Ilta Sanoma

KHL:ää isännöivä Venäjä uhkaa Eurooppaa sodalla ja esittää vaatimuksia etupiirijaosta, joka toteutuessaan loukkaisi myös Suomen itsenäisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Tapio Sadeoja.

Kun Jokerien osaomistaja ja keulakuva Jari Kurri perusteli viime viikolla joukkueensa Minskin-matkaa sanoen, että tilanne maassa on rauhoittunut, hän ei olisi voinut juuri vääremmässä olla. On totta, että mielenosoittajia ei pamputeta kaduilla samalla vimmalla kuin vuosi sitten, mutta toisinajattelijoiden kohtelu tuntuu muuttuvan päivä päivältä absurdimmaksi ja brutaalimmaksi. Kukaan ei tunnu enää olevan turvassa missään, kaikkein vähiten kotonaan. Erikoisjoukot voivat milloin tahansa tunkeutua periaatteessa kenen tahansa kotiin.

Valko-Venäjällä oli tähän maanantaihin mennessä rekisteröity 913 poliittista vankia. Vankien määrä lisääntyy tasaisen tahtiin. Joukossa on 16-vuotiaita poikia, jotka on tuomittu neljän vuoden vankeuteen ja äitejä, joiden ainoa rikos on, että poika on nähty mielenosoituksissa. Maa on täynnä toinen toistaan kauhistuttavimpia tarinoita hallinnon vastustajien vangitsemisista, nöyryyttämisistä ja kidutuksista.

Ei, presidentti Aljaksandr Lukashenkan ote ei ole yhtään hellittämässä, eikä hän ole valmis antamaan yhtään liekaa kansalaisilleen. Mikään ei ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan siitä, kun Jokerit jätti menemättä Minskiin syksyllä 2020 ja jääkiekkoilun MM-kisat otettiin Valko-Venäjältä pois.

Jääkiekko on iso asia Lukashenkalle ja olisi ollut ehdottoman suotavaa, että Jokerit olisi jättänyt Minskin-reissun väliin niin kuin seuran kannattajat ryhdikkäästi vaativatkin. Nyt diktaattori sai kaiken kansan nähden peukuttaa sankareidensa, Minskin Dynamon voittoa Jokereista.

Todellisuudessa Jokereiden, jääkiekon ja koko Euroopan ongelma ei ole Lukashenka vaan Vladimir Putin. Ensinnäkin, Lukashenka pystyy ylläpitämään hirmuvaltaansa yllä vain Putinin tuen ansiosta, toiseksi Venäjän ihmisoikeustilanne ei ole sen kaksisempi kuin Valko-Venäjälläkään, kolmanneksi Venäjä miehittää Krimiä ja neljänneksi ylläpitää sotaa Itä-Ukrainassa. Sotaa, jonka se aloitti käytännössä samana päivänä kuin Sotshin olympialaiset päättyivät 2014 helmikuussa.

Eikä loppua näy Venäjän marssille kohti havittelemaansa suurvaltastatusta ja marssille yhä kauemmas länsimaisista arvoista. Demokratia - jos sellaista nyt on ollutkaan - murenee pala palalta ja Stalinia nostetaan takaisin jalustalle sekä sisä- että ulkopolitiikassa.

Valtavien joukkojen keskittäminen Ukrainan rajalle luomaan pelkoa ja jännitystä koko Eurooppaan samalla, kun retoriikkaa kovennetaan muistuttamaan 80 vuoden takaisista ajoista, on yksiselitteisesti pöyristyttävää. Valitettavasti vain on elämän tosiasia, että Venäjä on jälleen kerran vyöryttänyt panssarivaununsa sodan kynnykselle.

Miten tämä liittyy Jokereihin? Kun Jokerit myytiin KHL:ään, maailma oli toisenlainen. KHL tiedettiin Venäjän ulkopolitiikan jatkeeksi, pehmeäksi vaikuttamiseksi, mutta silloin se aiheutti vielä aika vähän huolta.

Nyt Venäjän ulkopolitiikassa ei ole mitään pehmeää jäljellä. Ja jos oli, niin siitä katosi viimeisetkin rippeet, kun Putin nosti keskiöön turvatakuut ja etupiirijaon, johon Suomikin tuon ajattelun mukaan kuuluu.

Jokereiden ongelma ei olekaan joku peli Minskissä, vaan se, että seura pelaa väärässä sarjassa edistämässä poliittisia päämääriä, jotka miellyttävät liigan omistajia, mutta tuskin suomalaisia.

Se ei ole mitään uutta, että sarjaa pelataan - Latviaa ja Suomea lukuun ottamatta - maissa, jossa ihmisoikeudet ja demokratia eivät ole kunniassaan.

Mutta se on uutta, että sarjaa isännöivä Venäjä uhkaa Eurooppaa sodalla ja esittää vaatimuksia etupiirijaosta, joka toteutuessaan loukkaisi myös Suomen itsenäisyyttä.

Ja Jokerit pelaa liigassa, jota pyörittää tuon vaatimuksen esittäjän lähipiiri. Jokainen itse päättäkööt, onko tässä ongelma.

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien entinen vastaava päätoimittaja.

Ilta Sanoma
mercredi 15 décembre 2021 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.