Ilta Sanoma

Max Verstappen varmisti maailmanmestaruutensa viimeisellä kierroksella.

Max Verstappen kaarsi ruutulipulle ennen Lewis Hamiltonia.

Max Verstappen kaarsi ruutulipulle ennen Lewis Hamiltonia. Kuva: GIUSEPPE CACACE / LEHTIKUVA

F1:n maailmanmestaruus ratkesi sunnuntaina täysin käsittämättömien vaiheiden jälkeen. Lewis Hamilton sai erinomaisen lähdön ja ampaisi karkuun heti kisan alussa. Max Verstappen yritti parhaansa, mutta ei saanut kurottua eroa kuin runsaaseen kymmeneen sekuntiin.

Kaikki muuttui viisi kierrosta ennen maalia, kun Williamsin Nicholas Latifi ajoi ulos. Kanadalaisen ajokin raatoa jouduttiin keräämään ajoväylältä, minkä vuoksi radalle kutsuttiin turva-auto.

Toisena ollut Verstappen sai täten "ilmaisen" varikkopysähdyksen. Kun turva-auto viimein poistui radalta toiseksi viimeisellä kierroksella, Verstappen sai lähteä takaa-ajoon aivan Hamiltonin takaa.

Tuoreilla renkailla ajanut hollantilainen jyräsi nopeasti Hamiltonin ohi. Kokenut britti yritti heti seuraavassa mutkassa kuitata takaisin kärkeen siinä onnistumatta. Verstappen ylitti maalilinjan runsaat kaksi sekuntia ennen brittiä ja pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä maailmanmestaruutta.

F1 jakoi Twitter-tilillään videon viimeisestä kierroksesta.

Mercedes teki kilpailun jälkeen protestin Verstappenin toimista ja turva-auton sääntöjen vastaisesta poistumisesta. Protestin käsittely oli tätä kirjoittaessa kesken.

Lue lisää: Käsittämätön F1-draama jatkuu! Mercedes teki protestin, ei hyväksy päätöskierroksen tapahtumia

Verstappen kommentoi Mercedeksen ratkaisua lakoniseen sävyyn. Hamilton tai muu Mercedeksen tiimi eivät ole kommentoineet protestia.

Lue lisää: Max Verstappen pamautti viiltävän kommentin Mercedeksen protestista - F1-kabineteissa täysi kaaos

Viimeistä kilpailuaan Mercedeksellä ajanut Valtteri Bottas oli kuudes. Kimi Räikkönen keskeytti jäähyväiskisansa.

Ilta Sanoma
dimanche 12 décembre 2021 22:08:00 Categories: Formula 1 Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.