Ilta Sanoma

75-vuotias hämeenlinnalaismies sai viisi kuukautta ehdollista vankeutta kuolemantuottamuksesta.

Pälkäneellä viime vuoden toukokuussa tapahtunutta liikenneonnettomuutta puitiin Tampereen käräjäoikeudessa.

Pälkäneellä viime vuoden toukokuussa tapahtunutta liikenneonnettomuutta puitiin Tampereen käräjäoikeudessa. Kuva: Timo Marttila

Pirkanmaan käräjäoikeus on antanut tuomionsa Pälkäneellä viime vuoden toukokuussa tapahtuneesta kuolemaan johtaneesta peräänajosta. Keskellä kirkasta keskiviikkopäivää tapahtunut onnettomuus vaati vanhemman naishenkilön hengen.

Oikeus katsoo Hämeenlinnassa asuvan 75-vuotiaan miehen syyllistyneen rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kuolemantuottamukseen.

Koska vastaajalla ei ole aiempia rikoksia, eivätkä muutkaan seikat vaadi ehdottomaan vankeusrangaistukseen tuomitsemista, rangaistukseksi määrättiin viisi kuukautta ehdollista. Tuomio on lainvoimainen.

Peräänajo tapahtui Valkeakoskentiellä. Mies oli liikkeellä 2,4-litraisella farmari-Volvolla, nainen 1,2-litraisella Fiat Puntolla. Molemmat kuljettajat olivat autoissaan yksin.

Onnettomuus tapahtui suoralla tiellä aivan naisen kodin tuntumassa. Vastaaja havaitsi liian myöhään edellään olleen Fiatin vauhdin hidastuneen.

Naisen kuljettama auto ajautui törmäyksen voimasta noin 40 metrin päähän tien vasemmalle puolelle. Vastaajan auto pysähtyi tiellä vasta 200 metriä osumakohdan jälkeen.

- Ottaen huomioon törmäyskohdan välittömässä läheisyydessä olleen liittymän, ei tuossa kohdassa hiljentämistä tai pysäyttämistä voida pitää mitenkään yllättävänä seikkana, oikeus puntaroi vastaajan tekoa.

Suurin sallittu ajonopeus oli onnettomuuspaikalla 60 kilometriä tunnissa. Todisteet kertoivat oikeudelle, että Volvon nopeus oli törmäyshetkellä suuri.

Lisäksi vastaajan menettelyyn vaikutti hänen humalatilansa, 0,63 promillea.

- Peräänajo on johtunut siitä, että (vastaaja) on laiminlyönyt pitää edellä kulkevaan autoon sellaisen etäisyyden, että peräänajon vaaraa ei ole. Menettelyä on pidettävä törkeän huolimattomana, oikeus linjasi.

Törmäyksen seurauksena naiselle aiheutui kaularangan sijoiltaanmenomurtuma ja kaulaytimen vaurio. Nainen menehtyi kolme päivää peräänajon jälkeen. Myös vastaaja sai vakavia vammoja.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Tampereen seutu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.