Ilta Sanoma

Mika Häkkinen arvioi hurjaa Abu Dhabin GP:tä.

Mika Häkkinen seurasi silmä tarkkana F1-kauden päätähuimaavaa loppuhuipennusta.

Mika Häkkinen seurasi silmä tarkkana F1-kauden päätähuimaavaa loppuhuipennusta. Kuva: Jussi Helttunen

F1-kausi 2021 huipentui Abu Dhabissa sunnuntaina, kun Max Verstappen ohitti Lewis Hamiltonin viimeisellä kierroksella ja ajoi ensimmäiseen maailmanmestaruuteensa.

Kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen, 53, seurasi loppuhetkien kaoottista turva-autodraamaa ristiriitaisissa tunnelmissa. Toisaalta huikea kausi sai kenties kaikkien aikojen päätöksen, mutta toisaalta matkalla huipennukseen kisan johtoportaassa vedettiin turva-autosäännösten suhteen mutkia suoraksi. Se jätti monien suuhun katkeran maun.

- Säännöthän sanovat, että kierroksella ohitettavat autot pitää päästää ohi ja uudelleen jonon perään. Jos se prosessi olisi tapahtunut, kilpailu olisi varmasti päättynyt turva-auton takana, Häkkinen kuvasi sunnuntain ratkaisuhetkiä Ilta-Sanomille.

Kisajohtaja Michael Masi teki kuitenkin viime hetken päätöksen päästää mestarikandidaattien välissä olleet kierroksella ohitettavat turva-auton ohi ja ottaa turva-auton sisään vielä samalla, toiseksi viimeisellä kierroksella. Näin radalla nähtiin kuin nähtiinkin täydellinen Hollywood-loppu.

Unibetin ja ensi vuonna F1-kisojen televisioinnista vastaavan Viaplayn asiantuntijana kuninkuusluokkaa seuraava Häkkinen hämmästyi äkillisestä suunnamuutoksesta.

- Ajattelin, että ei tämä kaikki mene nyt ihan ohjekirjan mukaisesti, että tämä on nyt vähän ihmeellistä, hän sanoo.

Kisan jälkeen Mercedes esitti kaksi protestia. Toinen koski turva-autohässäkän päätöstä, toinen tilannetta, jossa Verstappen nousi turva-auton poistuessa letkaa johtaneen Hamiltonin rinnalle ja jopa hetkellisesti hiuksenhienosti tämän ohi.

Molemmat protestit hylättiin, mutta Häkkisellä on selkeä näkemys Verstappenin toiminnasta turva-auton perässä.

- Vähän voi mennä kikkailemaan sinne rinnalle, mutta ikinä ei voi mennä ohi toisesta turva-auton takana. Se on puhtaasti säännöissä kielletty. Ja niin Max teki, meni hieman ohitse.

- Jos liikenteessä poliisi huomaa sinun ajaneen ylinopeutta, ei siinä voi sanoa, että ei kun ajoin vain kerran! Se ei mene läpi. Säännöt on sääntöjä, ja niitä pitää noudattaa, Häkkinen linjaa.

Mutta sitten on asian toinen puoli. Viimeisen kierroksen huumaavan adrenaliinipiikin aikana sääntöihin liittyvät epäselvyydet oli kovin helppo unohtaa.

Unelmaloppu sykähdytti Häkkistäkin. Vanha mestari eläytyy nuorempiensa asemaan koko kehollaan ja puristaa ilmassa kuvitteellista rattia selittäessään, mitä kilvanajaja kokee hetkenä, kun kaikki on yhden kierroksen ja oman kaasujalan varassa.

- Maxille se on tietysti mahtava tilanne, että wau, nyt tässä on vielä mahdollisuus. Paine on ihan hirveä. Ajatukset pyörii päässä, alla on tuoreet renkaat ja sitä miettii vaan, että nyt on pakko päästä ohi. Ja niinhän hän pääsi, Häkkinen myhäilee.

Näistä asemista lähdettiin F1-kauden viimeiselle kierrokselle. Max Verstappen tuli Lewis Hamiltonista ohi ja vei lopulta mestaruuden.

Näistä asemista lähdettiin F1-kauden viimeiselle kierrokselle. Max Verstappen tuli Lewis Hamiltonista ohi ja vei lopulta mestaruuden. Kuva: Giuseppe Cacace / AFP

Häkkinen haluaa painottaa myös isoa kuvaa. F1 on urheilua, mutta samassa määrin myös viihdettä.

- Näen tämän siltä kantilta, että F1:ssä on puhuttu vuosia, kuinka tylsää on, kun mitään ei tapahdu. No nyt tapahtui. Eilisen kilpailun aikana pulssi nousi varmasti aivan kaikilla. Se oli ihan käsittämättömän jännittävää, Häkkinen sanoo.

- Tämä on viihdettä, jota tehdään yleisölle. Se on pelin henki nykyään. F1 tarvitsee faneja, ja heille pitää antaa superhyvä show. Naurua, jännitystä, itkua, kaikkea sitä tunnesekamelskaa. F1 on onnistunut siinä suurenmoisesti.

Turva-autohässäkkä oli Verstappenin ja Hamiltonin mestaruustaistossa viimeinen monista kohuista. Kaksikon välisiä otatuksia tutkittiin tuomaristossa viikonlopusta toiseen.

Häkkinen näkee, että kyseenalaisten ohitustilanteiden yleisyys on loogista seurausta F1-sarjan parantuneesta turvallisuudesta. Kun pahoja onnettomuuksia nähdään harvemmin, uskaltavat kuljettajat ottaa entistä kovempia riskejä kisatilanteissa.

- Aiemmin, kun hartiat oli samalla tasolla kuin koppi, tiesi, että jos tapahtuu onnettomuus, voi käydä aika huonosti. Tänä päivänä voi ajatella, että sinne vaan ja jos kolahtaa niin kolahtaa, periksi ei anneta, Häkkinen pohtii.

Kiihkeän mestaruustaiston keskellä Verstappenin ja Hamiltonin välit olivat kovalla koetuksella, ja se myös näkyi pisteliäinä kommentteina ja kireinä ilmeinä varikolla. Häkkinen uskoo, että kaksikon suhde on jatkossakin koetuksella.

- Kyllä välit voi olla melko viileät. Molemmat ovat itseluottamukseltaan vahvoja, ja tuossa asemassa egot nousevat helposti pintaan.

Lewis Hamilton onnitteli Max Verstappenia mestaruuden ratkettua.

Lewis Hamilton onnitteli Max Verstappenia mestaruuden ratkettua. Kuva: Wu Zhuangtonglian / ZUMA

Häkkinen tietää tämän paremmin kuin moni. Suomalaisen eeppiset taistot Michael Schumacherin kanssa olivat vuosituhannen vaihteessa kiivaita, ja se vaikutti väistämättä myös kaksikon väleihin. Kärkitallin ykkösnimenä paineet ovat kovat, ja kilpailijoita on vähän.

- Ei siellä mikään miellyttävä ilmapiiri ollut, kun hänen kanssaan kikkaili auton ulkopuolella. Se on henkien taistoa koko ajan, Häkkinen muistelee.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 23:27:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.