Ilta Sanoma

Aamulypsyn kuulijat olivat yksimielisiä siitä, että Linnonmaa on isyysvapaansa ansainnut.

Jaajo Linnonmaa jää isyysvapaalle radiosta 17. joulukuuta.

Jaajo Linnonmaa jää isyysvapaalle radiosta 17. joulukuuta. Kuva: Mikko Hannula

Radio Suomipopin Aamulypsy on jo vuosien ajan lukeutunut Suomen suosituimpiin radio-ohjelmiin. Jo vuodesta 2006 alkaen ohjelmaa on luotsannut Jaajo Linnonmaa. Linnonmaan ohella Aamulypsyssä on kuultu niin Anni Hautalaa, Juha Perälää, Tuukka Ritokoskea kuin Janni Hussiakin.

Maanantaiaamuna Linnonmaa kertoi monen kuulijan yllätykseksi jäävänsä useammaksi kuukaudeksi sivuun ohjelmasta. Linnonmaa jää radiotyöstään isyysvapaalle 17. joulukuuta ja palaa Aamulypsyyn myöhemmin keväällä. Tällä välin häntä tuuraa kanavan iltapäivästä tuttu Juuso Mäkilähde.

Lue lisää: Yllätyspäätös: Jaajo Linnonmaa jää pois Aamulypsystä

Linnonmaa kertoi päätöksestään myös omalla henkilökohtaisella Instagram-tilillään. Linnonmaa muistutti koskettavassa päivityksessään tehneensä ohjelmaa lähes tauotta peräti yhdeksän vuoden ajan. Nyt Linnonmaa haluaa ottaa aikaa perheelleen. Radiotähdellä ja hänen lääkärivaimollaan on neljä lasta, joista nuorin syntyi vuonna 2020.

- Kerroin tämän äsken radiossa Lypsyn kuulijoille, joten laitetaan ilouutinen tännekin. Jään vuodenvaihteesta radiosta isyysvapaalle kolmeksi kuukaudeksi. Mä olen tehnyt Aamulypsyä nyt putkeen 9 vuotta, ja sen myötä multa on jäänyt väliin kaikki yhteiset arkiaamut lasten kanssa. Nyt, kun kaksoset on aloittaneet koulun ja kolmas tytär on tarhassa, niin haluan nauttia yhteisistä kouluaamuista ja heittää tytöt kouluun ja tarhaan, Linnonmaa kirjoitti Instagramissa.

- Lisäksi mulla on 1,5-vuotias poika, kenen kanssa haluan viettää laatuaikaa päivisin, kun meillä kummallakaan ei ole just nyt suurempia velvollisuuksia. Rakastan aamuradiota, mutta nyt mulle tuli fiilis, että on oikea aika olla vielä enemmän perheen kanssa. Varsinkin, kun lapset ovat pieniä ja kasvavat niin vauhdilla. Palaan Aamulypsyyn 1. huhtikuuta ja sen ajan meitsiä tuuraa Juuso Mäkilähde. Iso kiitos Juusolle, että suostui tuuraajaksi, hän jatkoi.

Linnonmaan herkkä päivitys on kerännyt lukuisia tykkäyksiä ja kommentteja. Vaikka yhdeksänkertaisen vuoden radiojuontajan päätös tuli kuulijoille yllätyksenä, osoittivat monet tukensa Linnonmaan ratkaisulle päivityksen kommenttikentässä. Monet totesivat, että Linnonmaa on todella isyysvapaansa ansainnut.

- Hienoa Jaajo. Lapset on kerran pieniä eli ihania hetkiä heidän kanssa, kommentoi eräs.

- Ihan huippua! Toivottavasti tämä kannustaa muitakin pitämään enemmän isyysvapaita, kommentoi toinen.

- Olet ansainnut lomasi, nauti, kehotti kolmas.

- Nauti ainutlaatuisesta ajasta, komppasi neljäs.

Linnonmaata on radion ohella nähty myös televisiossa.

Linnonmaata on radion ohella nähty myös televisiossa. Kuva: Mikko Hannula

Linnonmaan isyysvapaan ajan Mäkilähteen seurana ohjelmaa luotsaavat tutut Tuukka Ritokoski ja Janni Hussi. Aamulypsyn suorissa lähetyksissä kuullaan säännöllisesti myös Anni Hautalaa ja Hovimuusikko Ilkkaa. Mäkilähdettä tuuraa iltapäivissä Juha Perälä ja iltapäivissä jatkaa Tinni Wikström.

Linnonmaan luotsaamaa Aamulypsy-ohjelmaa on esitetty Radio Suomipopilla vuodesta 2006 alkaen. Ohjelma on varsin suosittu, ja se on palkittu useampana vuonna myös vuoden radio-ohjelmana. Linnonmaa puolestaan on valittu vuoden radiojuontajaksi peräti yhdeksän kertaa.

Aamulypsyn suorissa lähetyksissä on kuluneen vuoden aikana kuultu pääosin Linnonmaata, Ritokoskea ja Hussia, joka aikanaan hyppäsi ohjelmaan Anni Hautalan äitiysvapaasijaisen roolissa. Hautala palasi äitiyslomaltaan marraskuussa, mutta myös Hussi on jatkanut osana ohjelman vakiokokoonpanoa.

Ilta-Sanomat ja Radio Suomipop kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Ilta Sanoma
lundi 13 décembre 2021 12:11:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.