Ilta Sanoma

Putin: Venäjä ja Kiina kunnioittavat toistensa etuja, uusi yhteistyömalli syntynyt.

Presidentit tapasivat virtuaalisesti keskiviikkona.

Presidentit tapasivat virtuaalisesti keskiviikkona. Kuva: Yin Bogu / ZUMA

Venäjän ja Kiinan väliset suhteet ovet "ennennäkemättömän korkealla tasolla", arvioivat Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin Venäjän hallinnon mukaan. Suurvaltojen johtajakaksikko kävi keskiviikkona puolentoista tunnin videoneuvottelun.

Sekä Kiina että Venäjä ovat katsoneet suhteensa länsimaihin huonontuneen viime vuosina. Kaksikko on pyrkinyt tästä syystä luomaan yhtenäisemmän rintaman.

-?Maittemme välille on syntynyt uusi yhteistyömalli, joka perustuu muun muassa sellaisiin perusasioihin kuin sisäisiin asioihin puuttumattomuus ja toistensa etujen kunnioittaminen, Putin linjasi venäläisen uutistoimiston Tassin mukaan.

Xi sanoi, että Kiina ja Venäjä tukevat lujasti toisiaan keskeisissä kysymyksissä sekä turvaavat kansalliset arvonsa ja kansalliset etunsa.

-?Kiinan ja Venäjän suhteet ovat kestäneet kaikenlaiset ankarat koettelemukset, ja ne osoittavat uutta dynaamisuutta ja elinvoimaa, Kiinan valtion uutistoimisto Xinhua kertoi Xin sanoneen.

Venäjän ja länsimaiden suhteita rasittaa nyt etenkin tilanne Ukrainassa. Venäjä on keskittänyt joukkojaan lähelle Ukrainan rajaa. Putin sanoi tiistaina Ranskan ja Suomen johtajien kanssa käydyissä puheluissa haluavansa turvallisuusneuvottelujen alkavan viipymättä Yhdysvaltojen ja Naton kanssa.

Kiinan ja länsimaiden välille on puolestaan tuonut jännitteitä esimerkiksi suhtautuminen Taiwanin asemaan.

Putin totesi nyt, että Moskova ja Peking vahvistavat myös kauppasuhteitaan. Hänen mukaansa maiden kahdenvälinen kauppa kasvoi tämän vuoden tammi-marraskuussa noin 30 prosenttia 123 miljardiin dollariin.

-?Lähitulevaisuudessa, kuten sovimme, ylitämme 200 miljardin dollarin tason.

Venäjä ja Kiina ovat toteuttaneet useita suuria yhteishankkeita energia-alalla, kuten siviiliydinvoimatekniikassa, teollisuudessa ja huipputeknologiassa, Venäjän presidentti lisäsi.

Putin myös vahvisti keskiviikkona osallistuvansa Pekingin talviolympialaisiin.

-?Helmikuussa voimme vihdoin tavata (Xin kanssa) henkilökohtaisesti Pekingissä.

Yhdysvallat, Britannia, Kanada ja Australia eivät lähetä poliittisia edustajia olympialaisiin Kiinan uiguurien ja muiden vähemmistöjen heikon aseman vuoksi.

Venäjän todettiin käyttäneen valtion tukemaa dopingohjelmaa vuoden 2014 talviolympialaisissa Sotshissa, ja maa suljettiin myöhemmin kansainvälisistä kilpailuista. Venäläiset urheilijat saavat kuitenkin kilpailla puolueettomina, jos he antavat puhtaan dopingnäytteen.

Venäjän viranomaisia, mukaan lukien Putin, on kielletty osallistumasta kansainvälisiin urheilukilpailuihin, ellei isäntämaan valtionpäämies kutsu heitä. Xi on kutsunut Putinin paikalle.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 18:45:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.