Ilta Sanoma

Helsinkiläinen Salla Lundelin osti yläkerrassaan sijainneen saunatilan ja remontoi siitä upean kaupunkiasunnon.

Saunatila sai kokea muodonmuutoksen, kun Salla Lundelin remontoi siitä yksiön.

Saunatila sai kokea muodonmuutoksen, kun Salla Lundelin remontoi siitä yksiön. Kuva: Salla Lundelin

-?Tiesin heti, että tämä on saatava keinolla millä hyvänsä, Salla Lundelin muistelee miettineensä tutustuessaan taloyhtiönsä ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan saunatilaan.

Helsinkiläisen Lundelinin oman asunnon yläkerrassa sijaitseva yksityinen saunatila oli aiemmin kuulunut taloyhtiössä asuvalle arkkitehdille, joka oli aikoinaan suunnitellut tilan omaan käyttöönsä. Arkkitehdin menehdyttyä kuolinpesä päätti myydä tilan vuonna 2014.

Tuolloin tilassa oli huonokuntoinen, 1980-luvulla rakennettu saunatila, joka koostui löylyhuoneesta, suihkutilasta ja pukuhuoneesta. Lisäksi katolle oli rakennettu pieni, kolmen neliömetrin kokoinen, häkkimäinen vilvoittelutila.

- Halusin ehdottomasti rakentaa sen tilalle kunnon terassin, Lundelin kertoo.

Sauna on yhä tilan pääroolissa.

Sauna on yhä tilan pääroolissa. Kuva: Salla Lundelin

Tältä näytti alkuperäinen sauna.

Tältä näytti alkuperäinen sauna. Kuva: Salla Lundelin

Syntyi visio remontoida 27-neliöinen tila moderniksi pikkuyksiöksi. Sauna pidettiin edelleen mukana pääroolissa, mutta se sai kokea suuren muodonmuutoksen. Nykyisin tilassa on saunaosaston ja terassin lisäksi katonharjan alle sijoitettu makuusoppi sekä pieni keittiönurkkaus ruokailutiloineen. Suunnitteluapua Lundelin sai sisustusarkkitehti Erika Juvalta.

Uutta terassia varten Salla Lundelinin piti ostaa taloyhtiötä seitsemän neliötä kattoa ja hakea rakennuslupaa laajennetulle terassille. Lisäksi hän halusi tilaan suuren ikkunan, jota varten oli myös haettava muutoslupaa rakennusvirastolta.

Muutokset eivät syntyneet sormia napsauttamalla, ja lopulta kesti yli vuoden saada rakennusluvat kuntoon. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa päätettiin, että taloyhtiö myy Lundelinille kattopinta-alaa terassia varten ja puoltaa saunatilan muutostöitä.

Vieraat ovat nauttineen kylvyistä, Salla Lundelin kertoo.

Vieraat ovat nauttineen kylvyistä, Salla Lundelin kertoo. Kuva: Salla Lundelin

Pesutila 80-luvun ilmeessään.

Pesutila 80-luvun ilmeessään. Kuva: Salla Lundelin

Lupia odotellessa Salla Lundelin pääsi kuitenkin aloittamaan vanhan saunatilan purkutyöt, joiden edetessä paljastui joukko yllätyksiä. Saunatilan lattialämmitys oli esimerkiksi asennettu nykymääräysten vastaisesti käyttöveteen, ja se oli purettava.

Alusta asti oli selvää, että muutostyöt olisivat vaativia, sillä suoraan Lundelinin asunnon yläpuolella sijaitseva saunatila oli jo aiemmin aiheuttanut vesivahinkoja hänen asuntoonsa. Remontin yhteydessä lattialämmitys ja vesieristykset uusittiin täydellisesti, mutta purkutöiden vuoksi lattiarakenteet jouduttiin purkamaan aina alakerran asuntoon saakka. Lopulta Lundelin eli lähes puolitoista vuotta oman asuntonsa katto osittain purettuna.

-?Oli onni, että asuin itse alakerrassa, sillä muuten olisin joutunut maksamaan tästä korvauksia jollekin muulle, hän huokaisee.

Iso osa remonttia oli suuren ikkunan rakennuttaminen.

Iso osa remonttia oli suuren ikkunan rakennuttaminen. Kuva: Salla Lundelin

Makuusoppi löysi paikkansa katon harjan alta.

Makuusoppi löysi paikkansa katon harjan alta. Kuva: Salla Lundelin

Aiemmin harjan alla oli yksinkertainen pukeutumistila.

Aiemmin harjan alla oli yksinkertainen pukeutumistila. Kuva: Salla Lundelin

Aiemmin asuntosauna-nimikkeellä taloyhtiön kirjoihin merkitty tila on nykyisin yhtiöjärjestyksessä saunallinen yksiö. Samalla tilan arvo yli kaksinkertaistui, kun raakaullakon hinnalla ostetut neliöt vastaavat nykyisin Helsingin keskustan markkinahintaa ja pyörivät noin 10 000 eurossa.

-?Vaikka remontti oli hintava suhteessa neliöiden määrään ja prosessissa meni pitkään, niin sijoitus on ollut varmasti kannattava, Lundelin laskeskelee.

-?Koko remonttiprosessi oli niin mutkikas ja monivaiheinen, etten itse asiassa ole ikinä laskenut tarkkaa remonttisummaa, hän naurahtaa.

Arvonnousun lisäksi enimmäkseen lyhytaikaisessa vuokrakäytössä oleva kattohuoneisto tuottaa Lundelinille mukavasti:

-?Parhaimmillaan asunto tuottaa kuussa 2500 euroa vuokratuloja.

Viime aikoina asunnossa ovat viihtyneet enimmäkseen kotimaiset vieraat, mutta ennen koronapandemiaa saunallinen yksiö ydinkeskustassa viehätti erityisesti ulkomaisia matkailijoita.

-?Vieraat pitävät terassin lisäksi kylpyammeesta ja saunasta. Myös pohjoismainen, pelkistetty minimalismi ja suomalaiset astiat ovat viehättäneet monia. Varsinkin japanilaiset ovat olleet innoissaan Muumi-mukeista, Lundelin kertoo.

Saunallinen yksiö omalla terassilla on harvinaisuus Helsingin Punavuoressa.

Saunallinen yksiö omalla terassilla on harvinaisuus Helsingin Punavuoressa. Kuva: Salla Lundelin

Aiemmin terassin virkaa hoiti karu vilvoittelukoppi.

Aiemmin terassin virkaa hoiti karu vilvoittelukoppi. Kuva: Salla Lundelin

Remppahommista Salla Lundelin ei kuitenkaan ole vielä saanut tarpeekseen. Tällä hetkellä hän asuu puoliksi Hangossa, jossa hän remontoi perinteikästä 1930-luvun taloa.

-?Nyt, kun olen koko ajan enemmän ja enemmän Hangossa, olen miettinyt, että laittaisin oman asuntoni vuokralle ja majoittuisin sauna-asunnossa aina Helsingin-reissuillani.

Saunatilan remontti on suunniteltu niin, että ylä- ja alakerran asunnot voidaan halutessaan yhdistää yhdeksi asunnoksi.

-?Tuskin teen sitä ikinä, sillä asunnot ovat sijoitusmielessä kannattavampia erillisinä kohteina, Lundelin miettii.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 17:16:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.