Ilta Sanoma

SM-liigassa pelattiin keskiviikkona kolmen ottelun kierros.

KalPan Benjamin Korhonen (vas.) onnistui maalinteossa keskiviikkona. HIFK:n Jesse Seppälä avasi pistetilinsä liigadebyytissään.

KalPan Benjamin Korhonen (vas.) onnistui maalinteossa keskiviikkona. HIFK:n Jesse Seppälä avasi pistetilinsä liigadebyytissään. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

HIFK-KalPa 2-3 (0-1, 1-2, 1-0)

Sport-JYP 3-4 ja. (1-0, 0-2, 2-1, 0-1)

TPS-KooKoo 1-3 (0-2, 1-0, 0-1)

Sarjakärki Helsingin IFK kompuroi keskiviikon kierroksella kotonaan KalPalle maalein 2-3.

HIFK pelaa tämän viikon kolme otteluaan ilman nuorta ykkösvahtiaan Niilo Halosta, joka on Leijonien matkassa Moskovan EHT-turnauksessa. Torjuntavuoron saaneen Michael Garteigin selän takana helähti jo puolentoista minuutin jälkeen, kun Aleksi Klemetti vei KalPan johtoon.

Benjamin Korhonen ehti viedä KalPan toisessa erässä 2-0-johtoon ennen kuin kultakypärä Eetu Koivistoinen (2+0) toi HIFK:n maalin päähän. Ensimmäisen liigaottelunsa pelannut Jesse Seppälä, 19, sai maaliin syöttöpisteen.

KalPan 3-1-maalin ohjasi Konsta Kapanen, jolle maali oli liigauran ensimmäinen. Osuma jäi ottelun voittomaaliksi. Sami Kapasen 18-vuotiaalle pojalle keskiviikon ottelu oli hänen uransa neljäs SM-liigassa.

HIFK:n ykköstähti Koivistoinen oli pelipäällä. Kolmannen erän puolivälissä Koivistoinen teki illan toisen maalinsa kahden miehen ylivoimalla ja toi HIFK:n uudestaan maalin päähän.

KalPan syyskausi on ollut tuloksellisesti tahmea. Kuopiolaisjoukkue on jojoillut säälipudotuspeliviivan molemmin puolin. KalPa nousi voitolla Sportin ohi kymmenenneksi.

Sarjakakkonen Turun Palloseura hävisi jo kolmannen kerran peräkkäin, kun Kouvolan KooKoo haki Turusta pisteet 3-1-voitolla. KooKoon maalit tekivät Teemu Rautiainen ja kahdesti osunut Heikki Liedes. Liedes nousi maalipörssin jaetulle kärkisijalle 14 maalillaan. Oskari Setänen torjui KooKoon maalilla 53 kertaa. Ville Lajunen teki TPS:n ainoan maalin.

TPS:n riveistä puuttuu tällä hetkellä tukku tärkeitä pelaajia. Joukkueen tehokkaimmat pelaajat Juuso Pärssinen ja Markus Nurmi ovat Leijonien mukana EHT:llä. Lisäksi luottopuolustajat Eemil Viro ja Ruben Rafkin sekä hyökkääjä Kalle Väisänen matkasivat keskiviikkona Edmontoniin valmistautumaan nuorten MM-kisoihin.

Tuskaista loppuvuotta tarpova Vaasan Sport kohtasi kotona Jyväskylän JYPin. Sport esitti kolmannen erän lopulla mahtinousun, kun Sportin pelatessa ilman maalivahtia Michael Keränen vei kahdella maalillaan ottelun jatkoajalle. Anttoni Honka teki JYPin 4-3-voittomaalin jatkoajalla.

Shaun Heshka vei Sportin avauserässä johtoon, mutta JYP nousi kuskin pukille toisessa erässä Jerry Turkulaisen ja Antti Kalaputaan (1+1) maaleilla. Anton Stråka iski 3-1-maalin päätöserässä.

Pahaan luisuun ajautunut Sport on hävinnyt 12 viimeisestä ottelustaan kymmenen. Ainoat kaksi voittoa saman jakson aikana ovat juuri JYPistä.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 23:20:00 Categories: Ilta Sanoma SM-liiga

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.