Ilta Sanoma

Iltalehden mukaan Helsingin käräjäoikeudessa on vireillä törkeä petos, jonka uhri saattaa olla rapartisti Cheekinä tunnettu Jare Tiihonen.

Jare Tiihonen on suomalainen rap-artisti, joka päätti uransa kesällä 2018.

Jare Tiihonen on suomalainen rap-artisti, joka päätti uransa kesällä 2018. Kuva: Markus Jokela / HS

Helsingin käräjäoikeudessa on tuotu vireille petosasia, jossa asianomistajana on Jare "Cheek" Tiihosen perustama levy-yhtiö Liiga Music, uutisoi Iltalehti. Asia on vasta tuotu vireille käräjäoikeudessa, eikä sille ole vielä asetettu käsittelypäivää.

Iltalehden tietojen mukaan tapauksessa on vastaajana helsinkiläinen rakennus- ja saneerausyritys, jota pyörittävä mieshenkilö on kuulunut Tiihosen ystäväpiiriin.

Käräjäoikeuteen tuodun asian rikosnimikkeenä on törkeä petos ja se liittyy Helsingin Punavuoreen vuonna 2019 rakennettuihin kattohuoneistoihin. Väitetty rikoshyöty on Iltalehden tietojen mukaan suuruudeltaan useita satoja tuhansia euroja.

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Vuonna 2018 soolouransa päättänyt Tiihonen on viime aikoina keskittynyt musiikkituotantoyhtiönsä ohella muun muassa kiinteistöbisnekseen. Punavuoren kattohuoneistojen lisäksi hänen tiedetään hankkineen asuntoja ainakin Lahdesta ja Espoosta.

Jokin aika musiikkiuransa lopettamisen jälkeen Tiihonen osti Espoon Westendistä suuren tontin, johon hän rakennutti kolme taloa, joista yhden itselleen.

Tiihonen kertoi taloprojektistaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen tuoreessa haastattelussa.

Kuva: LASSI RINNE

Ison tontin hankkiminen Westendistä oli Tiihoselle merkittävä sijoitus. Sille rakennetut kaksi muuta taloa on myyty eteenpäin. Tiihonen kuitenkin painottaa Kuukausiliitteessä, ettei hänellä ole aikomusta ryhtyä kiinteistömoguliksi, vaan hankkii kiinteistöjä puhtaasti sijoittamissyistä.

- Olen hankkinut kiinteistöjä puhtaasti sijoittamissyistä. Mulla on omistuksessa asuinhuoneistoja, halleja ja liiketiloja. Sen lisäksi on osakesijoituksia ja lainoja. Näin se vain menee, että omistusta pitää hajauttaa. Olisi toki mukavaa, jos ei edes tarvitsisi sijoittaa, mutta ei omaisuutta voi vain seisottaa pankkitilillä. Silloin syö pois pääomaansa, Tiihonen kommentoi Kuukausiliitteessä.

Lue lisää: HS: Näin paljon Jare Tiihonen saa vuodessa pelkästään Spotifysta - tienasi myös osakkeilla: "Puhdasta tsägää!"

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 19:53:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.