Ilta Sanoma

Hän teki positiivisen COVID-19-testituloksen tänään keskiviikkona. Muu perhe on terveenä.

Tanskan kruununprinsessa Marylla on todettu koronatartunta.

Tanskan kruununprinsessa Marylla on todettu koronatartunta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS

Tanskan kruununprinsessa Mary on sairastunut koronavirukseen. Hänellä todettiin COVID-19-tartunta tänään keskiviikkona. Muu perhe näyttää selvinneen säikähdyksellä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Mary on tällä hetkellä karanteenissa Amalienborgin linnassa, jossa koko kuninkaallinen perhe asuu. Prinsessa on saanut käyttöönsä yhden linnan siivistä.

Linna sijaitsee aivan Kööpenhaminan ydinkeskustassa. Muilla perheenjäsenillä virusta ei ole todettu.

Sairastumisuutinen käy ilmi kuninkaallisesta tiedonannosta. Asiasta on uutisoitu laajalti myös Australian lehdistössä, koska prinsessa on alun perin australialainen.

Tanskan prinsessa Mary vieraili Suomessa vuonna 2014.

Hänen korkeutensa tutustui kuninkaallisella vierailullaan muun muassa Turun Forum Marinum -museoon ja Suomen Joutsen -laivaan.

Helsingin Finlandia-talolla hän söi päivällistä yhdessä Suomen johtavien poliitikkojen kanssa.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 23:17:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.