Ilta Sanoma

Sebastian Aho on karanteenissa Vancouverissa.

Sebastian Aho joutui koronaprotokollaan.

Sebastian Aho joutui koronaprotokollaan. Kuva: Derek Leung/ AFP

Carolina Hurricanes tiedotti maanantaina, että joukkueen pelaajista Sebastian Aho ja Seth Jarvis sekä yksi taustaryhmän jäsen ovat joutuneet koronaprotokollaan.

He joutuvat jäämään karanteeniin Vancouveriin, jossa Carolina pelasi edellisottelunsa sunnuntaina.

Muu joukkue jatkoi matkaansa rajan yli Minnesotaan, jossa Carolinan on määrä kohdata Wild tiistain kierroksella.

Vielä ei tiedetä, kauanko Aho joutuu viettämään Kanadassa, sillä rajan ylittäminen Yhdysvaltoihin vaatii tiettävästi 24 tunnin sisällä otettua negatiivistä koronatestiä.

Aho jäi viime hetkellä sivuun sunnuntain Canucks-ottelusta sairastumisen vuoksi. Carolinan päävalmentaja Rod Brind'Amour kertoi saaneensa ottelun alla kuulla, ettei Aho tuntenut oloaan hyväksi.

Juuri ennen koronaprotokollaan joutumista Aho valittiin koko NHL:n viime viikon kakkostähdeksi. Pistepörssissä kuudentena oleva Aho on johdattanut Carolinan NHL:n kärkisijoille.

Koronatapauksia ilmenee NHL:ssä nyt päivittäin. Maanantaina Calgary Flamesilta peruttiin kolme seuraavaa ottelua, kun kuusi joukkueen pelaajaa joutui koronaprotokollaan.

Carolina pelasi vierasottelun Calgaryssa viime torstaina.

Tällä kaudella NHL:ssä on jouduttu perumaan jo kahdeksan ottelua koronaryppäiden takia.

Ilta Sanoma
mardi 14 décembre 2021 03:19:00 Categories: Ilta Sanoma NHL

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.