Ilta Sanoma

Joka toisella suomalaisella on tensio- eli jännityspäänsärkyä.

Jännityspäänsärky tuntuu siltä, kuin pään ympärillä olisi puristava ja kireä panta.

Jännityspäänsärky tuntuu siltä, kuin pään ympärillä olisi puristava ja kireä panta. Kuva: Colourbox

Päänsärky on niin tavallinen vaiva, että siitä kärsii jossain vaiheessa lähes jokainen.

Terveyskirjasto kertoo, että pään alueen särky voi olla peräisin hyvin erilaisista lähteistä, kuten lihaksista, verisuonista, aivokalvoista tai -hermoista, luukalvoista, silmistä, poskionteloista, korvista, hampaista tai purennasta.

Jos särylle ei ole selkeää syytä, se voi herättää myös huolta - onko mahdollista, että taustalla onkin vakava sairaus, kuten aivokasvain tai aivoverenvuoto?

Terveyskylän mukaan tämä on onneksi harvinaista - mutta on kuitenkin tilanteita, jolloin on syytä varmistaa, ettei säryn taustalla ole mitään vakavaa.

Näiden oireiden ilmaantuessa on kiire lääkäriin:

? Hyvin voimakas tai räjähtävä, "elämän kovin" päänsärky on syy hakeutua tutkimuksiin heti.

? Välitöntä lääkärin arviota edellyttävät myös seuraavat oireet päänsäryn yhteydessä: tajuttomuus, voimakas uneliaisuus, kouristelu, toispuolinen halvausoire, kaksoiskuvat, voimakas huimaus, puheen tuoton vaikeus tai uudentyyppinen särky, joka alkaa ponnistaessa.

Nämä oireet päänsäryn yhteydessä ovat syy pikaiseen arvioon:

? Kuumeilu, yleiskunnon nopea heikkeneminen tai voimakas niskajäykkyys.

? Raskauden aikana alkava uudentyyppinen ja voimakas päänsärky on syy terveydenhuollon arvioon.

? Uuden päänsäryn yhteydessä neuvoa kannattaa kysyä herkästi myös, jos käytössä on verenohennus- tai solunsalpaajalääkitys tai päänsärkyä edeltää pään vamma.

? Jatkuvasti päivä päivältä paheneva ja voimistuva päänsärky on syy hakeutua lääkäriin.

Lähde: Terveyskylä

Lue lisää: Näin tunnistat aivoverenvuodon - kuusi keskeistä tunnusmerkkiä

Kaikista yleisin päänsäryn muoto on tensio- eli jännityspäänsärky.

Neurologian erikoislääkäri, dosentti Juha-Pekka Erälinna Mehiläisestä kertoi aiemmassa jutussamme, että tämäntyyppinen särky on tuttua noin joka toiselle suomalaiselle.

Terveyskirjaston mukaan jännityspäänsärkyä esiintyy kaikissa ikäryhmissä, jopa lapsillakin.

Jännityspäänsäryn tunnistaa siitä, että särky on tasaista ja jomottavaa, ja se tuntuu siltä kuin pään ympärillä olisi puristava ja kireä panta.

-?Yleensä aamulla on hiukan parempi olo, mutta iltaa kohden särky voimistuu, Erälinna kuvaili.

Säryn syy on usein yhteydessä huonoon työasentoon, niskan kulumiseen tai hampaiden narskutteluun. Samoin sitä voivat aiheuttaa myös stressi ja ahdistus.

Särky voi tulla toistuvina jaksoina ja useita kertoja kuukaudessa, ja siihen voi myös liittyä käsien puutumista ja huimausta.

-?Jos on taipumusta sekä tensio- että migreenipäänsärkyyn, ne ruokkivat toisiaan ja pahenevat tai helpottavat samanaikaisesti, dosentti sanoi.

Lue lisää: 6 erilaista päänsärkyä ja kuinka niitä hoidetaan - vaarallinen alkaa äkillisesti ja siihen pitää reagoida

? Oireet: Puristava tai kiristävä, "pantamainen" tai "vannemainen" särky, joka tuntuu usein ohimoilla, päälaella tai takaraivolla.

? Harrasta säännöllistä, kohtuullisesti rasittavaa liikuntaa, joka rentouttaa niska- ja hartiaseudun lihaksia ja parantaa niiden verenkiertoa.

? Myös niska-hartiaseudun fysioterapia voi auttaa.

? Kiinnitä huomiota työasentoihin, tarkistuta hammaslääkärillä purenta ja silmälääkärillä mahdolliset taittoviat.

? Lyhytaikaisesti (enintään 5 päivää) voit käyttää särkylääkkeitä, kuten ibuprofeenia tai parasetamolia. Älä ylitä käsikauppa-annoksia.

Jäänityspäänsäryn syy on usein yhteydessä huonoon työasentoon.

Jäänityspäänsäryn syy on usein yhteydessä huonoon työasentoon. Kuva: Colourbox

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.