Ilta Sanoma

Sinkkunaisten katala juoni varatun Tonyn päänmenoksi etenee illan bileissä.

Pakarat paukkuvat ja ruoskat viuhuvat Temptation Islandilla, kun sinkut ja varatut seikkaillevat aistien valtakunnassa. Miesten villalla bileiden pikkutuhmasta teemasta otetaan kaikki ilo irti. Etenkin Eetulla on hymy herkässä, kun hän ruoskii kikattelevia sinkkunaisia.

Eetu on villalla viihtynyt etenkin Annikan kanssa, mutta nyt kainaloon on löytynyt Essi, jonka kanssa juttu luistaa niin hyvin, että muut epäilevät ilmassa olevan jo pientä ihastusta ja kolmiodraaman poikasta. Eetu paljastaa Tonylle, että hän veisi Essin 24-treffeille, jos hänen pitäisi valita Annikan ja Essin välillä.

- Juttelin eilen Annikan kanssa, kun Eetu ja Essi olivat treffeille. Annika sanoi, ettei hän voi olla varatusta ihmisestä mustasukkainen, mutta kyllä se harmittais, jos Eetu lähentyisi Essin kanssa enemmän, sinkku-Roosa kertoo kameroille.

Kaikki varatut miehet löytävät bileiden päätteeksi itselleen petikaverin. Jani pujahtaa peiton alle Roosan kanssa, Eetun ilta päättyy Essin kainaloon ja saapa hän sinkkukaunottarelta jopa suukon poskelle.

- Voi helkkarin helkkari, Eetu kihertää peiton alla.

Temptation Islandilla vietetään bileitä pikkutuhmalla teemalla.

Temptation Islandilla vietetään bileitä pikkutuhmalla teemalla. Kuva: Lars Johnson

Tony juhlii koko illan Sinin, Jassun ja Elisan kanssa. Tonyn tietämättä naiset ovat muodostaneet liittouman, jonka tarkoituksena on "testata" Tonyn parisuhdetta.

- Mulla on sellainen fiilis, että Sinillä ja Tonylla olisi vähän molemminpuolista ihastusta, sinkku-Essi kertoo kameroille.

Yllä olevalta videolta voit katsoa tunnelmia illan bileistä.

Sinkkunaiset puivat kameroille, että Tonyn puoliso Jemina tuskin katsoo hyvällä sitä, että Tony on viettänyt yönsä Jassun ja Sinin välissä.

- Hän on innoissaan siitä, että hänellä oli kaksi muijaa kainalossa. Hän tekee siitä numeron, oli aika leveetä hymyä koko poika, sinkku-Kia sanoo.

- Vähän pitää lesoilla, että hänellä on ollut tuolla sängyssä kaksi muijaa kainalossa. En tiedä miten Jemina ottaa sen. Jos mä oisin Tonyn muija, niin oisin aika raivona, Juulia toteaa.

Jemina ei ole seurannut miehensä Tonyn edesottamuksia ilolla.

Jemina ei ole seurannut miehensä Tonyn edesottamuksia ilolla. Kuva: Lars Johnson

Tony ei tiedä sinkkunaisten katalasta juonesta, mutta Jeminalle se on jo paljastunut edellisellä iltanuotiolla.Videon nähtyään Jemina purskahti lohduttomaan itkuun.

-?Mikä tuossa nosti tunteet pintaan? ohjelman juontaja Sami Kuronen kysyi Jeminalta.

-?Se, että se tiedostaa, että se loukkaa mua, ja se silti tekee niin, Jemina sanoi kyyneliään pyyhkien.

-?Tuossa on kolme muijaa, jotka yrittävät tahallaan rikkoa tätä ja Tony ei tajua yhtään mitään! Jemina nyyhki.

Lue lisää: Kolmen naisen katala juoni paljastuu Jeminalle karulla tavalla - romahtaa lohduttomaan itkuun: "Ihan sairasta!"

Nyt Tony kipittää makuuhuoneeseen peräti kahdeksan sinkkunaisen kanssa.

- Kahdeksan muijaa kainalossa! ryhmä hihkuu.

Tony epäilee, että kyseessä on jonkinlainen Tempparit-ennätys.

- Se oli mun mielestä hauska heitto, kun Roosa heitti, että pitäskö Tony sun mennä meidän kaikkien muijien kaa sänkyyn, kun oot ainut, joka heittäytyy. Ei se mua haittaa, se oli aika hauska vitsi, Tony sanoo.

- Se taitaa olla Tempparit-historiaa. Ei taida yksikään jätkä ollut kahdeksan muijan kanssa samaan aikaan sängyssä, Tony virnuilee.

Temptation Island Suomi Nelosella ja Ruudussa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 21.

Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 17:15:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.