaksi keinoksi saada oikeusgeneettinen selvitys henkilön biologisesta alkuperästä jäi oletetun isän edesmenneiden vanhempien haudan avaaminen näytteiden ottamiseksi.

Korkein oikeus kertoo tiedotteessa, että oikeusgeneettistä isyystutkimusta koskevan lain mukaan isyystutkimusta ei saa tehdä jo haudatusta vainajasta.

Täs­sä tapauksessa kor­kein oi­keus an­toi kuitenkin etusi­jan pe­rus­tus­lais­sa tur­va­tul­le yk­si­tyi­se­lä­män suo­jal­le. Korkein oikeus katsoi, että näytteiden ottamista koskevan vaatimuksen hylkääminen olisi ristiriidassa perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun yksityiselämän suojan kanssa.

Yksityiselämän suojaan kuuluu olennaisesti se, että yksilöllä on oikeus tuntea biologinen syntyperänsä. Korkeimman oikeuden mukaan tämä oikeus voi jäädä toteutumatta, jos laki ei salli isyystutkimuksen tekemistä riittävän laajasti.

Korkein oikeus kumosi ratkaisullaan aiemmat hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot ja määräsi oletetun isän vanhempien haudan avattavaksi kudosnäytteiden ottamista ja isyystutkimusta varten. Samalla isyyden vahvistamisasia palautettiin asiassa käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.