Pakkorokotukset aiheuttaisivat ristiriitoja ja epäluottamusta, sanoo Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja. Lapsille soveltuvista r" /> Pakkorokotukset aiheuttaisivat ristiriitoja ja epäluottamusta, sanoo Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja. Lapsille soveltuvista r" />

YLE


Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän (KRAR) puheenjohtaja, Turun yliopiston professori Ville Peltola ei kannata koronarokotusten määräämistä pakolliseksi Suomessa.

Peltolan mielestä rokotekattavuutta pitäisi saada korkeammalle muilla keinoin.

- Toivoisin, että ei tarvitsisi mennä siihen. Pitäisi ymmärtää, että rokotuksista on hyötyä ihmisille, ja pakkotoimien tulisi olla ihan viimesijaisia. Että mieluummin ei.

Monissa Euroopan maissa pakollisia rokotuksia on määrätty jo osalle väestöstä. Itävallassa koronarokotukset tulevat pakolliseksi koko väestölle helmikuussa.

EU-komisission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan pitäisi harkita koronarokotusten muuttamista pakolliseksi koko EU:n alueella.

Ville Peltola toteaa rokotuspakon aiheuttavan vastakkainasettelua, ristiriitoja ja epäluottamusta.

- Sen takia olisi parempi mennä positiivisilla kannustimilla eteenpäin.

Ripeä rokotustahti riskiryhmäläisille tarpeen

Koronapassin laajempi käyttö on Peltolan mukaan hyvä kannustin. Samoin rokotusten ottaminen tulisi tehdä mahdollisimman vaivattomaksi, mistä ilman ajanvarausta toimivat pop-up-rokotuspisteet ovat hyvä esimerkki.

Professori Peltola muistuttaa, että rokottamattomalla aikuisella on olemassa riski myös vaikealle tautimuodolle. Hän pitääkin hienona, että aivan viime aikoina halukkuus ottaa ensimmäinen rokoteannos on lisääntynyt.

- Uskoisin kyllä, että nyt kun koronavirusta kiertää näin paljon, monet rokotteen ottamista epäröineet ovat huomanneet, että riski saada tartunta on suuri, pohtii Peltola.

Kolmannet tehosterokotteet ovat tarpeen etenkin iäkkäimmille, riskiryhmään kuuluville. Nykytiedon valossa kahden annoksen antama suoja vakavaa tautimuotoa vastaan heikkenee noin viiden kuukauden jälkeen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Hanna Nohynek väläytti viikonvaihteessa rokotusvälin kirimistä kolmeen kuukauteen. Ville Peltola kannattaa ripeää rokotustahtia iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville.

- Heidän olisi hyvin tärkeä saada se kolmas rokote ajallaan. Nuoremmilla tällaista vakavamman taudin riskiä ei niin paljon ole, mutta heillekin kolmas rokote on todennäköisesti tarpeen, jotta saadaan vahva suoja, toteaa Peltola.

Rokotusvälin lyhentämisessä yleisemmin voi kuitenkin tulla resursseista johtuvia vaikeuksia, aivan kaikille halukkaille niitä ei kyetä yhtä aikaa jakamaan.

Alle 12-vuotiaiden lasten rokotusten laajentaminen pohdittavana

Myös lasten entistä laajempi rokottaminen on Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän pohdinnassa. Riskiryhmiin kuuluvia 5-11-vuotiaita suositellaan rokotettavaksi, mutta perusterveiden ikätoverien tilanne on vielä avoin. Siitä päätettäneen tammikuussa.

Lapsille soveltuvaa rokotevalmistetta odotetaan Suomeen jo tällä viikolla, ja ensimmäiset rokotukset voitaisiin antaa riskiryhmiin kuuluville lapsille aikaisintaan loppuviikosta.

- Jatkossa on kyllä tarkoitus pyrkiä siihen, että kaikille tämän ikäisille lapsille voidaan tarjota rokotetta, mutta se vaatii vielä hieman lisäselvitystä, toteaa Ville Peltola.

Lasten infektiotautiopin professori Ville Peltola Tyksin lasten ja nuorten klinikalla
Lasten infektiotautiopin professori Ville Peltola työskentelee TYKSin lasten ja nuorten klinikalla.Päivi Leppänen / Yle

Maailmalta odotetaan tarkempia tietoja rokotteiden soveltumisesta lapsille. Sitä kertyy Peltolan mukaan nopeasti, sillä rokotteet ovat joissakin maissa laajasti käytössä myös tälle ikäryhmälle.

- Toistaiseksi kaikki turvallisuustieto on ollut hyvin myönteistä, mitään erityisiä huolia ei ole tullut esille. Nyt saadaan nopeasti lisätietoa siitäkin, ettei mitään harvinaisia haittavaikutuksia tule, sanoo professori Ville Peltola.

Lastensa rokottamista empiville vanhemmille Peltola sanoo, että vaikka rokotukset hyödyt eivät ole yhtä ilmiselvät kuin aikuisilla, kannattaa rokote ottaa. Lapsilla koronavirusinfektio on yleensä hyvin lievä.

- Rokotteesta on hyötyä lapsillekin, että kyllä sitä mielellään tarjoaisi, sanoo Peltola.

Alle 5-vuotiaiden mahdollisista rokotuksista ei vielä ole tietoa, heille soveltuvaa rokotevalmistetta ei vielä ole käytettävissäkään.

Kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän puheenjohtaja, Turun yliopiston professori Ville Peltola yhtyy arvioihin, että ihmiskunta saa oppia elämään koronaviruksen kanssa. Hän ei halua suuremmin ryhtyä ennustamaan edes ensi kevään tai kesän tilannetta.

- Omikron-variantti aiheuttaa oman epävarmuutensa, siitä ei vielä tällä hetkellä kovin paljon tiedetä. Täytyy vaan mennä eteenpäin, ja nimenomaan rokotteet ovat keskeinen keino, jolla päästään normaalimpaan tilanteeseen, toteaa Peltola.

Voit keskustella aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 15.12. kello 23.

Lue myös:

Lasten koronarokotteita odotetaan maahan tällä viikolla - rokotukset alkavat aikaisintaan loppuviikolla

Rokottamattomille sakkoja ja pääsyrajoituksia - tällaisia rokotuspakkoja on säädetty ympäri Eurooppaa

Nohynek: Lähipäivinä pohdinnassa, onko koronarokotusväliä syytä lyhentää kolmeen kuukauteen

mardi 14 décembre 2021 09:17:00 Categories: YLE koronarokote

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.