Alman ammattitaitoon kuuluu muun muassa ihmisten, esineiden ja asiakirjojen etsiminen." /> Alman ammattitaitoon kuuluu muun muassa ihmisten, esineiden ja asiakirjojen etsiminen." />

YLE


Vuoden rajakoiraksi 2021 on nimetty belgianpaimenkoira malinois Suhteellisen Vieteri eli "Alma".

5-vuotias Alma työskentelee yhdessä ohjaajansa, vanhemman rajavartijan Paula Vataan kanssa Nuijamaan rajatarkastusasemalla.

Alma on koulutettu henkilöiden etsintään, jäljestämiseen, esineiden etsintään ja lisäkoulutuksena Almalla on asiakirjojen etsintä.

Koiran ohjaaja Paula Vataa on yhdessä Alman kanssa pitkäjänteisesti kehittänyt koirien käyttötaktiikkaa rajanylityspaikalla. Lisäksi he ovat aktiivisesti pyrkineet kehittämään asiakirjan tunnistamisen ammattitaitoa.

Kaksikko pystyy toimimaan rajanylityspaikan lisäksi myös maastorajalla. Vataan ja Alman ammattitaito on tunnustettu myös rikoksentorjunnan puolelta ja heitä onkin pyydetty mukaan avustamaan kotietsinnöissä.

- Virkakoirat edustavat parhaimmillaan sitä, mihin kaikkeen koira pystyy. Sekä koiraharrastajat että suuri yleisö arvostavat virkakoiratoimintaa korkealle, sanoo Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen.

Vuoden 2021 virkakoirat saavat palkintonsa 18.12.2021 Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa.

lundi 13 décembre 2021 13:10:40 Categories: YLE rajavalvonta

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.