Arkea maailmalta: Puolet virolaistytöistä on kokenut seksuaalista ahdistelua tai väkivaltaa. Sen ovat mahdollistaneet sekä asenteet että lainsäädäntö, kir" /> Arkea maailmalta: Puolet virolaistytöistä on kokenut seksuaalista ahdistelua tai väkivaltaa. Sen ovat mahdollistaneet sekä asenteet että lainsäädäntö, kir" />

YLE


Miltä aikuisen miehen tai naisen ja 14-vuotiaan lapsen välinen seksi sinusta kuulostaa? Entä miltä tuntuisi ajatus siitä, että tämä olisi täysin laillista?

Niinpä.

Virossa jopa 14-vuotias on kuitenkin lain mukaan aikuiselle sallittu seksikumppani. Tai kuten se täällä muotoillaan: 14-vuotiaasta lähtien lapsella on seksuaalinen itsemääräämisoikeus.

Laitonta on pakottaa alaikäinen seksiin tai käyttää aikuisena hyväkseen auktoriteettiasemaa. Mikäli tällaisesta ei ole kunnon näyttöä, kaikki on juriidiliselt korrektne eli juridisesti korrektia.

Jokainen grooming-ilmiöön vähänkin perehtynyt kuitenkin tietää, että hyväksikäyttö on usein taitavaa toimintaa. Luottamussuhteen rakentaminen ja sen väärinkäyttö on mahdollista muillekin kuin opettajille tai valmentajille. Lasta saatetaan käsitellä pitkään ennen varsinaisia tekoja.

Usein mitään groomingia ei edes yritetä.

Olen jutellut aiheesta monien eri-ikäisten ja erilaisissa ympäristöissä kasvaneiden virolaisnaisten kanssa. On suorastaan tyrmäävää, kuinka monella on lapsuudestaan ja nuoruudestaan henkilökohtaisia kokemuksia suorasukaisista seksuaalisista vaatimuksista, kourimisesta ja raiskauksista.

Viron oikeusministeriön tilaama ja Tarton yliopiston toteuttama laaja tutkimus kertoo, että vähintään kolmannes virolaisnuorista on kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä tai väkivaltaa. Tytöistä tällaista on kokenut jopa puolet.

Aikuisen uhriksi on alle 15-vuotiaana joutunut 17 prosenttia virolaisista.

Miten tämä on mahdollista?

Virolainen Tujurikkuja- eli Ilonpilaaja-sketsiohjelma esitteli jo vuonna 2012 uuden hahmon, Heino-sedän. Tämä ilmestyy sukulaisperheen juhliin ryyppäämään, kertomaan seksistisiä vitsejä ja kourimaan perheen äitiä ja alaikäistä tytärtä.

Kuvaavinta sketsissä on, ettei kukaan puutu tapahtumiin millään lailla.

Sysimustasta huumoristaan tunnettu ohjelma kiteytti sen, mikä on ollut virolaislasten kasvuympäristössä pielessä jo pitkään: aikuisille on sallittu räikeä seksuaalinen käyttäytyminen ilman seuraamuksia.

Kun jopa omat vanhemmat antavat sen tapahtua, varsinkin tyttöjen mieleen on iskostettu sukupolvesta toiseen, että he ovat muiden mielestä "vapaata riistaa".

Myös seksuaalirikoksen uhrin syyllistäminen on Virossa edelleen hyvin tavallista.

Tänä vuonna valmistuneen tutkimuksen mukaan virolaisten mielissä on eräänlainen punainen viiva. Kymmenenteen ikävuoteen asti seksuaalirikosten uhreja ymmärretään ja säälitään. Mutta jopa 11-vuotiaiden lasten kohdalla ulkonäköä, pukeutumista ja luonteenpiirteitä saatetaan pitää uhriksi joutumisen syynä.

Oman viestinsä on lähettänyt myös seksuaalisen kanssakäymisen 14 ikävuoden suojaikäraja.

Nyt sitä ollaan kuitenkin poistamassa.

Viron hallitus on saanut aikaan lakialoitteen, joka on tällä hetkellä parlamentin käsittelyssä. Se nostaa suojaikärajan 16 vuoteen. Poikkeuksena laki sallii seksisuhteen vähintään 14-vuotiaan ja korkeintaan viisi vuotta vanhemman kumppanin välillä.

Eläköön-huudot ovat kuitenkin harvassa.

Lastensuojelujärjestöt arvostelevat päätöksenteon hitautta. Suojaikäraja saatiin muutettua vasta pari vuosikymmentä kestäneen jahkailun jälkeen.

Moni virolainen pelkää, että ahdistelun ja hyväksikäytön mahdollistavat asenteet muuttuvat vielä lakiakin hitaammin.

Lue lisää:

Lapsiin kohdistuneiden seksuaalirikosten vanhenemisaika haluttaisiin poistaa - rikosoikeuden professori näkee asiassa käytännön ongelmia

Ihailun hakeminen kuuluu nuoren kasvuun - tytöt ja nuoret naiset eivät ole somessa tyrkyllä aikuisille ja siksi häirintään pitää puuttua

Lapsi harvoin unohtaa kokemansa seksuaalisen hyväksikäytön

Ei riitä, ettei itse raiskaa tai ahdistele - pitkän linjan muusikko Satu Kuru vaatii vastuuta erityisesti cis-miehiltä punkstoo-keskustelussa

Grooming-ilmiö on arkipäivää monelle alaikäiselle - iso osa 11-17-vuotiaista saa seksuaalissävytteisiä viestejä netissä

lundi 13 décembre 2021 16:51:32 Categories: Viro YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.