Ilta Sanoma

Vuonna 2019 Selviytyjät-sarjan yhdysvaltalaisversiossa kilpaillut Lauren Ashley Beck vastasi seuraajiensa kysymyksiin sosiaalisessa mediassa ohjelmaan liittyen ja nosti esiin ällöttävän seikan.

Vuonna 2019 esitettiin Selviytyjien amerikkalaisversion 39. tuotantokausi.

Vuonna 2019 esitettiin Selviytyjien amerikkalaisversion 39. tuotantokausi. Kuva: CBS

Suomessa suureen suosioon noussut Selviytyjät-formaatti on suosittu myös maailmalla. Yhdysvalloissa ohjelmaa on tehty peräti 41 tuotantokauden verran aina vuodesta 2000 lähtien. Yhdysvalloissa ohjelma kulkee nimellä Survivor.

Insider-sivusto julkaisi hiljattain artikkelin, jossa ohjelman yhdysvaltalaisversiossa vuonna 2019 nähty Lauren Ashley Beck muisteli omia kokemuksiaan ohjelmassa. Insider oli saanut inspiraation artikkeliin Beckin videosta TikTok-sovelluksessa, jossa hän vastaili seuraajiensa kysymyksiin ohjelmaan liittyen.

TikTok-videollaan Beck kertoi muun muassa siitä, että kilpailijat saavat koko saarella viettämänsä ajan käyttää vain yksiä mukaan pakkaamiaan alusvaatteita. Vietettyään saarella 32 päivää Beck ja muut jäljellä olevat naispuoliset kilpailijat saivat tuotannolta uudet alusvaatteet, mutta ne eivät suinkaan tulleet naisille puhtaina, kuten voisi luulla.

- Heillä oli meille uudet alusvaatteet, mutta he heittivät ne mutaan, sotkivat ne ja sitten laittoivat meidät pitämään niitä, Beck paljasti videollaan.

Insider-lehden mukaan Beckin kanssa samalla tuotantokaudella kilpailleet Janet Carbin ja Karishma Patel ovat kertoneet kärsineensä virtsatientulehduksista kilpailun aikana. Carbin, Patel ja Beck joutuivat kaikki turvautumaan antibiootteihin.

- Meidän kaudellamme he tekivät päätöksen, ettemme saisi uusia alusvaatteita. Omissani oli reikiä, mutta he sanoivat, ettei sillä ole merkitystä enkä saisi uusia tilalle, Carbin on kertonut Insiderille.

- Meidän piti käyttää näitä samoja alusvaatteita myös uimapukuina. Lopulta pitkän rukoilun jälkeen sain uudet, koska niissä oli todella lukuisia reikiä.

Vuonna 2019 esitettiin Selviytyjien amerikkalaisversion 39. tuotantokausi.

Vuonna 2019 esitettiin Selviytyjien amerikkalaisversion 39. tuotantokausi. Kuva: CBS Photo Archive

Insiderin haastattelemat lääkärit ovat olleet huolissaan siitä, millaisia vaikutuksia likaisten alusvaatteiden käytöllä voi naispuolisille kilpailijoille olla. Lääkäri Leah Millheiserin mukaan naisilla on suurempi riski saada infektio tämän seurauksena.

- Kun käytät pitkiä aikoja samoja alusvaatteita, altistut lukuisille bakteereille, Millheiser totesi Insiderille.

Niin ikään samalla tuotantokaudella kilpaillut Elaine Stott kertoi saaneensa uudet alusvaatteet tuotannolta vietettyään saarella yli 30 päivää. Tuotanto suostui Stottin pyyntöön, sillä tämä oli laihtunut kilpailun aikana niin paljon, etteivät hänen alushousunsa enää pysyneet päällä.

- Ihmiset eivät halua puhua tästä, koska se on ällöttävää. Mutta tässä on kyse terveydestä, Stott sanoi ja muistutti, että naisilla on myös kuukautiset tavalliseen tapaan, joka niin ikään lisää samojen alusvaatteiden käytön epähygienisyyttä.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 23:18:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.