Ilta Sanoma

Rallin Muisto kiri pontevasti rapakelissä ja löi Morisonin sekä Rokin Maxin.

Rallin Muisto kukisti laadukkaita vastustajia Vermossa. (arkistokuva)

Rallin Muisto kukisti laadukkaita vastustajia Vermossa. (arkistokuva) Kuva: Leena Kahisaari / Sukuposti.net

Valmentaja Juha Tammi on usein luottanut suojattiinsa Rallin Muiston voimiin etukäteen. Keskiviikkona Vermossa kuitenkaan ei, vaikka juostavana matkana oli voimanpesälle täydellisesti sopiva kolme kilometriä.

Lohjalainen arveli ruunan piisaavan vain kärjen tuntumaan, koska vastassa oli raudanluja kaksikko Morison-Rokin Maxi. Tammi epäili, että ennakkosuosikkien pitkä takamatka ei merkitse mitään, kun avoimen sarjan jyrät lähtevät tavoittamaan vähemmän tienanneita vastustajiaan.

Rallin Muisto ei piitannut treenarinsa arvioista. Se antoi suosikkiduon tehdä työt matkalla ja kuittasi tylysti edelle loppusuoralla.

-?Ensimmäistä kertaa tämän hevosen voitto yllätti minut! Ajattelin että suosikit ovat liian kovia ja ruuna oli tahmea lauantain viimeistelyissä. Lisäksi arvelin keskipitkien hokkien jarruttavan menoa hieman tällä kelillä, Tammi päivitteli TotoTV:ssä ohjastaja Ari Moilasen ajolinjoja kiitellen.

Rallin Muiston omistaa Nurmijärvelle rekisteröity Universal Vikings Team. Korskean nimen takana ei ole tarinaa.

-?Omistajissa olemme minä ja viisi kaveriani kimpassa. Tehtiin vähän kuin Remu Aaltonen Get Onissa - piti keksiä jotain mikä kuulostaa hienolta ja laitettiin mahtavia sanoja peräkkäin, valmentaja veisteli.

T65-rivin toiseen suomenhevosten lähtöön tuli Rallin Muistoa isompi yllätys. Petri Fredinin valmentama Lumo-Pekuna työntyi tasaisesta rintamasta ykkösenä maalilinjalle. Voitto oli tammalle tämän kauden ensimmäinen.

-?Raskaat olosuhteet auttoivat vahvaa hevosta, joka ei pääse kauhean lujaa, ohjastaja Esa Holopainen arvioi.

Uudenmaan Upein -suurkilpailun karsintalähdössä parijono venyi pitkäksi, kun American Zakke oli menopäällä eikä asettunut ohjastaja Hannu-Pekka Korven haluamaan tahtiin kärkipaikalla.

Tuima matkavauhti tarkoitti kirihevosten osakkeiden jyrkkää nousua. Tilanteen hyödynsi parhaiten takarivistä startannut Unique Sunrise. Sen kannusti ykköseksi Antti Teivainen.

Valmentaja Taisto Bordin mukaan Unique Sunrise sairasteli syksyllä Kriteriumin aikoihin, mutta vire alkaa olla nyt taas hyvä.

-?Saatiin sellainen juoksu kuin suunniteltiinkin. Ori tuli lopun yllättävänkin hyvin ja voitti selkeästi. Se tuli tänään päätyyn asti, ohjastaja Teivainen kuvaili.

Uudenmaan Upeimman loppukilpailu ravataan kahden viikon kuluttua Vermossa. Voittaja kuittaa 15?000 euroa.

Teivaisen toisen T65-voiton toi Midnight Prince. Heikki Lehtiniemen valmennettava kiersi kaikki vastustajansa ikävästä lähtöpaikasta huolimatta. Federal Hill pani hanttiin selvästi parhaiten.

- Lähtöpaikka huolestutti ja sen takia voitto oli pieni yllätys, ohjastaja vahvisti.

Teivainen siirtyi samalla keskusradan ajajaliigan kärkeen. Ari Moilanen ja Hannu Torvinen vaanivat lähituntumassa. Kilpailupäiviä on jäljellä kaksi.

Teivainen on vahvoilla Vermon championiksi pitkästä aikaa, sillä ilta toi vielä kolmannenkin ykkösen T65-kohteiden jo ratkettua.

Lämminveristen pikamatkalla Capo oli vailla vastusta. Nopea avaaja pääsee usein kärkipaikalle ja niin kävi nytkin. Jarmo Saarelan ohjastama ruuna sai rauhoittaa matkavauhdin mieleisekseen ja karisti uhkaajat kyydistä lopussa. Takapareista vahvasti kolmatta rataa kirinyt Vikens Energy pääsi lähimmäksi, mutta ei kunnolla tuntumaan.

Kuusivuotias Capo ei riittänyt ikäluokkansa parhaille nuorten hevosten lähdöissä, mutta vanhemmiten siitä on tullut oiva rahasarjalainen. Keskiviikon ykköstila oli tämän kauden kolmas, ja uralla niitä on nyt kasassa 13.

Vermossa ravattiin rapaisissa ja monta sekuntia tavallista hitaammissa olosuhteissa keskiviikkona.

-?Hyvältä näytti, vaikka vähän pelkäsin keliä etukäteen. Capo on isoliikkeinen hevonen, joka on ollut paras napakalla alustalla ja tarvitsee pitoa, valmentaja Erkki Tulla sanoi.

Aloittelevien lämminveristen sarjassa ennakkosuosikki Furiosa oli ylivoimainen keulapaikalta. Jukka Torvinen ohjasti Matti Patrosen valmennettavaa.

Torvisen mukaan kavioura kesti lämpöasteet ja vesisateen pelättyä paremmin, mutta ohjastajien näkökyky oli koetuksella, kun rapa roiskui ajolaseihin.

Oikea T65-rivi

T65-1: 5 Capo

T65-2: 4 Rallin Muisto

T65-3: 9 Lumo-Pekuna

T65-4: 2 Furiosa

T65-5: 10 Unique Sunrise

T65-6: 12 Midnight Prince

Kuusi oikein tuloksille: 9?137,63 euroa

Viisi oikein: 166,81 e

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 23:09:00 Categories: Ilta Sanoma Ravit

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.