Suomen Malmijalostus on kertonut, että uuden akkumateriaalitehtaan rakentaminen pyritään aloittamaan Haminassa ensi vuonna. Yhtiö aikoo perustaa " /> Suomen Malmijalostus on kertonut, että uuden akkumateriaalitehtaan rakentaminen pyritään aloittamaan Haminassa ensi vuonna. Yhtiö aikoo perustaa " />

YLE


Suomen etelärannikolle Kymenlaaksoon on nousemassa lähivuosina Euroopan suurin akkumateriaalitehtaiden keskittymä.

Haminaan suunniteltu prekursoritehdas on tulossa syväsatamaan lähelle hakukonejätti Googlen palvelinkeskusta. Toinen akkumateriaalitehdas on suunnitteilla naapurikaupunki Kotkaan.

Suomen Malmijalostus kertoi tiistaiaamuna, että Haminassa rakennustyöt pyritään aloittamaan ensi kesänä.

Lue lisää: Uuden akkumateriaalitehtaan rakentaminen alkaa Haminassa ensi kesänä - tehdas työllistäisi alkuun noin 150 ihmistä

Suomalaisyhtiö perustaa kiinalaisen CNGR-pörssiyhtiön kanssa yhteisyrityksen, joka seuraavaksi alkaa valmistella ympäristölupahakemusta tehdasta varten.

Googlen datakeskus Haminassa.
Googlen palvelinkeskus sijaitsee Haminassa entisessä Summan paperitehtaassa. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Listasimme viisi asiaa, joihin uudet akkumateriaalitehtaat vaikuttavat.

1. Työpaikat

Uusi akkumateriaalitehdas työllistäisi Haminassa suoraan noin 150 ihmistä. Kotkaan suunniteltu tehdas toisi puolestaan noin 250 työpaikkaa. Yhteensä tehdaskeskittymä toisi siis Kymenlaaksoon noin 400 työpaikkaa.

Myyntipäällikkö Harri Eela Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorista sanoo, että tehtaat ovat tuomassa seudulle välillisesti pitkälti toistatuhatta työpaikkaa.

Eelan mukaan seudulle on tarkoitus saada jatkossa lisää toimijoita akkutoimialalta. Hänen mukaansa alalle on odotettavissa voimakasta kasvua.

- Tämä näkyy seudulla voimakkaasti tulevina vuosina isoina rakennusprojekteina, uusina työpaikkoina ja uusina toimialoina, Harri Eela sanoo.

Haminan tori sekä joulukuusikauppiaita.
Akkuteollisuuden odotetaan tuovan uuden piristysruiskeen myös Haminaan.Antro Valo / Yle

2. Työvoima

Uusiin työpaikkoihin tarvitaan työntekijöitä.

Kymenlaakson kauppakamarin toimitusjohtaja Marika Kirjavainen sanoo, että alueella riittää työvoimaa. Ihmisiä pitää kuitenkin kouluttaa tehtäviä varten, ja alanvaihtajille on järjestettävä tarvittaessa muuntokoulutusta.

Kirjavainen uskoo, että akkumateriaalitehtaat aiheuttavat jossain määrin liikehdintää työpaikkojen välillä.

- Aina kun tulee uutta toimintaa ja uusia työpaikkoja, työvoima liikkuu. Toivotaan, että vaikka alueen sisäisesti ihmiset vaihtaisivat työpaikkaa, niin kokonaisuus houkuttelee tekijöitä myös ulkopuolelta siten, että saataisiin työvoima riittämään kaikille, Kirjavainen sanoo.

Kartta, joka näyttää Haminan tulevan akkumateriaalitehtaan sijainnin. Se tulee sataman läheisyyteen hieman kauemmas keskustasta.
Akkumateriaalitehtaalle on varattu tontti Haminan satama-alueen läheisyydestä.Jasmina Kauta / Yle

3. Opiskelupaikat

Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä on jo varautunut akkumateriaalitehtaiden tuloon lisäämällä prosessiteollisuuden koulutuspaikkoja.

Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa on aiemmin ollut prosessiteollisuudessa 40-50 opiskelijaa. Kuntayhtymän johtaja Sami Tikkanen kertoo, että tänä vuonna määrää on nostettu noin 80 opiskelijaan. Koulutusalalle on palkattu myös yksi uusi opettaja.

- Nyt kun tämä uutinen tuli tänään, meidän pitää vielä arvioida koulutusmääriä ja käydä tarkemmat keskustelut osaajatarpeista. Voi kuitenkin sanoa, että lisäämme prosessialan koulutusta tulevana vuotena noin 20-40 opiskelijalla nykyisten lisäksi, Sami Tikkanen kertoo.

Kouvolan seudun ammattiopiston sähkö- ja automaatioalan tietokone.
Akkumateriaalitehdas tarvitsee esimerkiksi sähkö- ja automaatiotekniikan osaajia. Arkistokuva.Antro Valo / Yle

Akkumateriaalitehtaat vaativat myös erikoiskoulutusta, josta koulutuskuntayhtymä aikoo neuvotella akkumateriaaliyrityksen kanssa.

Tikkasen saamien ennakkotietojen mukaan akkumateriaalitehtaassa tarvitaan esimerkiksi prosessinhoitajia, kunnossapidon henkilökuntaa, sähkö- ja automaatiotekniikan osaajia, logistiikka-alan ja turvallisuusalan työntekijöitä sekä alkuvaiheessa myös rakennusalan osaajia.

4. Asunnot

Akkumateriaalitehtaan tulo Haminaan tietäisi kasvua vuokra-asuntojen kysyntään, sanoo Haminan Asunnot oy:n toimitusjohtaja Kati Kolari.

Kaupungin vuokra-asuntoyhtiön uusin kerrostalo valmistui Haminan Tervasaareen lokakuussa. Kaikki 37 asuntoa on vuokrattu.

Kati Kolarin mukaan vuokra-asuntojen kysyntä on ollut Haminassa heikohkoa, ja kaupungin yli 800 vuokra-asunnossa on jonkin verran vajaakäyttöä. Hän kuitenkin uskoo, että uusille asunnoille on tarvetta jatkossakin.

- Ensi vuonna jo selvitetään mahdollista uudisrakentamista, toimitusjohtaja Kati Kolari Haminan Asunnoista kertoo.

5. Uudenlainen vedenpuhdistamo

Haminan satamaan valmistellaan noin 10 miljoonan euron vesilaitosta, joka puhdistaisi merivedestä teollisuuden tarvitsemaa prosessivettä.

Alkuun vedenpuhdistamo on tulossa uuden akkumateriaalitehtaan tarpeisiin. Haminan kaupunginjohtaja Hannu Muhonen uskoo, että jatkossa siitä on hyötyä myös muille satamassa toimiville kemianteollisuuden yrityksille.

Haminan Veden toimitusjohtaja Jukka Sandelin on kertonut, että täysin vastaavaa vedenpuhdistuslaitosta ei Suomessa vielä ole.

Lue lisää: Suomessa uudenlainen vedenpuhdistamo tulossa Haminaan - tekee merivedestä käyttövettä teollisuudelle: "Talousveden käyttäminen siihen ei ole järkevää"

Tehtaan laitteisto on parhaillaan testikäytössä. Vedenpuhdistamon on tarkoitus valmistua vuosien 2023-2024 aikana.

Voit keskustella aiheesta 15.12.2021 kello 23 asti.

mardi 14 décembre 2021 17:41:19 Categories: YLE akkuteollisuus

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.