Ilta Sanoma

Ranska ja Tanska seuraavat perässä.

Koronavirus leviää nyt Norjassa vauhdilla. Matkustajia maskit kasvoillaan Oslossa 9.12.

Koronavirus leviää nyt Norjassa vauhdilla. Matkustajia maskit kasvoillaan Oslossa 9.12. Kuva: Odd Andersen / AFP / Lehtikuva

Koronavirustartuntojen määrä kasvaa Euroopan maista tällä hetkellä kiivaimmin Norjassa, uutisoi muun muassa maan yleisradioyhtiö NRK. Viime viikolla tiistain ja perjantain välisenä aikana maassa rikottiin joka päivä ennätyksiä uusissa tartuntamäärissä.

Pahin päivä oli perjantai, jolloin Norjassa todettiin 5?413 uutta koronatartuntaa.

Koronan ilmaantuvuusluku, eli tartuntojen määrä 14 vuorokauden aikana 100?000:ta asukasta kohti, nousi viime viikolla Norjassa 690:stä 934:ään. Luku nosti Norjan tartuntojen lisääntymisvauhdissa Euroopan kärkeen Ranskan ja Tanskan seuratessa perässä.

Esimerkiksi Suomessa ilmaantuvuusluku on koko maan osalta tällä hetkellä THL:n mukaan 315.

Tartuntojen kiivaan kasvuvauhdin taustalla vaikuttavat tekijät eivät ole toistaiseksi täysin selvillä. Norjan terveys- ja sosiaaliviraston apulaisjohtajan Espen Nakstadin mukaan korona leviää nyt eritoten nuorten keskuudessa.

Lue lisää: Ennen pikkujouluja kaikki osallistujat kertoivat negatiivisesta testituloksesta - sitten omikron iski

Hän oli huolissaan omikronvariantista, joka on kasvattanut tartuntamääriä voimakkaasti muun muassa Tanskassa.

-?Tilanne on vakava. Tartuntojen leviäminen on liian korkealla tasolla, ja meidän on toimittava rajoittaaksemme tätä kehitystä, pääministeri Jonas Gahr Störe kommentoi Reutersin mukaan uutistoimisto NTB:lle.

Hänen mukaansa koronarajoituksia aiotaan tiukentaa jo tämän viikon aikana.

Sunnuntaina myös koronan vuoksi sairaalahoidossa olevien määrä nousi Norjassa korkeammaksi kuin koskaan tähän mennessä. Sairaalassa oli 331 koronapotilasta, joista 106 tarvitsi tehohoitoa.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 16:46:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.