Kauneudenhoidosta tutulla aineella hoidetaan esimerkiksi hampaiden narskuttelua, leukavaivoja, migreeniä ja jopa liikahikoilua." /> Kauneudenhoidosta tutulla aineella hoidetaan esimerkiksi hampaiden narskuttelua, leukavaivoja, migreeniä ja jopa liikahikoilua." />

YLE


Botuliinista on moneksi. Anne Katajalaakso on saanut botox-pistoksia hampaiden narskutteluun jo vuosia. Huvikseen kokkolalainen ei pistoksia ota, vaan ne mahdollistavat Katajalaakson pysymisen työkuntoisena.

Sanna Vaittinen puolestaan tarvitsee säännöllisiä botuliinipistoksia, että saisi edes pidettyä suutaan auki. Lääkkeellä lamautetaan hänen äärettömän kireitä suun ja kasvojen lihaksia.

Vaikka ikää on vasta 27 vuotta, Vaittisen molemmat leukanivelet on jo jouduttu korvaamaan tekonivelillä. Leikkaus tehtiin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa toukokuussa 2021.

Lääkärit ovat epäilleet kehityshäiriötä, mutta varmaa syytä ei ole sille, miksi lempääläisen nivelet ovat tuhoutuneet aivan itsestään.

Vuosikausia kestänyt piina ja leikkauskierre alkoi tammikuussa 2018:

Sanna Vaittinen leukanivelten implanttileikkauksen jälkeen. Kasvojen ympärillä on paksuja siteitä.
Sanna Vaittinen leuan keinonivelleikkauksen jälkeen sairaalassa toukokuussa 2021. Sanna Vaittisen kotialbumi

Vaittinen hämmästyi, kun lääkäri ehdotti jo alkuvaiheessa kauneudenhoidosta tuttua botoksia eli botuliinitoksiinia hoidoksi, mutta oli kipujen keskellä valmis kokeilemaan mitä vaan.

Pistokset helpottivat oloa, kun leuka ja posket eivät enää krampanneet kivuliaasti koko ajan. Botuliinin vaikutus perustuu lihaksen osittaiseen lamaantumiseen.

Aluksi piikkejä tuli kolmen kuukauden välein kymmeneen eri kohtaan suuta ja päätä.

- Ne eivät satu, mutta päälaella pistos tuntuu inhottavalta, hän kertoo

Kuntoutus jäänyt omalle vastuulle

Leikkaus auttoi nivelkipuun, mutta toi uuden ongelman.

- Leikkauksen seurauksena tuli kolmoishermovaurio ja sen aiheuttamat lamaannuttavat kivut. Tein elokuussa potilasvahinkokeskukseen ilmoituksen, Vaittinen kertoo.

Botuliinipistoshoito jatkuu edelleen.

- Sain tylyn tuomion, että kolmoishermovauriolle ei voida tehdä mitään. Mutta jos botuliinilla saadaan kasvolihakset rentoutumaan, se voi helpottaa myös kolmoishermovaurion aiheuttamaa särkyä.

6-vuotias Eino pitää suussaan pyykkipojan näköistä kuntoutusvälinettä, jolla venytetään suuta auki.
Vaittisen 6-vuotias Eino-poika näyttää, kuinka äidin "kuntoutuspyykkipoika" venyttää suuta.Sanna Vaittisen kotialbumi

Takana on nyt seitsemisen kuukautta toipumista, ja suu avautuu 35 millimetriin. Ihanteellisinta olisi 40 millimetriä, joka on naisen suun avauksen alaraja.

Vaittinen kokee, että kuntoutus on jäänyt täysin omalle vastuulle.

- Ensimmäisessä kontrollissa sain jumppaohjeet, mutta mitään muuta ohjeistusta en ole Tampereelta saanut.

Kuntoutukseen kuuluu suun jumppaaminen ja venyttäminen isolla pyykkipojan näköisellä apuvälineellä:

Iso hintahaarukka

Yksityisen terveydenhuollon puolella botuliinihoito maksaa kerrallaan yli sadasta eurosta moniin satoihin.

Mehiläisen leuka- ja suukirurgi Olli Teronen arvelee, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla yhden 10-12 pistosta sisältävän hoitokäynnin hintahaarukka on 400-600 euroa.

- Minun hoitoni maksavat julkisella puolella vain poliklinikkamaksun, kertoo Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidettavana käyvä Sanna Vaittinen.

Suuhun pistetään botuliinia.
Kalle Niskala / Yle

Botuliinitoksiinia on käytetty jo pitkään terveydenhoidossa, paljon pidempään kuin kauneudenhoidossa, muistuttaa suu- ja leukakirurgi, dosentti Olli Teronen Mehiläisestä.

- Hoito jakaa kuitenkin esimerkiksi hammaslääketieteen puolella edelleen mielipiteitä yksityisellä ja julkisella sektorilla, vaikka hoitotulokset ovat hyviä, Teronen harmittelee.

Botuliinitoksiinia käytetään myös satojen tuhansien suomalaisen kärsimään vaivaan, bruksismiin, tutummin hampaiden narskutteluun. Sitä tarjotaan avuksi myös staattiseen hampaiden yhteen puremiseen.

Käypä hoito -suositus: niukasti näyttöä

Huhtikuussa 2021 julkaistu kipu- ja toimintahäiriöiden Käypä hoito -suositus toteaa, että botuliinitoksiinin käyttö on lisääntynyt, mutta hoidon vaikuttavuudesta purentafysiologian alalla on niukasti näyttöä.

- Verovaroin kustannettavassa terveydenhuollossa pyritään antamaan vain tieteelliseen näyttöön perustuvaa ja kustannustehokasta kriittisen tarkastelun kestävää lääketieteellistä hoitoa, toteaa lääketieteen tohtori, neurologian ylilääkäri Jukka Saarinen, Vaasan keskussairaalasta.

Anne Katajalaakso saa bruksismiinsa botuliinihoitoja kotikapunkinsa keskussairaalassa Kokkolassa.

Vaasan keskussairaalassa bruksismin hoito botuliinitoksiinilla on äärimmäisen harvinaista eli vain parin, kolmen tapauksen luokkaa viime vuosien aikana.

Naapurissa Keski-Pohjanmaalla näkemys on toinen. Pienen maakunnan keskusairaalassa annetaan botuliinihoitoja muutaman kerran kuukaudessa, ja Suun terveydenhuollon palvelualuejohtaja Martti Liljan mukaan tulokset ovat hyviä.

Samoin kokee suu- ja leukakirurgi Petri Iso-Kungas.

- Suurin osa narskuttelupotilaista hyötyy tavanomaisista keinoista eli purentakiskoista tai asentoharjoittelusta ja venytyshoidosta, mutta voimakkaasti oirehtivat saavat merkittävää hyötyä kiputilan hoitoon, hän toteaa.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun torstaihin 16.12. kello 23:een saakka.

mercredi 15 décembre 2021 07:45:00 Categories: Botox YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.