Ilta Sanoma

Pelkästään Pohjois-Ruotsissa on aloitettu tai aloitetaan lähivuosina 110 miljardin euron investointihankkeet.

Pohjois-Ruotsin hankkeet työllistävät lähivuosina tuhansia uusia työntekijöitä. Töitä on tarjolla eri puolilla Norrbottenia eli Ruotsin Lappia, aivan Suomen lähinaapurissa.

Pohjois-Ruotsin hankkeet työllistävät lähivuosina tuhansia uusia työntekijöitä. Töitä on tarjolla eri puolilla Norrbottenia eli Ruotsin Lappia, aivan Suomen lähinaapurissa. Kuva: Northvolt, Stefan Mattsson / Aftonbladet, G. Runar Gudmundsson / Alm&ME

Valtavat investoinnit tarvitsevat lähivuosina tuhansia työntekijöitä eri puolille pohjoiskalottia. Kilpailu työvoimasta käy kuumana Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisilla alueilla.

Pohjoiskalotin alueeseen kuuluvat Norjasta Tromssan, Nordlandin ja Finnmarkin läänit, Ruotsista Norrbotten, Suomesta Lappi ja Venäjältä Murmanskin alue.

Pelkästään Skellefteåssa sijaitseva akkutehdas Northvolt ja Ruotsin Lapissa eli Norrbottenissa toimiva kaivosyhtiö LKAB tarjoavat seuraavan kuuden vuoden aikana 6?000 uutta pysyvää työpaikkaa sähköautomaation ja akkukemian osaajille.

- Lisäksi tulee olemaan pula noin 2?000-3?000 akkutehtaiden ja kaivosteollisuuden rakennustyöntekijöistä, jotta investoinnit saadaan toteutettua. Työntekijöitä tarvitaan myös asuntojen rakentamiseen, kertoo Business Oulun Norjan ja Ruotsin talousasiantuntija Jukka Olli.

Ollin mukaan suomalaisilla yrityksillä on nyt aika varustautua tuleviin vuosiin. Osa on jo paikan päällä urakoimassa. Pohjois-Ruotsin urakoissa ovat mukana muun muassa Ylitornion Betoni, Ruskon Betoni, Havator, Fineweld, Kavamet ja Electro Power.

Ruotsin puolella voi päästä käsiksi hyviin kuukausiansioihin. Vuoden 2021 tiedon mukaan esimerkiksi Kiirunassa kaivostyöntekijän keskipalkka on noin 4?200 euroa kuukaudessa. Insinöörien ja rakennustyöläisten lähtöpalkka on noin 3?600 euroa kuukaudessa.

Kaivostyöntekijän keskipalkka on noin 4?200 euroa kuukaudessa.

Kaivostyöntekijän keskipalkka on noin 4?200 euroa kuukaudessa. Kuva: STEFAN MATTSSON/IBL/MVphotos

Pohjois-Ruotsiin suunnattujen investointien määrä on kaikilla mittareilla mitattuna valtava. Alueelle käynnistetään tai on jo käynnistetty noin 110 miljardin euron verran uusia hankkeita.

Niistä 70 miljardin euron kohteet ovat Norrbottenissa. Hankkeet ovat lähellä ja suomalais­yritysten saavutettavissa. Pohjois-Ruotsiin rakennetaan tehtaita, rautateitä, maanteitä ja tuulivoimapuistoja.

Luulajassa pääkonttoria pitävä kaivosyhtiö LKAB investoi 40 miljardia euroa fos­siilittomaan rautarikasteen tuotantoon Kiirunassa, Jällivaarassa ja Svappavaarassa. Energiayhtiö Svevind rakentaa 70 miljardin euron tuulivoimapuiston Piitimen kaupungin läheisyyteen.

Fossiilivapaata terästä tuottava H2 Green Steel pystyttää Bodeniin uuden tehtaansa. Facebook rakentaa lisää datakeskuksia Luulajaan. Northvolt laajentaa akkutehdastaan Skellefteåssa. Metsäteollisuusyhtiö SCA uudistaa Uumajan paperitehdasta ja Komatsu Forest tekee metsäkonetehtaan Uumajaan.

SSAB Hybrit, LKAB ja Vattenfall rakentavat fossiilivapaan vetykaasutehtaan kalliovarastoineen Luulajaan ja Jällivaaraan.

- Suomalaisia työntekijöitä etsitään juuri nyt esimerkiksi Northvoltin akkutehtaalle. Jos H2Green Steel terästehtaan rakentaminen käynnistyy 2022, sen rakentamiseen tarvitaan tosi paljon yrityksiä. Asuntojen rakentaminen jatkuu myös johtuen Malmbergetin ja Kiirunan kaupungin muutosta. Kaivoksille Pajalaan, Jällivaaraan ja Kiirunan tarvitaan myös kuljettajia ja muita kaivostyöntekijöitä, Olli sanoo.

Skellefteån akkutehdas työllistää noin 2?000 työntekijää lähivuosina.

Skellefteån akkutehdas työllistää noin 2?000 työntekijää lähivuosina. Kuva: NORTHVOLT/REUTERS

Lue lisää: Jaakko kertoo Kiirunan jättimuutosta: "Kaivoksen sortuma on näkyvissä" - vanhoja taloja ei enää remontoida

Investointien lisäksi Pohjoiskalotille tarvitaan lisää energiaa tehtaiden ja kaivosten toimintaan. Ollin mukaan myös tuulivoiman sekä kaasu- ja öljyhankkeiden rakentamiseen tarvitaan työvoimaa.

LKAB, Hybrit ja Northvolt tarvitsevat tulevaisuudessa keskimäärin 9?000 MW sähköä ja H2 Green Steel 1?400 MW. Käyttämätön kapasiteetti Pohjois-Ruotsissa on tällä hetkellä 3?000 MW.

Ollin mukaan on mahdollista, että Ruotsissa lasketaan uusien investointien sähkön tarvetta Suomen varaan. Kuvassa ovat mukana Pyhäjoen ydinvoimala, rakenteilla oleva sähkölinja Kemistä Norrbottenin Messaureen sekä suunnitteilla olevat tuulivoimalat ja tuulivoimaenergian varastointilaitokset.

- Tuulivoimalat sekä sähkön varastointilaitokset tulevat olemaan tärkeässä asemassa jotta tarvittavan sähkön saanti taataan. Sijoittuminen naapurimaihimme ei ole nyt kovinkaan huono idea sillä 2022 siellä pitäisi jo olla.

Kaivosyhtiö LKAB investoi 40 miljardia euroa fossiilittomaan rautarikasteen tuotantoon Kiirunassa, Jällivaarassa ja Svappavaarassa.

Kaivosyhtiö LKAB investoi 40 miljardia euroa fossiilittomaan rautarikasteen tuotantoon Kiirunassa, Jällivaarassa ja Svappavaarassa. Kuva: STEFAN MATTSSON/IBL/MVPhotos

Suomalaisia yrityksiä ja työntekijöitä houkutellaan naapurimaihin koko ajan. Business Oulu jakaa tietoa Suomen kaupunkien elinkeino-organisaatioiden johtajien kautta yrityksille.

Tiedotteita jaetaan kuukausittain Oulun alueen yrittäjille. Pohjois-Norjan ja -Ruotsin tarjouspyynnöt julkaistaan myös kuukausittain Suomen puolella.

- Tietoa jaetaan myös Suomen Tukholman ja Oslon suurlähetystöjen, Oulun vaalipiirin kansanedustajien, teollisuusministeriön, Business Finlandin, kauppakamarien, yrittäjien yhdistyksien, maakuntaliittojen sekä EU-toimistojen kautta. Oulun Kauppakamarin suurhankkeiden portaalia on ylläpidetty jo vuodesta 2012, Olli luettelee.

Lue lisää: Ruotsiin rakennetaan valtava akkutehdas - suomalaisyrittäjät kiinnostuivat

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 09:15:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.