Ilta Sanoma

Vuoden odotetuimmat seurapiirihäät kokivat tylyn kohtalon, kun korona päätti puuttua peliin.

Petter Stordalenilla on kolme lasta, joista 29-vuotias Emilie on vanhin.

Petter Stordalenilla on kolme lasta, joista 29-vuotias Emilie on vanhin. Kuva: MVPhotos

Norjalaisessa miljardööriperheessä vietettiin viime viikolla jännittäviä hetkiä, kun hotellimoguli Petter Stordalenin oli määrä saattaa esikoistyttärensä Emilie Stordalen, 29, alttarille. Petter Stordalen tunnetaan muun muassa hotelli Kämpin ja matkatoimisto Tjäreborgin omistajana.

Emilie Stordalenin ja ruotsalaisen Jens Bredbergin 200:n vieraan luksushäitä oli suunniteltu pitkään ja hartaasti. Ainut asia, johon miljardööritkään eivät pysty vaikuttamaan, on maailmanlaajuinen pandemia.

Norjan huonontuneen koronatilanteen ja uusien rajoitusten takia viime viikonlopulle suunnitellut häät jouduttiin perumaan juuri viime hetkellä.

Mahtipontinen hääjuhla vaihtui nopeasti pieneen ja vaatimattomaan vihkitilaisuuteen Åressa, jonne perhe oli ehtinyt jo matkustaa tärkeää viikonloppua varten.

Pettynyt morsian julkaisi kauniita kuvia lumisesta Åresta Instagram-sivullaan koko viikonlopun ajan.

Hän päätti piristää itseään kurjassa tilanteessa pukeutumalla hääviikonloppua varten hankittuihin upeisiin luomuksiin vain omaksi ilokseen. Hän ei sulattanut ajatusta siitä, että kauniit vaatteet jäisivät tyystin käyttämättä.

- Hitot tästä, minähän pukeudun kaikkiin asuihini. Valmiina aamiaiselle, Emilie kirjoitti Instagramissa hääviikonloppunaan.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Morsiamen miljardööri-isä päätti lahjoittaa häitä varten varatun ruuan ja juoman Åren asukkaille.

- Toivomme årelaisten nauttivan häihimme tilatusta ruuasta ja teemme hotellin kanssa yhteistyötä, jotta saamme jaettua ruuan heille, morsian kommentoi norjalaislehti VG:n haastattelussa.

Morsiamen isä puolestaan kommentoi häiden peruuntumista seuraavanlaisesti:

- Yhteiskunta maksaa pandemiasta kovaa hintaa, jonka rinnalla häät eivät ole tärkeitä, mutta tietysti ne olivat tärkeät Emilielle, Jensille ja koko meidän perheelle.

Emilie Stordalenin ja Jens Bredbergin häiden peruuntumisesta uutisoi Expressen.

Petter Stordal on yksi maailman suurimmista hotelli­moguleista, jonka yritysten liike­vaihto on yli miljardi euroa.

Petter Stordal on yksi maailman suurimmista hotelli­moguleista, jonka yritysten liike­vaihto on yli miljardi euroa. Kuva: Panu Pälviä

Petter Stordalen kertoi marraskuussa 2019 eroavansa pitkäaikaisesta puolisostaan Gunhild Stordalenista. He ehtivät olla yhdessä 14 vuotta ja menivät naimisiin vuonna 2010 Marokossa. 40-vuotias Gunhild tunnetaan lääkärinä ja ympäristöaktivistina.

Stordalenien avioliittoa varjosti Gunhildin vakava sairaus, systeeminen skleroosi. Sairaus todettiin Gunhildillä vuonna 2014. Sen jälkeen se oli lähtemätön osa parin elämää. Erosta he päättivät yhdessä tuumin.

Nykyään Stordalen pitää yhtä 30-vuotiaan ruotsalaisratsastajan Märta Elander Wisténin kanssa. Stordalen kertoi uudesta rakkaudestaan keväällä 2020. Hän sanoi tavanneensa Wisténin Norjan koronasulkujen aikaan, kun tämä oli käymässä Norjassa ja jäi sinne jumiin rajojen sulkemisen vuoksi.

- Hän oli erinomainen tuki, kun tarvitsin muuta ajateltavaa. Minulle raskainta oli 7?500 henkilön lomauttaminen, Stordalen kertoi aiemmin Expressenille.

Myös ex-vaimo Gunhild on kertonut olevansa iloinen Stordalenin uudesta rakkaudesta.

- Hän ansaitsee sen. Minä ja Petter tulemme olemaan hyviä ystäviä ikuisesti, ja toivon heille kaikkea hyvää, Gunhild kertoi norjalaislehti VG:lle.

Petter Stordalen, 59, on norjalainen sijoittaja, kiinteistökehittäjä ja ympäristöaktivisti.

Omistaa lastensa kanssa Nordic Choice Hotels -hotellikonsernin, johon kuuluvat mm. Clarion-hotellit.

Osti vuonna 2019 suomalaisen Kämp Collection Hotels -yhtiön runsaalla 100 miljoonalla eurolla. Kauppaan kuuluivat muun muassa Kämp, St. George, GLO ja Haven.

Oli mukana ostamassa matkanjärjestäjä Vingiä ja lentoyhtiö Sunclass Airlinesia syksyllä 2019, kun niiden entinen omistaja Thomas Cook meni konkurssiin.

Forbes-lehden arvion mukaan Stordalenilla ja hänen lapsillaan on noin 1,3 miljardin dollarin omaisuus.

Ilta Sanoma
jeudi 16 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.